- 2020
- 2019
- 2018
- 2017
- 2016
- 2015
- 2014
- 2013
-
2012
- December
- November
- October
- September
- August
- July
- June
-
May
-
31.5.2012
31/05/12
Tyttäreni Emilia valmistuu tänään sairaanhoitajaksi. Onnea uravalinnasta. Suomessa tarvitaan vastuunkantajia ja terveydenhuollon henkilöstöllä on merkityksellinen rooli vaativassa työssään. Erityisesti nyt. Jokainen antaa oman tärkeän panoksensa yhteisen hyvän tuottamiseen. Hoitotyö on erittäin epäi -
28.5.2012
28/05/12
Ministeri Häkämies ja yrittäjäjärjestön edustajat ovat käyneet kevään aikana Tampereella, Helsingissä, Kuopiossa ja nyt Turussa tsemppaamassa nuoria yrittäjyyteen. Kiertueella nostettiin esiin myös esimerkkejä hyvästä yrittäjyyden edistämisestä ja yrittäjyyskasvatuksesta.
Turussa ministe -
23.5.2012
23/05/12
Eläinten hoitoa ja luontolenkkeilyä ennen töihinlähtöä.
Eilisilta vierähti hyvien keskustelujen äärellä Helsingin kaupungin tasa-arvoseminaarissa Villa Vuosannassa. Mitkä ihastuttavat luontopuitteet tälle ansiokkaalle keskustelufoorumille. Merta ja vihreyttä, siirtolapuutarhaa, maatilaa, -
22.5.2012
22/05/12
Kesäaamu
Aamuinen patikkaretki lähijärvelle antoi vauhtia päivään. Uimassa toki piti käydä. Olipa ihanan raikasta, kirkasta vettä.
Helsinkiin suuntaan junalla. Helsingin kaupungin tasa-arvoseminaariin kertomaan Salosta.
Eilinen valtuustoseminaari säästöineen oli ras -
17.5.2012
16/05/12
Yo-kirjoituksissa kaksi yhdeksän laudaturin suoritusta
KOTIMAA | Turun Sanomat 10:00
Kevään ylioppilaskirjoituksissa kaksi tutkinnon suorittanutta on kirjoittanut yhdeksän laudaturia, ylioppilastutkintolautakunnasta kerrotaan. Nyt parhaiten kirjoittaneet opiskelivat Etelä-Tapiolan lukiossa -
16.5.2012
15/05/12
Salo vetoaa henkilöstöön
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/346735
-
15.5.2012
15/05/12
Villa Felixin Kemiön keikka loistavalla naisporukalla. Kiitokset seurasta ihan jokaiselle.
------------------------------------------------------------------
Siuntion liitoskiista johti hallituksen erovaatimukseen
Siuntion kuntaliitoskiistely on johtanu -
14.5.2012
14/05/12
Kun on elänyt niin kauan kuin minä ja nähnyt suunnan toisensa jälkeen syntyvän, kukoistavan ja kuolevan, tulee taipuvaiseksi jyrkkyyttä välttelevään kannanottoon. Pidän parempana etsiä hyvää kaikkialta, mistä sitä voi löytää.
-Jean Sibelius
-
11.5.2012
11/05/12
Salon valtuustoseminaarin teemana säästöt
Salon kaupunginvaltuusto kokoontui kaksipäiväiseen valtuustoseminaariin Salon
kaupungintalolle 10. – 11. toukokuuta.
Aiemmista valtuustoseminaareista poiketen tämänvuotisella seminaarilla oli vain yksi teema,
talouden tasapainotustoimen -
5.5.2012
05/05/12
Suomen Kuvalehdessä tunteita herättävä laaja artikkeli Sota-salaisuuudesta
Sotien miestappioiden takia tuhannet suomalaiset naiset jäivät ilman perhettä ja lapsia. Se on sotien vaiettu uhri, josta ei vieläkään osata puhua. Kun katsomme omaa lähipiiriämme, sukuamme. Voimme havaita tämän as -
4.5.2012
04/05/12
Aluesairaala osana sairaanhoitopiiriä
Aluesairaalaan on ilmoitettu isojakin toiminnan muutoksia, jopa toimialojen leikkausten muodossa sairaanhoitopiirin taholta. Onko suunnitelmia laadittaessa huomioitu kuntalaisten palvelujen saavutettavuus, asiakaslähtöisyys, taloudellisuus palvelujen
-
31.5.2012
- April
- March
- February
- January
- 2011
- 2010
- 2009
- 2008
Linkit




