Wednesday, September 7, 2011, 08:34
Kuntauudistus synnytti kapinaliikkeenHallituksen kuntauudistushanke on nostanut kapinaliikkeen pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Kapinaliikkeen keulahahmoksi noussut Janakkalan kunnanjohtaja Anna-Mari Ahonen sanoo olevansa itsekin hämmästynyt liikkeen saamasta kannatuksesta – kuin pullon henki olisi päästetty ulos. Hän muistuttaa, että liike lähti päähallituspuolueiden eli kokoomuksen ja demarien sisältä eli kysymys ei ole hallitus-oppositio-asetelmasta.
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75619
Kuntaliitto panee pystyyn seurantaryhmän
– Kuntaliitto vastaa pienten ja keskisuurten kuntien haasteeseen kokoamalla suurehkon kuntia edustavan seurantaryhmän valvomaan rakenneuudistuksen etenemistä. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma korostaa, että kuntien ääntä on kuultava. Tuore haastattelu tulee verkkoon iltapäivällä.
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75254
Kuntauudistukselle tiukka aikataulu
Kuntaministeri Henna Virkkunen julkisti perjantaina kuntarakenneuudistuksen aikataulun ja työryhmien jäsenet. Työryhmillä on aikaa perusehdotusten tekemiseen loppuvuosi ja alkuvuonna ne lähtevät kuntiin kommenteille. Lakiesitys eduskuntaan on tarkoitus viedä ensi syksynä ja se astuisi voimaan vuonna 2015.
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75168
Kietäväinen: Kuntayhtymissä on toteutettu lakia
Kuntayhtymät, joita nyt syytetään himmeleiden rakentamisesta, ovat noudattaneet lakia, muistuttaa Kuntaliitto. Tätä tehtyä työtä pitäisi arvostaa ja kunnioittaa, sanoo varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Kuntaliitosta. – Palvelut pitää pystyä järjestämään myös niissä noin sadassa kunnassa, jotka ovat niin sanottujen työssäkäyntialueiden ulkopuolella, hän sanoo.
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=74807
Terveyskioskien toiminta laajenemassa
Terveyskioskeista on tulossa osa suomalaista perusterveydenhuoltoa. Ylöjärven ja Lahden jälkeen toiminta on laajenemassa Kotkaan ja Sitran kuntaohjelmien johtaja Antti Kivelä uskoo jopa 50:een uuteen terveyskioskiin kahden vuoden aikana. Tampereen yliopisto on tutkinut tuloksia ja asiakaspalautetta. Katso haastattelut:
Professori Jarmo Vakkuri, Tampereen yliopisto
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75526
Valtuuston puheenjohtaja Leena Joensivu, Ylöjärvi
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75533
Johtaja Antti Kivelä, Sitra
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75513
Terveysjohtaja Anne Hiiri, Kotka
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=75543
Terve työyhteisö on työkeskeinen
Työyhteisö on terve silloin kun se on aidosti keskittynyt tekemään sitä, mitä sen on tarkoituskin tehdä, tiivistää työyhteisökehittäjä Pirkko Heiske. – Jos esimerkiksi työyhteisön sisäinen työnjako tai siitä kiistely tulee tärkeämmäksi kuin se, että hoidetaan asiakkaita, on yhteisö mennyt vinoon, hän sanoo. Esimiehen pitäisi yrittää havaita ja vaistota työyhteisön tilaa aika pienistä merkeistä ja puuttua asioihin ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi.
http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=73487
Kunta.tv lähettää suoraa lähetystä Kuntamarkkinoilta
Kunta.tv lähettää suorana kaikki Kuntatalon luentosalin seminaarit Kuntamarkkinoiden aikana. Lisäksi väliajat täytetään haastatteluilla ja muilla ohjelmilla.
14.9. klo 11.-11.45 Tasa-arvon osalta Kuntamarkkinoilla Salon puheenvuorossa hallintojohtaja Irma Niemisen ja luottamuhenkiläpuolelta kaupunginhallituksen edustajan ja Tasa-arvotoimikunnan pj:n terveiset ja kokemukset.
Kommentit
Linkit




