Friday, April 16, 2010, 09:31
Aamuinen energianpurkaus terveysnäkökulmasta: Asiaa tupakoinnin haitoistaLasten ja nuorten tupakointi
Aikuisten tehtävä on lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamisen ehkäisy ja tupakoinnin lopettamisen tukeminen, tiedottaen haitoista.
Tupakkatuotteet eivät ole kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälleen vaikean riippuvuuden. Farmakologisesti aktiiviset, myrkylliset aineet aiheuttavat elimistössä solu- ja perimämuutoksia, kudosvaurioita ja lukuisia sairauksia.
Lasten ja nuorten aivot ovat paljon herkemmät riippuvuuksien syntymiselle kuin aikuisten, koska aivojen kehitys on vielä kesken. Tupakkatuotteiden sisältämä nikotiini ja muut yhdisteet muuttavat pysyvästi nuoren aivojen rakennetta ja aiheuttavat käyttäjälle voimakkaan elinikäisen riippuvuuden.
Tupakoimattomuuden edistäminen on olennainen osa yhteiskuntapoliittista päätöksentekoa. Terveys on tavoiteltava elämänarvo. Tupakointi on alkoholin käytön ohella väestömme suurin yksittäinen
terveysriski. Tupakointi on suurin väestöryhmien välisten terveyserojen aiheuttaja, ja erot ovat suorassa suhteessa väestöryhmien tupakoinnin yleisyyteen.
Mielikuvamainonnassa hyödynnetään erityisesti lasten ja nuorten kypsymättömyyttä
arvioida tupakoinnin vaarallisuutta. Siinä tehdään tupakkatuotteista
kiinnostavia sekä hämärretään ja vähätellään tupakkatuotteiden tuhoisia vaikutuksia.
Median välittämät viestit ja luomat mielikuvat muovaavat ihmisten asenteita
ja ohjaavat käyttäytymistä. Tämän takia median valtaan liittyy myös suuri vastuu.
Nikotiini on keskushermoston stimulantti, joka aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden. Yhdeksän kymmenestä tupakoijasta tulee nikotiinille fyysisesti riippuvaiseksi. Kun elimistö on tottunut siihen, tupakoinnin lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita. Niiden voimakkuus vaihtelee suuresti eri ihmisillä. Toiset pystyvät jättämään tupakoinnin ilman oireita, vaikka he ovat tupakoineet kymmeniä vuosia. Toisille kehittyy voimakas riippuvuus jo puolen vuoden tupakoinnin jälkeen. Kyse on geneettisestä alttiudesta. Nikotiinivalmisteet helpottavat tupakoinnin lopettamista.
Mihin rahansa laittaa, on jokaisen oma asia. Mutta terveyttään ei kannata altistaa tupakoinnin haitoille. Kun ei aloita, ei ole lopettamisen tuskaa.
Elina Suonio – Peltosalo erikoissairaanhoitaja Salo
( 1298 views )
| permalink
|
Thursday, April 15, 2010, 10:35
Raikasta ja rohkeaa ohjelmaaKokoomuksen Naisten Liiton poliittinen asiakirja
Mahdollisuuksien maailma 2010–2011
Johdanto
Politiikka on yhteisten asioiden tahtomista, niihin osallistumista ja vaikuttamista. Suunnan määrää arvopohja. Kokoomusnaisten arvopohja perustuu tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen sekä uskoon ihmisen omiin kykyihin ja haluun tehdä valintoja. Todellisia vaihtoehtoja luodaan vain määrätietoisella politiikalla. Kokoomuksen Naisten Liitto on rakentavia vaihtoehtoja yhteiskunnalliseen keskusteluun tuova voimakas naisjärjestö, jossa uskalletaan tarttua vaikeisiinkin asioihin. Tämä poliittinen asiakirja tuo esiin Kokoomusnaisille tärkeät asiat, joilla täydennämme puolueen poliittisia ohjelmia.
Kokoomuksen Naisten Liiton tärkeä tehtävä on tasa-arvon edistäminen. Päästääksemme tavoitteeseemme tasa-arvoisesta yhteiskunnasta tarvitaan enemmän naisia mukaan niin poliittiseen päätöksentekoon kuin johtajiksi työelämään. Naiset nostavat esiin naisille tärkeitä asioita. Tässä työssä poliittinen naisjärjestö on tänään välttämätön.
Suomalaisen yhteiskunnan tulee olla moniarvoinen. Todellisten valinnanmahdollisuuksien olemassaolo on turvattava ja ihmisten on voitava valita itselleen sopiva elämäntapa. Tämän tulee koskea molempia sukupuolia. Kokoomusnaiset uskovat, että ihmiset tahtovat tehdä omat valintansa. Valinnanmahdollisuus tekee ihmisen onnelliseksi ja valinnoista on myös kannettava oma vastuu.
Kokoomus-puolue arvostaa Naisten Liiton osuutta kokoomuspolitiikan teossa. Tätä osuutta kasvatetaan ainoastaan lisäämällä Kokoomuksen Naisten Liiton jäsenmäärää tekemällä politiikkaa avoimesti ja ilolla. Kokoomusnaisten mielestä politiikalla ei ratkaista kaikkia maailman asioita, mutta sangen usein jokapäiväisiä asioita säännellään poliittisella päätöksenteolla. Tästä johtuen kokoomusnaiset pitävät politiikkaa jokaiselle kuuluvana oikeutena avoimessa kansalaisyhteiskunnassa. Positiivinen ja tulevaisuuteen rohkeasti uskova politiikanteko on kokoomusnaisten tunnuskuva.
Tämä poliittinen ohjelma esittää toimenpiteitä, joihin kokoomusnaiset tarttuvat yhteiskuntamme kehittämisessä. Asiakirja tuo esille ne asiat, joihin lähivuosina tulee mielestämme erityisesti paneutua. Tasa-arvon edistäminen ja lisääminen yhteiskunnassamme ja koko maailmassa tarvitsee voimakkaita ja rohkeita tekoja ja tekijöitä. Kokoomusnaiset ovat näitä tekijöitä.
1. Naiset ja yhteiskunta
Kokoomusnaisille naisten ja miesten tasa-arvo Suomessa on keskeinen tavoite. Samat vaikutusmahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat kaikille kansalaisille. Vaadimme, että naisten ja miesten tietoja, taitoa, työtä ja kokemusta arvostetaan samalla tavalla.
Tasa-arvon tila Suomessa edellyttää naisten omaa vahvaa panosta ja osallistumista naisten aseman parantamiseen. Kokoomusnaiset pyrkii kaikin tavoin edistämään mahdollisuuksien tasa-arvoa sukupuolten välillä. Työelämän tasa-arvon puutteiden poistaminen, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen, kotityön arvostus, elämän laadun parantaminen ja kansainvälinen vastuu eivät tapahdu ilman naisten omaa aktiivisuutta. Tasa-arvon edistäminen tarvitsee naisia ja miehiä sitoutumaan yhteiseen arvopohjaan.
Kokoomusnaiset tukevat naisten tasa-arvon kehittämistä kaikkialla maailmassa osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön muun muassa European People´s Partyn, EPP -naisten kautta sekä NYTKIS -järjestön jäsenenä.
1.1. Päättäjinä tasapari naisia ja miehiä
Pidämme selvänä, että päätöksenteossa tulee olla tasapuolisesti naisia ja miehiä. Ilman naista politiikka on puolinaista. Me kasvatamme naisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Me tuomme omaan puolueeseemme Kokoomukseen politiikkatavoitteita, jotka vievät tasa-arvoa eteenpäin. Me toimimme yhdessä niin poliittisten kuin muidenkin naisjärjestöjen kanssa tuodaksemme naisnäkökulmaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Me kannustamme, tuemme ja autamme toisiamme. Me haluamme, että tasa-arvo ei ole enää uutinen vaan osa suomalaista arkea!
Naisten määrä politiikan ykköspaikoilla on mittari naisten mahdollisuuksista päästä eteenpäin politiikassa. Erityisesti kunnissa on huolehdittava, että päätöksenteon ykkösketjuun kunnanvaltuustojen, -hallitusten ja lautakuntien puheenjohtajiksi valitaan tasapuolisesti naisia ja miehiä. Meille on itsestään selvää, että vaaleissa asetetaan ehdolle tasapuolisesti naisia ja miehiä.
1.2. Ympäristö - omasta pihasta maailman ääriin
Ympäristöstä huolehtiminen lähtee meistä itsestämme. Kierrätämmekö? Roskaammeko? Teemmekö ympäristötietoisia osto-päätöksiä? Edistävätkö kulutustottumuksemme kestävää kehitystä?
Kokoomusnaisten mielestä hyvinvointimme perustan takaava taloudellinen kasvu ei ole ristiriidassa kestävän ympäristöpolitiikan kanssa. Arvostamme puhdasta luontoa ja turvallista ympäristöä. Haluamme osoittaa enemmän euroa ympäristösuojeluun. Ympäristöystävällisyys ei saa olla luksustuote vaan arjen todellinen vaihtoehto. Ympäristöstä huolehtiminen ja kuluttaminen vain sen kestokyvyn mukaan ovat tulevaisuuspolitiikkaa.
Kestävän kehityksen periaatteiden ymmärtäminen ja toteuttaminen edellyttävät ympäristöosaamista ja sen arvostamista kaikessa päätöksenteossa.
lue ohjelmasta lisää...
Wednesday, April 14, 2010, 13:16
- realistinen optimisti
Haluan
- tarkastella ja hakea erilaisia mahdollisuuksia
- elää ja toimia suvaitsevaisesti
Minusta
- hyvinvointiyhteiskunta kannustaa tekemään työtä
Haluan
- kuunnella ja keskustella tulevaisuutta rakentavasti
- yksilöllä olevan valinnanmahdollisuuden
Kun jokin on rempallaan, pitää tarttua toimeen, eikä odottaa, että joku asian joskus hoitaa. Ihan niin kuin kotonakin. Ja luonnossa. Luoja antaa jokaiselle linnulle ruoan, mutta ei toimita sitä pesään asti.
Tuesday, April 13, 2010, 06:39
Junaan kohta kiiruhdan...Kuntaliiton Kuntien tasa-arvoverkoston tapaaminen kuntatalolla.
Illalla Salossa Joukkoliikenneseminaari johon aion myös ehtiä.
Jälleen mielenkiintoinen päivä tiedossa. Innolla ja uteliain mielin.
on yksinkertainen:
vedät ihmisiä puoleesi.
-Anita Roddick
Monday, April 12, 2010, 10:15
Voiko ihanammin päivän enää alkaa...Hevoset nauttivat kevätaamusta. Piehtaroivat ja mutustelevat heinää. Tallityöt on tehty ja Leevi-hauva lenkitetty. Linnunlauluisessa luonnossa oli ihanaa tuulettaa ajatuksiaan. Purot lorisevat ja multa tuoksuu. Arjen pienet nautinnot on jo saatu tälle päivälle.
Välitätkö seminaari AMK:lla Salossa klo 12-15.30.
Palveluseminaari lukiolla 16.30-17.30.
Valtuuston kokous klo 18-
<< <Edellinen | 199 | 200 | 201 | 202 | 203 | 204 | 205 | 206 | 207 | 208 | Seuraava> >>
Linkit




