Saturday, January 2, 2010, 09:10
Huomenta Suomi!Lumoava hohdokas kuutamo on luonut taianomaisen sinisen valon yöhön.
Hyvin harvoin maaseudulla on valoja yöllä, tämä on luonnonvarainen oikeutus. Pilvetön, pakkasyö oli kuutamossa parhaimmillan. Kiitos ihanasta taideyöstä.
Presidentin Uudenvuoden puhe
1990-luvun säästöjen vaikutukset näkyvät. Tuolloin työttömäksi jääneet syrjäytyivät työelämästä. Edelleen kasvava työttömyys huolettaa ja nuorten koulutus ja työllistyminen vaatii toimia. Suomea pidetään kansainvälisissä vertailuissa hyvin koulutettuna ja uudistuskykyisenä yhteiskuntana. Monilla elinkeinoelämän sektoreilla olisi jo aiemmin tarvittu tutkimusta, innovaatiota ja laatukehitystä. Todellinen kansalaisten tasa-arvo edellyttää perusoikeuksien kunnioittamista ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.
Kaikki presidentin edellälausuma on totta ja todellinen huolenaihe.
Tämän hetkisessä tilanteessamme asetelma on entistä paljon vaativampi, sillä verot nousevat tulevaisuudessa ja tulot laskevat. Kuntien keskinäiset erot venähtävät entisestään. Peräti 181 kuntaa nosti verojaan 2009 loka-marraskuussa valtuustoissa vuodelle 2010. Näin ei vielä tehty Salossa.
Verotulot laskevat kuluneeseen vuoteen verrattuna ja kuntien yhteenlaskettu tulos heikkenee merkittävästi nopean menokasvun takia. Väestö siis ikääntyy, työvoima vähenee, kuntien verotulot hiipuvat, mutta hoitopalveluiden kysyntä vain kasvaa. 2008 kuntien toimintamenot kasvoivat 8 prosenttia, vuonna 2009 5 prosenttia. Kasvu pitäisi katkaista pikaisesti, alle kolmen prosentin, jotta olisi mahdollista tavoitella talouden tasapainoa, ilman rajuja veronkorotuksia. Tulevat työmarkkinaratkaisut ovat kunnille merkityksellisiä.
Näillä aatoksin valmistaudun sairaalan iltavuoroon klo 13.30 - 21.30. Harri lupasi saunanautinnon ennen nukkumaan menoa. Sitten taas sunnuntaiaamuun klo 7 - 15 töihin takaisin. Sunnuntai illasta onkin siten luvassa Saran 4-vuotis synttärit. Ihanaa. maanataina ollaan poliklinikalla töissä päivä ja illalla kaupunginhallituksessa. Tiistaina saa nukkua pidempään kun menee vasta yöksi töihin. Näin mennään. Päivittäin on paljon ajateltavaa. Nämä upeat talvikelit antavat omalta osaltaan piristystä arkeen. Arjen kokemuksilla eletään, se kantaa.
Ihmiset ovat toisilleen voimavara, jokainen kohtaaminen on merkityksellinen. Miten sen teemme! Välittämisen tulee näkyä teoisamme ja ratkaisuissamme.
Joulukuusen hakua 20.12.2009 kylätapahtumassamme.
Yhdessä glökillä ja makkaanpaistossa.
( 1075 views )
| permalink
|
Friday, January 1, 2010, 11:17

.jpg)
Vappuna Leipyölissä

Heppuli
Thursday, December 31, 2009, 11:37
Ihastuttava uudenvuoden aattopäivä. Lumoava aurinkoinen lumimaisema.Lenkille siis nauttimaan 11 asteen pakkasesta. Kiitos kavereille kivasta illasta. Maailmaa parannettiin ja fiilisteltiin hyvällä porukalla.
Onnellista Vuotta 2010 kaikille yhteistyökumppaneille!
Vuodesta 2009 vielä lyhyesti...
Valtakunnallisesti Suomen Pankin mukaan Suomen rahoitusjärjestelmä on selvinnyt globaalista talouskriisistä hyvin. Elinkeinoelämän sydän ja verenkiertojärjestelmä ovat siis kunnosa, vaikka lihakset ovat vielä halvaantuneet: vienti takkuaa ja myös sen varassa elävä teollisuus. Edessä on syksyn jatkona työttömyystalvi. Lomautukset muuttuvat irtisanomiksi. Tilanne on äärimmäisen herkkä, hyvinvointivapalvelut toimivat velkavetoisesti. Elinkeinoelämä yskii eikä vienti vedä. Elintasoa pidetään yllä velaksi vuonna 2010. Valtion johdolta odotetaan vahvuutta
Vuosi 2010 ei lupaa hyvää kuntien taloudelle. Esimerkkinä Salo
" Kylmyys koettelee"
Kuntaliitos kasvatti tammikuun 2009 alussa 25 000 asukkaan Salosta 54 000 asukkan kaupungin. Se nousi samalla 20 suurimman kaupungin listaan. Kymmen kunnan rajat poistuivat ja neljä kuntayhtymää lakkautettiin. Kuherruskuukausi lakkasi lyhyeen.
Kylmää on luvassa kaupungin talouteen. Päättyvä tilikausi pudottaa Salon tuloksen noin puolitoista miljoonaa euroa miinuksille. Alkuvuodesta odotetaan vielä tiukempaa. Talousarvion mukaan tulos jää lähes 6 miljoonaa euroa miinuksille. Verotulot alenevat ja lainakanta kasvaa. Tuloveroprosenttia ei ole korotettu, eikä äkkivääriin leikkauslistoihin ole suostuttu.
Taantuman nopeutta ja syvyyttä ei kuitenkaan osattu ennustaa, vaikeuskerroin kohosi.
Viennistä riippuvainen ja Nokia- vetoinen Salo on etulinjassa, kun kuntien talous notkahtaa. Nokia on käynyt läpi toimintojaan Salossakin, eikä taantuma ole säästänyt kaupungissa toimivia alihankkijoita. Työttömyys Salossa on kohonnut 11,3 prosenttiin.
Syyskuussa maan hallitus nimesi Salon suudun äkilliseksi rakennemuutosalueeksi.Jatkossa kokonaisuutta petrataan oikomalla nykyisiä raskaita prosesseja tehokkaamiksi, kustannuslaukkaa rauhoittamaan.
Lyhenneltynä Suomen Kuvalehden tuoreimmasta numerosta. Siinä haastateltuna Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ja Talousjohtaja Seppu Juntti. Kuva Salonjoen rannalta, sillan alta pelastusveneestä oli yllättävä.
.jpg)
Tämä kuva on viime keväältä Teijolta, Matildajärven rannalta...
kevättä odotellessa...uutta rakentamaan henkilöstö ajatuksissa voimavarana ja kannustavaa johtajuutta edellyttäen.
Tuesday, December 29, 2009, 10:40
Salon Seudun Sanomilta 100 000 euroa Turun yliopistolleSalon Seudun Sanomat Oy lahjoittaa Turun yliopiston varainhankintakampanjaan 100 000 euroa ja Åbo Akademille 20 000 euroa. Lahjoituksesta päätti Salon Seudun Sanomat Oy:n hallitus joulukuun kokouksessaan.
Toimitusjohtaja Kirsti Kirjosen mielestä Turun yliopiston tukeminen vahvistaa myös Salon seutua. Hän muistuttaa, että Turun yliopistosta saadaan koulutettuja työntekijöitä ja tutkimusta myös Salon seudun elinkeinoelämän tarpeisiin.
Yliopiston varainhankintatyö pohjautuu yliopistolain uudistukseen, jonka myötä yliopistot siirtyvät valtion tilivirastoista omaan rahatalouteen.
Turun yliopiston tavoitteena on saada kokoon 20 miljoonaa euroa.
Tämä on päivän paras uutinen seudullamme. Pidän erityisen tärkeänä sitä, että yhteydet yliopistomaailmaan toimivat ja Ammattikorkeakoulu jatkuu monipuolisena kouluttajana, riittävin resurssein seudullamme. Vaikutus on moninainen ja heijastuu tulevaisuuteen.
Ihastuin Kodin Kuvalehden artikkeliin Kasvatustieteen professorista, seitsämän lapsen isästä Juha T. Hakalasta kertovaan " Olisipa hidas lapsuus". Hän on syksyllä julkaissut kirjan "Isän kasvatusoppi".
Hakala kritisoi äitien ja isien aikapulaa ja suorituspaineita joka näkyy lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Suomessa on huippuunsa viritetty koulu, mutta lapset kärsivät käyttäytymis- ja keskittymishäiriöistä, uniongelmista ja oppimisvaikeuksista. Tutkittu ja todettu on että lukiolaistyttömme 20%:sti voidaan luokitella koulu-uupuneiksi. Usein he ovat niitä kilttejä ja aktiivisia suorittajia.Pahinta on, jos on kotona perääntamaton äiti.
Vanhempien tärkein tehtävä on tarjota lapselle hänen lapsuutensa.
Lapsuuden tulisi olla suojelukohde. Juha T. Hakala kirjoittaa perheestä, lapsista ja erityisen paljon työelämästä.Työelämään tullet alle kolmekymppiset alkavat palaa loppuun. Nokia-vetoisen kansakunnan saattaa käydä huonosti.
Paljon tärkeitä ajatuksia. Tulen tutustumaan tekstiin kirjana. Väkevät kannanotot ovat ajassamme tarpeellisia näkökulmia,jotta niihin reagoidaan. Tutustutaampa tarkemmin ja keskustellaan mm. kannanotosta nuoret ja pätkätyöt.
Monday, December 28, 2009, 18:10
Työpäivä takana.SALO KESKEYTTÄÄ VEDENOTON KALATTOMANNOTKON JA KASKISTONNUMMEN VEDENOTTAMOISTA
Salon kaupunki keskeyttää Lounais-Suomen ympäristökeskuksen kehotuksen mukaan vedenoton Kiikalan Kalattomannotkon ja Kaskistonnummen vedenottamoista tammikuun 2010 lopussa. Vedenottoa jatketaan vasta, kun korkeimman hallinto-oikeuden määräämät, luonnon tilaa koskevat selvitykset on saatu tehtyä. Selvitykset liittyvät KHO:n vuonna 2005 myöntämään vedenottolupaan.
Kasvillisuusselvitykset voidaan tehdä vain kasvukauden aikana eli kesällä 2010, joten vedenottoa voidaan jatkaa aikaisintaan syksyllä 2010. Liikelaitos Salon Veden toimitusjohtaja Alpo Paunan mukaan vedenoton kesk
eytys ei haittaa kaupunkilaisten vedensaantia, sillä tälläkin hetkellä Kalattomannotkon ja Kaskistonnummen vedenottamojen kapasiteetista on käytössä vain 50 prosenttia. Kaiken kaikkiaan Salossa on käytössä 38 vedenottamoa.Pauna muistuttaa vielä, ettei nyt ole kysymys veden laatuongelmista tai muutoksista veden käytettävyyteen talousvetenä, vaan kasvillisuusselvityksillä täytetään korkeimman hallinto-oikeuden vedenottamoiden käyttöönottoon liittämä tutkimusehto.
Lupaviranomaiset ovat Kalattomannotkon ja Kaskistonnummen vedenottoon liittyen antaneet määräyksiä vedenoton vaikutusten tarkkailusta. Vaadituilla kasvillisuusselvityksillä kartoitetaan lähdealueiden luonnonarvoja ja luonnontilaa.
- Salon kaupunki on teettänyt vaadittuja toimenpiteitä alihankintana ja kasvillisuusselvitysten osalta alihankinnan valvonta on pettänyt. Kyseiseen konsulttiin on jo oltu yhteydessä ja tarvittaviin toimiin on ryhdytty, Pauna jatkaa.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Alpo Pauna, Liikelaitos Salon Vesi, 044 778 5000.
Kiikalaan on vuosien saatossa tehty suuria investointeja. Ikävää, että asiat ovat pikällä ja nyt tulee tällaista takapakkia. Onneksi vesivarat ovat runsaat. Kaikille investoinneille pitää olla myös käyttöä. Olen jo aiemmin surkutellut puhtan veen käyttöä teollisuudessa.Vesi on myös luonnonvara, joka ei uusiudu.
-----------
.jpg)
<< <Edellinen | 219 | 220 | 221 | 222 | 223 | 224 | 225 | 226 | 227 | 228 | Seuraava> >>
Linkit




