15.9.2009 
Tuesday, September 15, 2009, 10:34
TALOUDESTA

"Kuopassa ollaan yhä"


Elinkeinoelämä tyrmää ekonomistien virittämän toivon siitä, että talouden käänne olisi jo tapahtunut. Sekä Suomen Yrittäjät että Elinkeinoelämän keskusliitto EK sanovat Suomen talouden olevan yhä kuopassa.
Sampo Pankin ekonomistit kehottivat tänään lopettamaan turhan synkistelyn, koska talouden syvin kuoppa on jo ohitettu. Myös EU:n komissio arvioi talouden kääntyneen kasvu-uralle.
Tuoreimman barometrimme mukaan on olemassa enemmän niitä pk-yrityksiä, jotka odottavat suhdanteiden heikentyvän.
Kuoppa voidaan määritellä monella tavalla


Tulkinnat aivan
eri maailmoista


Elinkeinoelämää edustavien järjestöjen ekonomisteilla ja pankkien ekonomisteilla on käytössään samat luvut. Myös bruttokansantuote-ennusteet ovat yhtenevät: tänä vuonna Suomen bkt supistuu noin 6–7 prosenttia.
Lauri Uotila muistuttaa, että EK on etujärjestö ja alkamassa on työmarkkinakierros. On yritysten edun mukaista maalata kuva synkästä tilanteesta, jossa uusiin etuisuuksiin työntekijöille ei ole missään nimessä mahdollisuutta.
Suomen Yrittäjien Timo Lindholmin mukaan alkava työmarkkinakierros voi vaikuttaa joihinkin ennusteisiin. Hänen mukaansa Suomen Yrittäjien ja EK:n erilainen käsitys selittyy kuitenkin osittain sillä, että ne perustuvat yritysten arvioihin tulevaisuudesta.Pankkien ennusteissa yritysten tunnelmat painottuvat vähemmän.
HS 15.9.2009

Salon Kaupunginhallituksessa 14.9.2009

Salon kaupungin tulee panostaa merkittävästi äkillisen rakennemuutoksen vaikutusten lieventämiseen. Toimintaa tulee ohjata omalla koordinaatiohankkella, johon kytketään laajasti erilaisia tukitoimenpiteitä. Kunnalle ja valtiolle mahdollisia toimenpiteitä ovat erilaiset yritysten kehittämis- ja investointituet, yksilöiden muutosturva, työllisyysperusteiset kehittämis- ja investointihankkeet sekä nuorisotyöttömyyden ja syrjäytymisen ehkäisy. Salon kaupunki pyytää valtioneuvostoa nimeämään sen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi. kaupunginjohtaja allekirjoitta anomuksen.
( 1146 views )   |  permalink   |  

13.9.2009 
Sunday, September 13, 2009, 19:58
13.9.2009 Suomessa

Kuljettajaksi epäilty nuorukainen selvisi ainoana hengissä kolmen nuoren hengen vaatineesta ulosajosta sunnuntaina aamuyöllä Porissa.

Vakavia vammoja saanut porilainen on vasta 17-vuotias. Poliisin mukaan hän oli humalassa.

Tuhoisa onnettomuus sattui kahden aikaan aamuyöllä lähellä Porin keskustaa Paperitehtaankadulla. Henkilöauto suistui kovassa vauhdissa kaarteen jälkeen tieltä ulos, törmäsi puuhun ja syttyi tuleen.

Kolme kyydissä ollutta nuorta miestä - 15- ja 17-vuotiaat porilaiset ja 20-vuotias kankaanpääläinen - saivat onnettomuudessa surmansa.
Tämä on karua tekstiä, siihen mahtuu niin paljon surua ja tuskaa ettei sanoin voi kuvata. Tällaisia juttuja luemme valitettavasti lähes viikottain. Miksi humalassa ajetaan ylipäänsä! Miksi alaikäiset tekevät näin. Eikö mitään sääntöjä kunnioiteta nykymaailmassa. Huoli kanssaihmisistä ja yhteisvastuusta pitäisi nostaa uuteen arvoon. Turvallisuus ei ole ulkoistettu asia, se on arvo. Tekijä josta tulee pitää huolta yhteiskunnallisesti ja perheissä. Meidän kaikkien ihmisten omasta ja lähimmäisenvastuusta lähtee yhteiskunnallinen arvostus asioihin joilla vaikutamme.
( 1344 views )   |  permalink   |  

12.9.2009 
Saturday, September 12, 2009, 12:54
Taloudesta

Kuntien tulorahoitus heikkenee ja kustannuspaineet sosiaalitoimessa kasvavat työttömyyden lisääntyessä. Salon Henkilöstömenoissa näyy syyskuussa maksettava takautuva palkkojen harmonisointi 0,6 miljoonaa. Asukasluku 54921. Työttömyysprosentti 11,6.
Yhdistymisavustuksia Valtiovarainministeriöltä on kaupungille tullut 6.964.000 euroa kesäkuussa.Palveluiden ostoihin varattu määräraha on ylittymässä. Talouden tasapainon saavuttaminen vuoden 2010 aikana on mahdollista jos talousarviot laaditan kaupunginhallituksen raamibudjettia kunnioittaen.

Kaikki hammaslääkärivakanssit on täytetty, yleisterveydenhuollon puolella avoimia lääkärivakansseja ei ole satu täytettyä. Kotisairaala on kyennyt vastaanottamaan erikoisairanhoidon perusterveydenhuoltoon ohjaamat potilaat.Terveyspalveluissa erikoissairaanhoidon menot ovat edelleen ennakkoon talousarvioon varattua määrärahaa selkeästi suuremmat.
( 986 views )   |  permalink   |  

11.9.2009 
Friday, September 11, 2009, 16:10
Työpäivä ja kirjaamisen uudistuvaa koulutusta. Tietoverkkojen hallintaa mielenkiintoista. Potilastietojärjestelmät muuttuvat asiakaslähtöisemmiksi vuoteen 2011. Muutoksen kautta. Kiireisen päivän rakosessa tämäinen kouluts. Terveydenhuollon koulutukset tapahtuvat hektiseen tahtiin ja pitäisi aina siirtyä tilanteesta toiseen helposti ja saumattomati.

Tänään vietämme joukolla Merjan, kollegan 50-vuotisjuhlia! Suihkuun ja menoksi. Upea, upea syyspäivä.

Itketkö ihminen,
silloin sa kauneinta tiedon ja tunnon,
hienointa sydämen,
herkintä pyrkivän pyyteen ja kunnon?

( 1194 views )   |  permalink   |  

10.9.2009 
Thursday, September 10, 2009, 17:43
Tulevaisuudesta

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan ammattitaitoisesti väestön tulevaisuuden tarpeita ennakoiden. Keskeistä on ammatillinen kehittyminen, kansalaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi, elämänlaatu ja terveyden edistäminen.
Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Suomi käyttää bruttokansantuotteestaan 7,5 % terveydenhuoltoon, kun muiden pohjoismaiden panostus on 9,1 %.

Suomi haluaa olla tasa-arvon mallimaa, mutta hoitotyön näkökulmasta tas-arvoinen, työn vaativuuden mukainen palkkaus ei vielä ole toteutunut. Määräaikaisten palvelussuhteiden suuri määrä terveys ja sosialialalla voidaan nähdä tasa-arvo-ongelmana.

Teknologian kehittyminen parantaa hoidon turvallisuutta ja laatua.
Henkilöstöresurssien on oltava sellaiset, että työtä voidaan tehdä eettisten periaatteiden mukaisesti turvallisesti niin potilaan kuin työntekijänkin näkökulmasta. Työ, terveys ja turvallisuus ovat meille kaikille keskeisiä asioita. Työ kuormittaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Ajankohtaiset muutokset kuntien ja palveluiden rakenteissa ovat viitoittaneet ajatuksia.

Hoidon inhimillinen laatu antaa parhaimmillaan ihmisarvon mukaiset puitteet syntymiseen, elämiseen ja kuolemiseen. Sellaisen hoidon tärkein edellytys on työntekijäkunta, joka on arvostettu ja jolla on riittävät edellytykset työnsä laadukkaaseen suorittamiseen. Päättäjien on annettava tällaiseen hoitoon tarvittavat resurssit ja puitteet. Hoitajat antavat sille sydämensä.
Martti Lindgvist artikkelissaan Asioilla on reunansa

( 1298 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 238 | 239 | 240 | 241 | 242 | 243 | 244 | 245 | 246 | 247 | Seuraava> >>