26.9.2012 
Wednesday, September 26, 2012, 16:41
Lähidemokratian turvaamiseksi kolme mallia
Uuden kuntalain valmistelun pohjaksi haettiin kesän aikana lähidemokratiaan toimintamalleja. Tutkijat Ritva Pihlaja ja Siv Sandberg kävivät läpi kahdeksan kuntaa, joissa lähidemokratiaa on kehitetty. Niiden pohjalta he esittivät kolme mallia, joilla asukasdemokratiaa voitaisiin turvata suurenevissa kunnissa. Ne ovat kukoistava kansalaisyhteiskunta, joka korostaa vapaaehtoisuutta ja järjestöjen roolia, aluelautakunnat, joilla on myös oikeaa päätösvaltaa sekä kolmantena niin sanotut lähikunnat, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että liitostilanteissa nykyiselle kunnalle voisi jäädä osa lähipalvelun tehtävistä. Lisäksi oikeusministeriö selvitti kunnan sisäisiä vaalipiirejä sekä kanasalaisfoorumeita.

Lähidemokratiasta raporttia tiedoksi. Ole hyvä:

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=139497

Lähidemokratia on arvokas asia. Sitä tulee vaalia. Koulukuljetuksilla saavutetaan paljon hyvää, muualla, Ypäjällä lukiolaisa kuljetetaan. Vaan ei täällä Salossa. Eikö elämän hankaluuksia haluta kääntää nuorten mahdollisuuksiksi?



Kommentit