9.1.2010 
Saturday, January 9, 2010, 10:08
Vuoden 2010 tärkein teema Kokoomusnaisille on suomalaisen hyvinvoinnin rakentaminen.

Perinteisiä työpaikkoja on menetetty ja eläköityminen kiihtyy. Naisyrittäjyyden edistäminen, perheen ja työn yhteensovittaminen, perheväkivallan kitkeminen, maahanmuuttajien asema.

Yhteiskunnallisesti vuoden 2010 haasteissa talouden taantumasta selviäminen on keskeisimpiä tavoitteita. Ihmisten paras voimavara on kekseliäisyys. Kannustamme kaikkia omaan luovuuteen ja yritteliäisyyteen. Tätä myös yhteiskunnan tulee tukea. Naiset ovat selviytymisen mestareita. Osaamme iloita siitä mitä on. Vaikeiden aikojen yli meitä naisia kantaa läheisistä huolehtiminen, yhdistyksissä toimiminen ja yhteisten asioiden hoitaminen, vastuun kantaminen kaikista. Me naiset myös käytämme aikaamme uusien asioiden oppimiseen

Tavoittelemisen arvoisia asioita: rauhaa ja rakkautta, väkivalta ja juopottelu seis. Pienten lasten isät hoitovapaalle, naisille samasta työstä sama palkka. Lisää naisia johtotehtäviin. Pysäytetään ilmaston muutos. Tasa-arvon tulee toteutua. Kaikenikäiset naiset ovat samaan asemaan miesten kanssa uralla etenemisessä ja palkkauksesa.
On rakennettava keskinäisen välittämisen yhteiskuntaa. Siellä miehenkin väsyminen sallitaan ja iehen mallia ei enää etsitä yksiarvoisista , ulkoisista suoritteista. Muutoksesta tulee palkita niin pehmeydestä, avoimuudesta ja hyvästä tahdosta tulee aidosti suomalaista miehekkyyttä. Emme tarvitse virtuaalisankareita.

Uusi vuosi on uusien tuulien aika henkilökohtaisessa elämässä.
Aikaa enemmän itselle ja perheelle. Aikaa omasta terveydestä huolehtimiselle ja henkilökohtaiselle liikunnalle. Nainen aina nipistää siitä omasta ajastaan toisten hyväksi.

" Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: sinä pieni, urhea nainen,
minä luotan sinuun."

- Eeva Kilpi - Kemiöstä
( 1258 views )   |  permalink   |  

8.1.2010 
Friday, January 8, 2010, 20:23

On aika tehdä yhteenvetoa kaupungin elinkeinoyhtiön ensimmäisestä toimintavuodesta ja katsoa mitä vuosi 2010 tuo tullessaan.

Yrityssalon ensimmäinen toimintavuosi on ollut menestyksekäs. Olemme valppaina seuranneet taloustilanteen kehittymistä. Asiakaskohtaamisia on ollut useita: on järjestetty ajankohtaistilaisuuksia, tavattu useita yrittäjiä ja yhteistyötä tekeviä yritysryhmiä, markkinoitu messuilla ja tiivistetty yhteistyötä sidosryhmien kanssa.

Tiedossa on paljon ajankohtaisnfoja, uusia kehittämistyökaluja ja apua yritystoiminnan pyörittämiseen. K4 on suunnattu kasvuhakuisille pk-yrityksille ja tarjoaa eri alojen asiantuntijoita yritysten käyttöön huomattavasti tuettuun hintaan. Tuoteväylä auttaa uusien ideoiden kehittäjiä liiketoiminnan alkutaipaleilla. Pikit saattaa yhteen Nokian ideat ja salolaiset yritykset ja yrittäjäkandidaatit.

Asiakaspalautteiden määrä on ollut reipasta. Palautteista on saatu uusia kehittämisideoita, kriittistä palautetta ja kiitostakin. Kaikki tieto on meille tärkeää sillä se luo pohjan toimintamme parantamiselle. Salolainen yrittäjä, yritys ja yrittäjyyttä harkitseva henkilö on palvelun ytimessä - keskipisteenä, jonka ympärille muu palvelu ja neuvonta rakennetaan. Näin jatkamme vuonna 2010. Tiedossa on paljon ajankohtaisinfoja, uusia kehittämistyökaluja ja apua yritystoiminnan pyörittämiseen. Lue lisää www.yrityssalo.fi . Ollaan yhteydessä!


Yrittäjävalmennukset Salossa vuonna 2010

Salossa toteutetaan vuonna 2010 kolme kaikille avointa valmennusohjelmaa, jotka kestävät n. kaksi kuukautta. Valmennukset ovat tarkoitetut juuri yrityksen perustaneille ja yritystoimintaa suunnitteleville. Valmennus tapahtuu iltatilaisuuksina siten, että kokoontumisia on n. kaksi aina viikossa ja ne pidetään klo 17:00 - 20:30 välillä. Tilaisuuksien kokonaismääräksi täten muodostuu kuusitoista istuntoa.

Aihepiireinä ovat kaikki yritystoiminnan tärkeät menestystekijät ja -elementit eli yrittäjäominaisuudet, myynti ja markkinointi, hinnoittelu, yrittäjän sosiaaliturva, vakuutuskenttä, rahoitus, tavoitelaskelmat, yritysmuodot, perustamisen velvoitteet ja perustamisasiakirjat jne. Valmennukset ovat maksuttomia. Ensimmäisen valmennusohjelman alkamisajankohta on 20.1.2010.

Suunnilleen samalla konseptilla toteutetaan työttömille tai työttömyysuhan alaisille työvoimapoliittiset yrittäjävalmennukset. Nämä valmennukset pidetään pääsääntöisesti päiväsaikaan välillä klo 9:00 - 15:00. Ensimmäinen lähtee liikkelle 17.3.2010 ja toinen 29.9.2010.

Näiden valmennusten tarkemmasta toteutuksesta voit kysyä lisää Pekka Kalliolta p. 044-778 2142 tai sähköpostitse Lähetä sähköpostia
( 1104 views )   |  permalink   |  

7.1.2010 
Thursday, January 7, 2010, 10:36
Talven upeutta.

Harrin monot mahtuvat ja sopivat kun villasukalla täyttää. Ja suksaamaan.
( 1152 views )   |  permalink   |  

6.1.2010 Harrin-päivä 
Wednesday, January 6, 2010, 21:01
Terveiset Iidan ja Matiaksen synttäreiltä. Onnittelut 9-vuotta! Aika kuluu nopeasti ja lapset ovat pieniä vain hetken.

Yötyöunien jälkeen katsoin elokuvaa Elämää rakentamassa. Elokuvassa vakavasti sairastunut päänäyttelijä rakentaa koko elämänsä uudelleen muutamasa kuukausesa. Kevin Kline ja Kristin Scott Thomas päärooleissa, miten rajulla tavalla meitä elokuvan keinoin puhuteltiin. Loistavaa. Todellisia vaikuttimia. Olen nähnyt elokuvan aiemmin, nyt syvemmin. Kiitos viikon tarpeellisesta viestistä meille kaikille. Rakkaudella.


Olen seurannut Lancasterin koulun poikien kuorovalmennusta mielenkiinnolla. Kaikki pojat kuoroon ohjelmassa. kuorojohtaja Gareth Malonen suuri päivä koittaa. Kuukauden ankaran uurastuksen jälkeen poikakoulun kuoro on valmis esiintymään Royal Albert Hallissa. Miten pojat sen kokovat yhteisenä onnistumisena. Miten vanhemmat reagoivat. "Elämän paras kokemus." En tiedä miten sen sanoisin, mutta Hoiturit kuorossa mukana taivaltaneena sain paljon!!! Terveiset Riitta Heleniukselle ja Hoitureille!
Uskon tänän harrastuksen voimaan ja kannustan kuoroon liittymiseen. Niin poikia kuin muitakin ihmisiä. Hyvää fiilistä. Suosittelen. Asioiden joita tekee, pitää tuntua ja vaikuttaa. Muuten asia on turha. Näin on.

Kaikkea hyvää jokaiselle kanssaihmiselle tähän hetkeen.
( 1201 views )   |  permalink   |  

5.1.2010 
Tuesday, January 5, 2010, 12:08
Mittarilukema 12 astetta pakkasta ulkona. Mutta tuntuu paljon kylmemmältä. Keli on kuin postikortti. Hyvää ulkoilupäivää kaikille.


KAUPUNGINTALOTYÖRYHMÄ

Aika 4.1.2010 klo 13 - 15
Paikka Tehdaskatu 1, vanha kaupunginhallituksen kokoushuone
Läsnä hallintojohtaja Irma Nieminen (pj), teknisen toimen toimialajohtaja Mika Mannervesi (siht.), tilapalvelujohtaja Harri Elomaa, kaupunginhallituksen nimeämät työryhmän jäsenet Wilhelmiina Kallio, Ulla Huittinen, Juhani Nummentalo ja Jukka Roos
Asiantuntijat: pääsuunnittelija Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy: Hannu Jaakkola, Kai Rajakaltio

Poissa Kaupunginjohtaja Antti Rantakokko, kaupunginhallituksen nimeämät työryhmän jäsenet Jorma Elovaara, kaupunkisuunnittelujohtaja Jarmo Heimo


Kokouksen tausta ja tavoite

Kaupunginhallitus nimesi 12.10.2009 § 705 työryhmän, jonka tehtävänä on välittää tietoa kaupungintalohankkeen etenemisestä luottamushenkilöille. Tämän kokouksen tavoitteena on tiedottaa työryhmän jäsenille kaupungintalohankkeen nykytilanteesta ja etenemisestä.

Asialista

1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen
Kaupunginjohtaja Rantakokon poissaollessa puheenjohtajana toimi Irma Nieminen. Ryhmän sihteerinä toimii Mika Mannervesi.

2. Läsnäolijoiden toteaminen
Puheenjohtaja totesi läsnäolijat.

3. Selostus kaupungintalon suunnittelusta ja suunnitelmien sisällöstä
Arkkitehtitoimisto Hannu Jaakkola Oy:n edustajat Hannu Jaakkola ja Kai Rajakaltio esittelivät kaupungintalon suunnitelmia. Osallistujille jaettiin yksi sarja suunnitelmatulosteita.

4. Hankkeen nykytilanne
Mannervesi ja Elomaa selostivat hankkeen nykytilannetta.

Rakennuslupa hankkeelle on myönnetty 17.12.2009.

Kaupungintalon rakentamisurakoitten tarjouspyynnöstä on jo julkaistu hankintailmoitus Hilmassa www.hankintailmoitukset.fi sekä Salon kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.salo.fi.

Kaupungintalon rakentamiseen kuuluvat seuraavat urakat:

- rakennusteknisten töiden urakka (pääurakka)
- sähköteknisten töiden urakka
- LV-teknisten töiden urakka
- IV-teknisten töiden urakka
- rakennusautomaatiotöiden urakka
- jäähdytyslaitetöiden urakka
Urakoitsija voi jättää tarjouksen yhdestä tai useammasta urakasta.

Tarjouspyyntöasiakirjoja on tähän mennessä pyydetty yhteensä 51 kpl.

Kaupunki järjestää avoimen yleisinfon yrittäjille kaupungintalohankkeesta maanantaina 11.1.2010 klo 15 alkaen Salon lukion isossa auditoriossa (Kaherinkatu 2).Infotilaisuudessa on tarkoitus kuvata yleisesti, miten kaupungintalohanke etenee ja mitä hankittavia kokonaisuuksia tullaan jatkossa kilpailuttamaan. Tilaisuudessa on paikalla mm. kaupungin teknisen toimen ja hankintatoimen edustajia.

Tarjousten viimeinen jättöpäivä on 29.1.2010. Tekninen lautakunta päättää urakoitsijoiden valinnasta 9.2.2010.Rakentaminen voi alkaa maaliskuun puolivälissä olemassa olevien rakennusten purkamisella. Tarjoukset on pyydetty niin, että urakat olisivat valmiit 31.8.2011.

Kalustehankintatyöryhmä valmistelee irtokalusteiden hankintaa. Rakennusurakkaan kuuluvat kiinteät hyllyt, varastohyllyt, arkistohyllyt, naulakot ja lokerikot. Kalustehankintaan kuuluvat kaikki irtokalusteet eli työpöydät ja –tuolit, mahdolliset hyllyt työhuoneeseen, sermit sekä neuvottelu- ja yhteisten tilojen kalusteet. Ensimmäinen päätettävä tehtävä on nykyisen kaluston inventointi ja sen sijoittaminen.

5. Muut esille tulevat asiat

Keskusteltiin ryhmän kokoontumistiheydestä ja ajasta. Sovittiin, että ryhmä kutsutaan koolle tarpeen mukaan, kun jokin iso kokonaisuus on valmistumassa esittelyvalmiiksi niin, että asiasta tiedotetaan ryhmälle ennen kuin tieto asiasta lähtee laajempaan jakeluun.
Sovittiin alustavasti, että kokousaika olisi maanantaipäivänä klo 14, jolloin on n. 1,5 tuntia aikaa ennen ryhmäkokouksia.

6. Seuraava kokous

Sovittiin, että seuraavaan kokoukseen kutsutaan sisustussuunnittelija esittelemään kalustesuunnitelmia. Kokous kutsutaan erikseen koolle, kun urakoitsijat on valittu eli todennäköisesti maaliskuussa.

7. Kokouksen päättäminen

Puheenjohtaja päätti kokouksen

( 1353 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 218 | 219 | 220 | 221 | 222 | 223 | 224 | 225 | 226 | 227 | Seuraava> >>