Sunday, May 16, 2010, 09:36
----
.jpg)
Turun Sanomissa hyvä artikkeli Saattohoidosta. Pitkälle edennyt syöpä on monen ihmisen kohdalla asia joka pysäyttää. Kotona pärjääminen, omaisten huoli, henkinen ahdistus ja huoli vaikeasta tilanteesta. Pelko kivuista ja riittämättömyydestä.
Turn kaupungilla on saattohoidon ostosopimus Mehiläisen lisäksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa. Terveyslautakunnan päätöksellä syöpäyhdistyksen omistamassa Karinakodissa on saattohoitopaikkoja 18 ja Mehiläisen vuodeosastolla 17.
Saattohoidolla tarkoitetaan turvallista ja jatkuvaa hoitoa jota annetaan kuolevalle ihmiselle hänen viimeisinä viikkoinaan tai kuukausinaan. Tärkeä osa on mahdollisimman hyvä kivunlievitys. Hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Potilaan on oikeus osallistua hoitoratkaisuihin. Myös omaisista pyritän pitämään hyvää huolta.
Saattohoidon tarjoajat arvostelevat kuntia siitä, etteivät ne rahapulaan vedoten myönä tarpeeksi maksusitoomuksia ja laitokset toimivat vajaateholla. Vuosi sitten Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Kari Ojala murehti potilaspulan uhkaavan lopettaa koko saattohoidon Karinakodista. Kaupungin ostosopimus pelasti pahimmasta pulasta.
Luopuminen on tuskallista. Kuolema on Suomessa edellen tabu. Terminaalivaiheessa potilas halutaankin erikoistason sairaalahoitoon. Tulee valituksia jos tämä ei onnistu.
Terveydenhuollon kustannukset kasvavat koko ajan, joten kaikki kilpailutetaan.Priorisointi tulee väkisin vastaan. Lääkkeet ja hoidot ovat kalliita. Ja kalliimpia hoitoja kehitellään.
Palliatiiviselle lääketieteelle on sijaa. Kyse on oireita helpottavasta toiminnasta. Parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista hoitoa silloin, kun päämäärä ei ole elämän pidentäminen hintaan mihin hyvänsä.
Kivunhoitoon tarvitaan osaamista. miten voidaan hoitaa asiakkaita mahdollisimman hyvin ja viimeisinä päivinä vielä antaa toivoa ja ymmärrystä. mitä asioita olisi vielä puhuttava, mitä nähtävä ja koettava.
Askel saattohoitoon saattaa olla monelle liian pitkä.
( 1292 views )
| permalink
|
Saturday, May 15, 2010, 21:54
Hellettä ja kypsiä ajatuksia.Vuokko Hovatan hyväntekeväisyys-konsertti oli päivän piristys.
Nautin todella. Upeita balladeja ja kauniita sanoituksia. Näistä pidän. Konsertin tuotto lyhentämättömänä SPR-HAITI katastrofirahastoon.
Friday, May 14, 2010, 08:52
Ihana aurinkoinen päivä jälleen.Metsähommia ja saunomista. Kesän tuloa ei voi mikään estää.
Thursday, May 13, 2010, 21:51
Touhukas päivä. Pyykkiä pesty, mökkiä siivottu, haravoitu ja uitu. Haudalla kukkia kasteltu ja ihanaa lämpöä nautiskeltu. Ukkosta tulossa yötä myöden. Illalla taivas pimeni ja tihkui vettä kun polleille iltakauroja annoin. Ei ole koneelle joutanut. Korvasieniä löydetty!Huomenna Eduskuntavaali- työryhmä pohtii Varsinais-Suomen ja Salon tilanteen.Siinä mukana Maija Perho, Aki Lehtonen ja Salosta Liisa Tuominen. Nuori vai nainen tai nuorinainen. Mielenkiintoiseksi menee, sillä jatkoon on jo nyt menossa kolme nuorta kymmenestä. En spekuloi, katson mitä tuleman pitää.
Wednesday, May 12, 2010, 08:11
ei ole pitäytynyt yksistään pieneen eikä
yksistään suureen, vaan jokainen ihminen,
josta on tullut kelvollinen, on harrastanut
pientä ja suurta yhtä kelvollisena asiana.
-J.L. Runeberg
Luonto valloittaa. Latokartanonkoski-seikkailu tehty kävelylenkin lomassa. Suosittelen käyntiä kaikille. Salossa Mbabane-palaverissa teime tarkkaa suunnitelmaa swazimaalaisten vieraidemme 7.6. saapumispäivään ja viikkoon. Päivällä ratsastusta. Olen palautellut kuvioita mieleen.
Eduskuntavaaliehdokkuus asetelmissa eloa.
<< <Edellinen | 193 | 194 | 195 | 196 | 197 | 198 | 199 | 200 | 201 | 202 | Seuraava> >>
Linkit




