Sunday, February 26, 2017, 11:17
Suurta urheilun juhlaa Lahdessa. Nautin seuraamisesta kun naiset ja miehet antavat parhaimman panoksensa omissa MM-kisoissa. Tätä me tarvitsemme, kannustusta ja yhteen hiileen puhaltamista. Iloa menestyksestä ja tsemppiä kun kaikki ei ihan mennyt kohdilleen. Armollinen ote pitää muistaa. Kilpailu on kovaa. Oman osuuteni liikunnasta hoitelin äsken lumisella lenkillä. Lempeä lumikeli toi hyvän fiiliksen. Onnea ja menestystä suomalisille urheilijoille ja kaikille iloa yhteisestä urheilutapahtumasta. Siirryn kohta katsomoon.Tulevissa kuntavaaleissa minä menen asiat edellä. Ryhmäni pysyy samana. Salon Kokoomusnaisten puheenjohtajana, sote-alan ammattilaisena valveutuneesti seutaan ja otan kantaa keskusteluun ja teemoihin. Naisjärjestöjen Keskusliiton ja Kokoomuksen Naisten Liiton vahvalla mandaatilla näen tasa-arvon edistämisen edelleen tärkeänä painopiteenä. Toukokuun SOTe-klinikassa Helsingissä, otamme tiukan otteen naisten työelämään, päätöksentekoon, palvelun tuottajana, palvelun käyttäjänä ja moninaisin perstekittvein.Seuraa Naisjärjestöjen Keskusliiton sivuja.
Tämä asia on huomioitava valtakunnan päätöksenteossa. Me hoiva- ja opetusalan ammattilaiset emme pysty vaikuttamaan miten vienti vetää, mutta luomme perustan yhdenvertaiselle suomalaiselle tulevaisuudelle. Ja olemme valmiita tehemään lujasti töitä. Mutta haluamme meitä kuultavan ja asiamme otettavan vakavasti tulevissa päätöksenteon foorumeissa. Naiste mukaan päätöksenteon eri tasoille. Tulevaisuutta tehdään nyt. Tulevaisuuden kunta rakennetaan yhdessä.
( 1231 views )
| permalink
|
<< <Edellinen | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | Seuraava> >>