8.8.2010 
Sunday, August 8, 2010, 10:50
Laurin markkinat on vietetty. Lauantain markkinoille kokoontui mukavsti kuntalaisia. Hienoa oli nähdä pidemmältäkin tulleita. Kansanedustajat Anne-Mari Virolainen, Pertti Hemmilä ja Esko Kiviranta sekä Katja Taimela kiertelivät ihmisten joukossa markkinatorilla viestejä kuntalaisilta kuunellen. Kansanedustaja ehdokkaat tekivät vaalityötään antaumuksella. Juhani Nummentalo, Tiina Perho, Annika Viitanen omista olivat paikalla. Viereisessä teltassa ahkeroi Ulla Huittinen.Uteliaisuudesta kävin kuuntelemassa Motoristiakatemian kesäseminaarissa. Perniön lukiolla professori Juha Siltala puhui viisaita 54 henkiselle yleisölle. Hyviä alustuspuheenvuoroja mm.kansanedustaja Martti Korhoselta. Keskustelua syntyi. Ukkonen välillä katkaisi sähkötkin, muttei tuottanut muita hankaluuksia Perniössä. Mökkisaunaan Naarjärvelle illalla riennettiin tyttärien kanssa. Ilta siinä venähti, kun auto teki kepposet. Ei enää jaksanutkaan lähteä lavatansseihin Hallille.

Tänään sunnuntaina osallistun Laulujumalanpalvelukseen pappilan pihalla.

Kommentit