Thursday, December 3, 2009, 13:37
Talousarvioasioiden ääreen illalla, valmistautuen maanantain valtuuston kokousrumbaan.Jyränki: Valtionjohdossa on avoin ristiriita
Valtiosääntöoikeuden asiantuntijan Antero Jyrängin mukaan Suomen valtiojohdossa ei ole meneillään perustuslaillista kriisiä. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä on sen sijaan avoin ristiriita ulkopolitiikan hoidosta, emeritusprofessori sanoo.
Perustuslakiin olisikin Jyrängin mukaan kirjattava selkeämmin ulkopoliittisen toimivallan jako presidentin ja valtioneuvoston välillä, jotta konflikti ei tulevaisuudessa jatkuisi. (STT)
Lautastaistelua - kuka pääsee mukaan. Onhan meillä monia muitakin tärkeitä asioita.
Tänään kansainvälinen vammaistenpäivä
Invalidiliitto ja sen jäsenyhdistykset kiinnittävät juhlapäivänä huomionsa senioreihin. Päivän aikana halutaan muistuttaa, että ikääntyminen tuo vammaisen ihmisen eteen haasteita.
Myös yhteistyö muiden järjestöjen kanssa liittyy Invalidiliiton vuosien 2010–2011 ”Mennään yhdessä” -teemaan. Teemavuosien aikana tehdään työtä erityisesti fyysisesti vammaisten ihmisten syrjäytymisen ja yksin jäämisen ehkäisemiseksi sekä yhteisöllisyyden edistämiseksi.
Joulukuun 3. päivä on julistettu kansainväliseksi vammaistenpäiväksi YK:n yleiskokouksen täysistunnossa lokakuussa 1992. Euroopassa päivää vietetään myös nimellä Euroopan vammaistenpäivä.
Kommentit
Linkit




