- 2020
- 2019
- 2018
- 2017
- 2016
- 2015
- 2014
- 2013
- 2012
- 2011
- 2010
- 2009
-
2008
- December
- November
- October
-
September
-
Tiistaina 30.9.2008
30/09/08
Halikkoon aamusta Järjestelytoimikunnan kokoukseen. Eilen muutosjohtajat olivat käsitelleet Aluetoimikuntia ja palvelupistettä. Kiinnostuksella odotan kuulevani lisää. Listan asioissa mm.Alle 65-vuotiaiden omaishoidontuki, A-klinikan avustusanomus, Perheasiainneuvottelukeskuksen asia, vammaispalvel -
29.9.2008
29/09/08
Syöpäpoliklinikalla työpäivä.
" Hoidon inhimillinen laatu antaa parhaimmillaan ihmisarvon mukaiset puitteet syntymiseen, elämiseen ja kuolemiseen. Sellaisen hoidon tärkein edellytys on työntekijäkunta, joka on arvostettu ja jolla on riittävät edellytykset työnsä laadukkaaseen suoritt -
Sunnuntaina 28.9.2008
28/09/08
Sairaalan aamuvuorosta kotiin perheen pariin. Naarjärven suojeluyhdistysasiat vetävät puolison yhdistystoimintaan myös sunnuntaina.
Ulkoilua iltapäivällä. -
Lauantaina 27.9.2008
27/09/08
Heräsin aikaisin lukemaan lehtiä ja ruokkimaan hevosia. Tekee mieli ulkoilla ennen iltavuoroon lähtöä. Aamupäivä on aina lyhyt perheen kanssa. Nuoret nukkuvat kauan viikonloppuna kun ei tarvitse kiirehtiä koulumatkalle. Mieheni katsoo mielellään tv:tä myöhään ja minä haluan sänkyyn jo aikaisin. Vuor -
Perjantaina 26.9.2008
26/09/08
Torstai-illan 3,5 tuntinen vaalipaneeli oli mielenkiintoinen, vilkkaan keskustelun areena. Aikainen aamuvuoro valpastuttaa ja palauttaa arkeen. Tietoon on illan aikana tullut ehdokasnumero 367
ANNA OMANTUNNON TOIMIA OPPAANASI -
Torstai 25.9.2008
25/09/08
TAHTOTEESIT:
- Kadut ja kodit turvallisiksi. Kunnassani on oltava turvallista elää, parannusta päihdehuoltoon.
-Jokainen perhe on erilainen. Perhepalveluiden monipuolisuus kuvastaa asukkaiden erilaisia tarpeita. Tarvitsemme avoimia päiväkoteja ja perhepäivähoitoa
- Ei aina laitoksee -
Keskiviikko 24.9.2008
24/09/08
Terve vanhemmuus tarkoitta lujaa mutta antavaa suhtautumista, rajojen asettamista lapsille ja paljon pyyteetöntä rakkautta.
- Karen Shaud -
Jos elämä tuntuu karkaavan käsistä, on hyvä tehdä yksinkertaisia asioita: siivota sotkuinen kirjoituspöytä, pestä likaiset astiat, luoda lumi p -
Tiistai 23.9.2008
23/09/08
Sadonkorjuun aikaa! Puintia ja sokerijuurikkaan nostoa. Juurikkaan monivaiheinen tarina jatkuu, viljelijät saava hyvän sadon. Aurinkoista nostoa on ihana seurata. Viljeliällä ei aina ole helppoa. Sateiset ja kylmät säät pilaavat satotoiveita. Arvostan maanviljelijöitä erityisesti näillä leveysasteil -
Maanantai 22.9.2008
22/09/08
Sairaalassa Syöpäpoliklinikalla.
Minulla on aikaa.
Minulla on tämä hetki.
Tämä vuosi.
Nämä vuodet.
Minä päätän, miten haluan jäljellä
olevan ajan käyttää.
Aika on mahdollisuus sanoa, kokea ja tehdä, nyt!
Kauppareissu ja kotiin iltpäivällä. -
21.9.2008
21/09/08
Vaalikoneitten vastaamisen aika. Olen ahkerasti vastannut erilaisiin kysymyksiin. Pohtinut ja pyrkinyt näkemään erilaisten kuntalaisten tilanteita. Perheen arki on ollut kovasti kiireinen. Viikonloppuna on ollut aikalisä. Ilokseni olen huomannut sivuillani vierailleiden kävijöiden määrän nousseen. O -
Lauantaina 20.9.2008
20/09/08
Kirkonkylän Ala-asteen Olympialaiset, koko perheen tapahtuma.
Harrin syntymäpäivät. Kakkukahvit perheen kesken. -
Perjantai 19.9.2008
19/09/08
Yövuoron jälkeen kotiin varovasti ajaen ja nukkumaan.
Illalla klo 19 LPviesti - LiigaEura naisten lentopallo-ottelu Perniön liikuntahallilla Melassuonmäellä. Peliä katsomaan kaikki urheilun ystävät. -
Torstai 18.9.2008
18/09/08
Salon Vanhusneuvoston kokouksessa Hilkan salissa. Yhteisen vanhusneuvoston pelisääntöjä luotiin. Kaikista kunnista oli edustajia mukana.
Salossa lukiolla järjestetään Iloa elämään kulttuuritilaisuus johon kootaan yhteistä asiaa ja vierailijaksi saapuu Tuija Piepponen. Myös Veteraaniasiain neuv -
Keskiviikko 17.9.2008
17/09/08
Iltakoulua uuden Salon Investoinneista Juntin Sepon johdolla.
Puhetta veroprosentista ja investointipaineista ja siitä miten edetään. Hyvin tärkeä tilaisuus-- mihin järkevästi käytämme rahat ---ja miten ne tasapuolisesti palvelevat kaikkia kuntalaisia. Missä järjestyksessä? Mitä painotetaan?
-
Tiistai 16.9.2008
16/09/08
Järjestelytoimikunnan kokouksessa äänestettiin taas. Aluetoimikuntien jäsenten määrä on sovitusti 9. Erimielisyys tuli poliittisten päättäjien määrästä. Aluetoimikuntien jäsenet ovat asukkaiden, yhdistysten, elinkeinoelämän ja paikallisten toimijoiden edustajia. Äänestyksellä haluttiin osoittaa ha -
Maanantai 15.9.2008
15/09/08
Töissä 7.30 -15.30
Illalla kokous omassa kunnassa. Valmistautumista tiistaiaamun Järjestelytoimikunnan kokoukseen Halikossa. -
Sunnuntai 14.9.2008
14/09/08
Flunssaa liikkuu...ja minullakin päätä särkee. Otan Buranan ja toivon siitä apua. Hesarin ja Salon Seudun Sanomien lukemisen jälkeen luontolenkille metsään ennen iltavuoroon lähtöä.Töissä tänään klo 13.30 - 21.30.
Hesarin kirjoitus "Sijoitettujen lasten määrä on häpeä" Heikki Hi -
Lauantai 13.9.2008
12/09/08
Aamuvuoroon klo 7 - 15. Tänään nautin työstäni, minulla oli aikaa keskustella potilaiden kanssa. Työn sisältöä on päästä asioissa pintaa syvemmälle. Liukuhihnatyöskentely ei ole minua varten. Työilmapiiri oli mukava. Arvostan työtäni ja kollegoitani. Välittäminen antaa sisältöä elämään ja työhön. Ho -
Perjantai 12.9.2008
12/09/08
Aamulla vuoro alkaa klo 7. Toimenpiteeseen tulee kahdeksan uutta potilasta. Illalla on kirurgi leikannut oman kokonaisen työpäivänsä jatkona useampia potilaita. Viimeisin palasi yöllä klo 24 osastolle.
Joten töitä on. Jatkohoitopaikkaan siirtyviä ja kotiutuvia. Päivän aikana hoitajilla on usein -
Torstai 11.9.2008
12/09/08
Kodinhoitoa ja kuntalaisten puheluita. Hevosen jalan hoitoa. Ensiapukoulutus kertausta työvuoron alussa, elvytysharjoitusta.
Iltavuoro sairaalassa. Ja kotiin iltakymmeneltä syyspimeään. 30 km työmatkaa on pitkä, kun paluu työpaikalle on jo klo 7:ksi. Perhe nukkuu jo kotiin palatessa. -
Keskiviikko 10.9.2008
10/09/08
Suomenhevosella on jalka kipeänä. Sain eläinlääkäriltä sulfakuurin. Kengittäjä on tulossa.
Hyvää palvelua maaseudulla: kotiin tuotuna porkkanaa, perunaa, munia ja tomaatteja. Ei tarvitse lähteä kaupasta kantamaan. -
Tiistai 9.9.2008
09/09/08
Voi tätä puintiajan vesisadetta.
Aamupäivällä kodinhoitoa ja hevosten liikuttelua. Iltapäiväksi Järjestelytoimikunnan seminaariin. Paljon on keskeneräisiä asioita tulevan Salon tulevaisuudesta päätettäväksi. -
Maanantai 8.9.2008
08/09/08
Sairaalan syöpäpoliklinikkalla työpäivä.
Illalla oman kunnan valtuusto. Muun muoassa liikuntakeskuksen asiasta keskustellaan. -
Sunnuntai 7.9.2008
07/09/08
Aamuvuorossa.
Illalla vieraita.
Luin vuosi sitten kirjan Viikkoja, kuukausia. Sen kirjoittajat Reko ja Tiina Lundan elivät kirjaa kirjoittaessaan vaativaa aikaa. Siinä yhtäläisyydet oikeaan elämään ovat ilmiselvät. Reko Lundanin aivokasvain ei hävinnyt hoidoista huolimatta. -
Lauantai 6.9.2008
06/09/08
Aamuvuorossa sairaalassa, klo 7 - 15. Työn mielekkyys piilee ihmisten keskinäisessä luottamuksessa ja toistensa tuntemuksessa. Potilaille vuorovaikutus on tärkeää. Erilaisissa elämäntilanteissa he tarvitsevat tukea ja kannustusta yksilöllisine tarpeineen. Koin tänään työni tärkeäksi.
Työ -
Perjantai 5.8.2009
05/09/08
Lapset lähtevät kouluun, toiset töihin. Itse aloitan päiväni klo 11 tapaamalla kipulääkepumppuesittelijän. Klo 13 kokoontuu sairaalamme Kipuryhmä ruotimaan syksyä, sen tavotteita ja tekemisiä. Kivunhoitoa tarkastellaan kriittisesti. Koulutuksiin osallistumisesta sovitaan. Kivunhoitotyötä toteutetaan -
Torstai 4.9.2008
04/09/08
Ulkoilua, siivousta, leivontaa ja asioiden hoitoa kautta linjan. Kaunis aurinkoinen päivä. Illalla kokous Esterinkadulla. Viikonlopun sairaalatyörupeama ennakoiden pitää saada koti kuntoon.
Vanheneviin ikäluokkiin pitää panostaa.
Lasten ja nuorten varhaiseen puuttumiseen on myös sats -
Keskiviikkona 3.9.2008
03/09/08
Aamun aloitimme palkkatyöryhmän. TVA = työn vaativuuden arviointi. Tk:n käyttämä kaavake kaikille. Toimenkuvat ensin selviksi. Harmonisointi keskustelutti myös. Ja mietittiin yhdessä johdon vastuita. Aikatauluja suunnittelimme eri osa-alueiden selvittelemiseksi ja työryhmille tueksi.
Per -
Tiistai 2.9.2008
02/09/08
Sateinen aamu alkoi klo 7.30 Halikon kunnantalolla Järjestelytoimikunnan kokouksen merkeissä.Asioista keskusteltiin paljon ja päätöksiä myös tehtiin. Neuvottelutaukoja tarvittiin ja kotiin lähdettiin Halikosta vasta klo 12.30. Omassa ryhmässä käytiin läpi myös tulevan kaupungin hallintosääntöä sekä -
Maanantaina 1.9.2008
01/09/08
Aamusta alkaen täyteläinen ja kiireinen syöpäpoliklinikkapäivä. Myös sihteerillä oli paljon kirjoitettavaa.
Illalla kokouksessa oman kunnan asioiden äärellä. Ja illan päätteeksi Leijonien jalkapallo - otteluun kentälle. Vesisateessa pojat nurmella ja vanhemmat tsemppaamassa.
T
-
Tiistaina 30.9.2008
- August
- July
- June
Linkit




