Wednesday, March 29, 2017, 04:06
Kuntavaalien kevään 2017 ennakkoäänestys alkaa tänään.Muista äänestää.
Jotta sote-uudistus kaventaisi sukupuolten välisiä ja sisäisiä terveyseroja, tulee erot eri sukupuolten välisessä ja tyttöjen ja eri-ikäisten naisten hyvinvoinnissa, osallisuudessa, terveydessä, sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ottaa huomioon palveluiden järjestämisessä ja tuottamisessa.
Palveluita digitalisoitaessa tulee huomata, että 74–89-vuotiaasta väestöstä 65 prosenttia ei ole koskaan käyttänyt internetiä ja vain 30 prosenttia on käyttänyt internetiä viimeisten 3 kuukauden aikana
Terveyserojen ja palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden takaamiseksi on myös huolehdittava siitä, että sote-palvelut ovat aidosti eri alueilla asuvien ja eri väestöryhmien saatavilla.
sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus ja siihen sisältyvä valinnanvapaus vaikuttaa asiakkaiden ohella laajasti sote-palveluissa työskentelevään henkilöstöön ja sen asemaan. Noin 220 000 sote-alan työntekijää siirtyy uudistuksen yhteydessä maakuntien palvelukseen. Kaikista julkisissa ja yksityisissä sote-palveluissa työskentelevistä henkilöistä naisia on noin 90 % ja kuntien sote-palveluissa yli 90 %, joten siirtymä vaikutuksineen kohdistuu suureksi osaksi naisiin.
Palvelujen kokoaminen suuriin kokonaisuuksiin vaikuttaa myös henkilöstöön ja merkitsee esimerkiksi työmatkan pitenemistä sote-palveluissa työskenteleville, joista suurin osa on naisia.
Liikkeenluovutus kunnallisista organisaatioista maakuntiin ei vaikuta välittömästi henkilöstön asemaan, mutta sen takaama suoja päättyy vuoden 2020 lopussa.
on vaarana, että siirtyneen henkilöstön palvelussuhteiden ehdot ja palkkaus huononevat. HE:n mukaan työntekijöiden tehtävänkuviin tulee muutoksia ja varsinainen palkka voi alentua uuden tehtävän tai viran työ - ja virkaehtosopimuksen mukaisen alemman vaativuustason perusteella. HE:een sisältyvän sukupuolivaikutusten arvioinnin mukaan myös tarve hallinnon ja tukipalvelujen henkilöstölle tulee vähenemään organisaatioiden koon kasvaessa, joten uudistuksesta voidaan arvioida aiheutuvan erityisen paljon epävarmuustekijöitä hallinto- ja tukihenkilöstölle.
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat naisyrittäjien toiseksi suurin toimiala. Naisten osuus sote-alan yrittäjistä on yli 70 % ja suurin osa (98 %) sote-alan yrityksistä on pieniä, alle 10 hengen mikroyrityksiä. Uudistuksen yhteydessä on vaarana, että naisten omistamat pienet yritykset häviävät kilpailutuksissa suurille, monikansallisille yrityksille. Maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi laaditun hallituksen esitysluonnoksen sukupuolivaikutusten arvioinnin mukaan naisyrittäjien määrää sosiaali- ja terveysalalla on rajoittanut kuntien ostopalveluiden kehitys, joissa kunnat hankkivat sosiaali- ja terveyspalvelunsa suurilta, kansainvälisiltä yrityksiltä. Suuret kansainväliset ketjut ovat myös ostaneet pieniä, naisten omistamia yrityksiä. Naisjärjestöjen Keskusliitto edellyttää pienten sote-alan yritysten aseman turvaamista valinnanvapauden toteuttamisessa sekä maakuntien ostopalvelukäytännöissä että silloin, kun kyseessä on maksu- tai asiakasseteleillä ostettava palvelu tai henkilökohtainen budjetointi. HE:n mukaan suoran valinnan palvelun tuottaja eli sote-keskus vastaisi myöntämänsä maksusetelin perusteella annettujen palvelujen kustannuksista.
On huolehdittava siitä, ettei maksusetelin arvoa hinnoitella niin alas, että pieniltä palveluntuottajilta viedään mahdollisuudet kilpailla maksusetelimarkkinoilla. On huolehdittava myös siitä, että maksusetelipalveluita tuottavien palveluntarjoajien kriteerit määritellään maakunnissa siten, että myös pienten yritysten on mahdollista tuottaa maksusetelipalveluita
VSSHP
Sairaanhoitopiiriltä kriittinen lausunto valinnanvapaudesta
Sairaanhoitopiiri pitää potilaan valinnanvapautta kannatettavana asiana. Hallituksen sosiaali- ja terveysministeriölle antaman lausunnon mukaan suunniteltava valinnanvapausuudistus pääosin edistää asiakkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa ja hakeutua omiin palveluihinsa.
Piirin mielestä lakiluonnos on annettu keskeneräisenä, eikä sen perusteella voi tehdä selkeitä johtopäätöksiä kaikista sairaanhoitopiirin toimintaa koskevista muutoksista, joita lakiluonnoksen mukainen valinnanvapaus voisi aiheuttaa. Koska monet yksityiskohdat täsmentyvät vasta jatkovalmistelun yhteydessä, valinnanvapauslain vaikutusten arviointia pidetään puutteellisena.
Lausunnossa nähdään uhkana, että erikoissairaanhoito kärsii valinnanvapaudesta aiheutuvasta haitallisesta kilpailusta, joka kohdistuu henkilökunnastaan ja potilaisiin. Pelkona on myös Tyksin mahdollinen pilkkominen osiin, jos asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla tuotetut palvelut pitää yhtiöittää.
Lakiluonnoksen pohjalta on epäselvää, minkä tiedon ja osaamisen varassa tuleva maakunta kykenee ohjaamaan valinnanvapautta siten, että sen avulla edistetään samanaikaisesti asiakaskeskeisyyttä, hoidon saatavuutta ja kustannusten hillintää.
Lausunnon mukaan valinnanvapausuudistuksella ei juurikaan voida kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja tai parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta. Palvelutuottajat voivat sijoittaa toimiyksikkönsä markkinaehtoisesti väestökeskittymäalueille, jolloin harvaan asutulla seudulla valinnanvapaus voi jäädä vaihtoehtojen puutteessa toteutumatta.
Kommentit
Linkit




