Pääsiäinen herättää melankolisia tunteita. Turun Sanomissa 2.4. oli ansiokas artikkeli arasta aiheesta. Kuolema on annettu ammattilaisille. Juttu perustui Tapani Erämajan väitöskirjaan "Viimeinen matka".

Suomessa kuolee vuosittain noin 50 000 ihmistä eli noin prosentti väestöstä.
Kuolema oli ennen sotia perheessä tapahtuva, kodin luonnollinen tapahtuma. Elämän viimeinen vaihe. Ruumiin pesu ja pukeminen oli suuri rakkauden osoitus vainajalle. Nyt kuolema on lääketieteellistynyt. Lähes kaikki kuolevat sairaaloissa tai vanhainkodeissa. Monikaan ei näe kuolemaa. Eikä pääse ajattelemaan sen vaikutusta.

Elämänkaaren viimeinen vaihe, kuolema ja elämästä luopuminen on vaikeaa. Ja kuitenkin elämän päättyminen on meidän kaikkien osamme.
Rakkaista ihmisistä luopumisen kautta kuitenkin vasta oppii arvostamaan elämää, sen ainutkertaisuutta ja mahdollisuutta.
Minulle elämä on arvokas ja jokainen päivä on lahja.

-------

Anneli Jäätteenmäen Arkielämää EU:ssa, blogissa, meitä molempia kiehtoo vanhemmuuden kustannusten jako tasaisemmin.
Tällä hetkellä naisvaltaiset alat kantavat päävastuun äitiyslomien kustannusten maksusta. Myös miesvaltaisten alojen pitäisi osallistua äitiysloman kustannusten jakoon. Lapset ovat yhteisiä.

Monessa Euroopan maassa perheet haluaisivat useampia lapsia, mutta perheen taloudellinen tilanne on esteenä. Eurooppa vanhenee ja valtiot miettivät mitä tehdä. Tähän tilanteeseen yhden vastauksen yrittää antaa nyt valmisteilla oleva direktiivi.

Joka tapauksessa perheille on jätettävä valinnanmahdollisuus. Se mikä sopii yhdelle tai yhteen elämäntilanteeseen, ei ole välttämättä oikea ratkaisu toiselle. Liikkumatilaa on enemmän, kun vaihtoehtoja lisätään ja myös isien vanhemmuutta tuetaan.
jaatteenmaki.blogit.uusisuomi.fi