Wednesday, May 6, 2009, 09:42
Sateinen aamu. Hevoset vihottelevat aitauksessaan. Kaipa heilläkin olisi mukavampaa auringon paisteessa.Eilinen strategiapäivä herätti keskustelua. Materiaalia tarvitaan jo etukäteen, jotta ei tule liian kiire nopeatempoisissa ryhmätöissä. Keskustelulla ajatukset silloinkin kootaan. Moni hyvä ajatus jää kumpuamatta kun aikataulutus on liian kireä. Eri sektoreilla tulee olla mahdolliuus hyvään tulokseen. Ei yksinomaan sivistystoimella.
PCA-pumppu koulutusta osastolla. Henkilökunnan taitoja kartutetaan ja tekemällä oppimista hyödynnetään. Ihmisten hyvinvointi merkitsee paljon. Välittävä ihminen pitää huolta toisista ja huolehtii kivunhoidosta ja inhimillisistä perusoikeuksista. Ihailen sellaisia ihmisiä, jotka pistävät itsensä alttiiksi toisten puolesta. Kiitän mitä nöyrimmästi kollegaani että hän tuli tsemppaamaan tärkeän asian eteenpäinviemisessä.
Iltalenkillä hepan ja koiran kanssa. Saa ajatukset irti politiikan kiemuroista. Auta armias tätä menoa. Lähde mukaan asioita hoitamaan ja tule ilkutuksi Anteron palstoilla.--- Maksuton kesäsiirtola ----> "Klippula" tulisi mahdollista kaikille lapsille, koko kunnan alueella. Varsinkin jos talous jatkaa laskuaan, tulee asiaa katsoa ensi vuonna uudestaan. Ei ainoastaan valikoiduille kaupunkilaislapsille.--- Ja kun tässä kohdin olivat jo laskutkin koteihin viikon leiristä lähteneet, (vaikka laskujen lähettäminen muuten kaupungin palveluista tuntuu hakkaavan vastaan), näin ratkaisuna +-0 äänestyksen. Tilanne oli jo tältä erää ohi. Sivistystoimen ltk:ssa asiasta myös jo äänestettiin. En pidä tätä asiaa maatani horjuttavana. Mutta yli puoluerajojen tapahtuvaa yhteistyötä olen oikeasti kaivannut Salomme päätöksissä. Minusta poliittinen ajattelu ei saisi ajaa ihmisten asioiden hoidon päälle. Kun hyvä aloite tulee, tulisi myös kokoomusryhmässä nähdä mahdollisuus puoltaa sitä. Ei ainoastaan oman puolueen aloitetta kannattavasti.
( 997 views )
| permalink
|
Tuesday, May 5, 2009, 11:15
Aamulla iloinen tervehdyskäynti suoraan Barselonasta. Maaritilta kevättuliaiset kauniine väreineen. Kiitos!Palaveerattiin mailman asiat halki ja tsekattiin korvasienet.
Iltapäivällä strategian ääreen lukiolle. Siellä taasen yhdessä pohditaa salon asiat ja tulevaisuus.
Monday, May 4, 2009, 21:33
Polikliininen työpäivä takana.Kaupunginhallituksessa paneuduttiin sähköiseen kokouskäytäntöön.
Tehy:n liittokokousedustaja-kollegat kävivät tervehtimässä työpaikalla..
Huomenna on kaupungin strategian tekoa. Ja kyllä väsyttää tältä päivältä. Onneksi saan aamulla iloisen vieraan.
Sunday, May 3, 2009, 11:24
Salon strategiatyötä tuumailin Hesarin luettuani. Masentuneista nuorista , työkyvyttömistä, eläkkeelle siirtyjistä tulee synkkä leima. Miten saamme ihmiset jaksamaan tässä kovassa kilpailuhenkisessä maailmassamme. Opiskelu, työelämä...vaatimuksia paljon, jaksamisesta ei niinkään haluta tietää. Paljon tehtävää. Juppikulttuurille haluan sanoa Salossa hyvästit ja kiinnittää huomiota arjessa elämiseen. YHTEISÖLLISYYTTÄ ei muuten rakenneta.Näin kun kaikessa kuljen myös työntekijän roolissa mukana, tehden sairaanhoitajan työtä, täyttä listaa...näen työn haastavuuden. Mutta myös organisaation johtamisesa on vajeita joihin tulee puuttua.
Saturday, May 2, 2009, 17:05
Vapaata ilta ja huominen päivä. Töistä on kiva palata kotiin.Sain mukavia uutisia siskolta. Ihanaa saada terveisiä! Kiitos niistä. Hyviä lämpimiä ajatuksia.
- James Barrie -
- suukko voi olla luonnonkukkakimppu
- soittorasian melodia
- muutama aidosti ystävällinen sana, ele tai teko
Etsi uusia tapoja osoittaa rakkautta.
<< <Edellinen | 253 | 254 | 255 | 256 | 257 | 258 | 259 | 260 | 261 | 262 | Seuraava> >>
Linkit




