- 2020
- 2019
- 2018
- 2017
- 2016
-
2015
-
December
-
27.12.2015
27/12/15
Salon Kokoomusnaiset ry toivottaa kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2016
Yhdistyksen puheenjohtajana kaudella 2016 jatkaa vastikään Kokoomuksen Naisten Liiton 2. varapuheenjohtajaksi valittu Elina Suonio-Peltosalo. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Marjatta Hyttinen, Lea K -
26.12.2015
27/12/15
Naisjärjestöjen Keskusliiton keskeisiä viimeaikaisia tapahtumia ja vinkkiä tulevista
Kiitoksen hetki!
Tunnelma oli lämmin, haikea ja riehakaskin, kun pitkäaikaisen puheenjohtajamme Sirkka-Liisa Anttilan läksiäisjuhlaa vietettiin Suomen NNKY:n ja Hotelli Helkan tilo -
24.12.2015
23/12/15
Mikä tuo Joulun tunnelman, ihanan ja juhlavan?
On Joulu vanha, silti aina uus.
Se on Joulun salaisuus!
Tonttu syntyi toukokuussa.
Oli hiirenkorvat puussa.
Kesäkuussa päivä paistoi.
tonttu mansikoita maistoi.
Heinäkuussa helle hyöri.
Rantaveessä poika pyö -
23.12.2015
23/12/15
Tänään käymme tapaamassa sukumme uutta versoa. Pienen tytön tapaaminen juuri joulun alla herkistää mielen ja sydämen. Saa tuntemaan suurta kiitollisuutta. Odotusta, sydän täynnä rakkautta.
Osaammeko viettää Joulua?
Olemmeko valmiit unohtamaan, mitä olemme tehneet muille ihmisi -
22.12.2015
23/12/15
Tänään syntyi meidän toinen lapsenlapsemme. Pikkuinen tyttö Emilialle ja Mikolle. Salon synnytysyksikkö sulkeutui juuri 20.12.2015. Joten matka kävi Turkuun. Nuori perhe paistoi rauhassa kinkun. Ohjeita synnäriltä oli jo päivällä kysytty. Vauva syntyi puolenyön jälkeen. Onnea Emilialle ja Mikolle, -
15.12.2015
15/12/15
Ihminen voi keskittyä elämänsä aikana joko rakentamiseen tai puutarhanhoitoon. Rakentajien työ saattaa viedä vuosia, mutta jonakin päivänä rakennus on valmis. Sillä hetkellä he pysähtyvät ja jäävät omien seiniensä vangeiksi. Elämä menettää merkityksensä rakennustyön päättyessä. Mutta on olemassa myö -
14.12.2015
15/12/15
Ihminen antaa vähän silloin kun hän antaa vain siitä minkä omistaa, mutta kun hän antaa itsestään, hän antaa paljon. -
13.12.2015
15/12/15
Haastava ja paikoin erittäin raskas syksy alkaa olla paketoitu
Budjettivaltuusto on nyt takana. Valtakunnan leikkaukset, lakimuutokset tulevat vastaan ajan kuluessa. Salon säästöt näkyvät jo keväällä. Salossa huolta aihettaa vielä lisäksi kaupungintalon betonilaatta. Oireilun takia tiloja on tu
-
27.12.2015
- November
- October
- September
- June
- May
- April
- March
- February
- January
-
December
- 2014
- 2013
- 2012
- 2011
- 2010
- 2009
- 2008
Linkit




