Friday, August 14, 2009, 10:04
Tapahtumakalenteri
Tapahtuman aloitus: 15.08.2009, klo 18:00
Tapahtuman lopetus: 16.08.2009, klo 16:00
Tulevaisuuskoulutuksen alumnitapaaminen, Paasikivi-opisto
Virkkunen: Ammatillisen koulutuksen tarjontaa lisättävä
13.08.2009
Opetusministeri Henna Virkkusen mukaan ammatillisen koulutuksen tarjontaa on lisättävä. Virkkunen esittää ammatillisen koulutuksen lisäämistä entisestään lisätalousarviossa, jotta kaikilla peruskoulun päättävillä nuorilla olisi mahdollisuus jatkaa koulutuksessa.
- Tiedot yhteishausta ja kesän täydennyshausta kertovat, että sadat nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa, sillä ammatillisen koulutuksen paikkoja on tarjolla edelleen liian vähän, Virkkunen sanoi puhuessaan Helsingin rehtorien lukuvuoden avajaistilaisuudessa torstaina.
Virkkunen on tehnyt esityksen opiskelijapaikkojen lisäämisestä valtiovarainministeriölle. Päätös mahdollisesta lisäyksestä tehdään elokuun lopun budjettiriihessä.
- Sinivihreän hallituksen tavoitteena on, että jokainen peruskoulunsa päättävä nuori etenee jatko-opintoihin ja saa haluamansa opiskelupaikan. Tästä tavoitteesta ei ole varaa tinkiä etenkään nyt, kun taloudellinen taantuma on lisännyt erityisesti nuorisotyöttömyyttä, Virkkunen muistutti.
Hallitus on lisännyt vuosina 2008-2009 tehdyin päätöksin ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärää jo yhteensä yli 7 000 opiskelijalla.
Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen, 041 540 4505
11.06.2009
"Erityisesti taantuman oloissa on turvattava ehkäisevien palvelujen riittävyys. Paniikkisäästöillä esimerkiksi neuvolatoiminnassa, kouluterveydenhuollossa ja perhetyöntekijöiden palveluissa on negatiiviset seuraukset. Samoin säästöt liikuntapalveluissa sekä harrastamisen mahdollisuuksia tarjoavien järjestöjen tukemisessa kostautuvat myöhemmin. Mikäli ongelmiin ei puututa ajoissa, ne vaikeutuvat ja aiheuttavat suuria hoitokustannuksia", sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko torstaina 11. kesäkuuta Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen -seminaarissa Helsingissä.
Seminaarissa käsiteltiin lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin ongelmia ja annettiin esimerkkejä hyvistä käytännöistä. Seminaarin juhlapuhujana oli EU:n terveyskomissaari Androulla Vassiliou.
"Suomalaiset lapset ja nuoret voivat melko hyvin kansainvälisten vertailujen mukaan mutta on myös huolenaiheita. Yhä useammat nuoret ovat vaarassa syrjäytyä. Terveyserot eivät Suomessa ole vähentyneet, vaan joko pysyneet entisen suuruisina tai jopa lisääntyneet. Edellisen laman vaikutukset näyttävät lisänneen nuorten oireilua. Viimeisten kymmenen vuoden aikana nuorten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat lisääntyneet. Jokin mielenterveyshäiriö on noin neljäsosalla nuorista ja erityisesti tyttöjen 2000-luvulla lisääntyneestä masennuksesta on syytä olla huolissaan", huomautti ministeri Risikko.
"Olemme käynnistäneet lasten ja nuorten palvelujen kokonaisuudistuksen osana sosiaali- ja terveydenhuollon kansallista kehittämisohjelmaa. Uudistuksessa kehitetään perus- ja erityispalveluja toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, joka ylittää sektorirajat ja tuo palveluja suoraan lasten ja nuorten kehitysympäristöihin. Lisäksi lisätään kotiin vietyä perhetyötä."
"Kaksi viikkoa sitten säädetty asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta ja lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta velvoittaa kunnat järjestämään kaikille lapsille ja nuorille säännöllisen terveysseurannan ja monipuolisen terveysneuvonnan. Kahdeksasluokkalaisen laajassa terveystarkastuksessa arvioidaan monipuolisesti nuoren terveyden ja psykososiaalisen hyvinvoinnin lisäksi myös vanhempien hyvinvointia ja vanhempana jaksamista. Etenkin erityistuen tarve on tunnistettava mahdollisimman varhain ja järjestettävä tarvittava tuki. Asetus velvoittaa myös moniammatilliseen yhteistyöhön", totesi ministeri Risikko.
Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen -seminaari liittyi komission tärkeään aloitteeseen lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Taustalla on vuosille 2008 - 2013 laadittu EU:n terveysstrategia, jossa käsitellään myös jäsenmaiden nuorten terveyttä ja sitä määrittäviä tekijöitä. Aloitteen tarkoituksena on lisätä yhteistä tietoisuutta ja yhteisiä ponnisteluja nuorten terveysongelmien ratkaisemiseksi ja terveystilanteen parantamiseksi. Tavoitteena on, että nuoret saataisiin myös itse edistämään omaa terveyttään ja hyvinvointiaan.
Lisätietoja ohjelmajohtaja Maija Perho, puh. (09) 160 72409, 050 4430805 ylitarkastaja Sari Vuorinen, puh. (09) 160 73295, 050 364 7823
( 990 views )
| permalink
|
<< <Edellinen | 243 | 244 | 245 | 246 | 247 | 248 | 249 | 250 | 251 | 252 | Seuraava> >>