Sunday, January 17, 2016, 10:55
Olen töihin lähdössä tänään sunnuntaina. Ensi viikonloppuna tavataa lauantain aamupäivällä Salon Messuilla. Silloinkin olen viikonlopputöissä. Mutta haluan tulla tervehtimään teitä klo 11- 12.30. Meillä yhdistyksenä on myynnissä Salon Kokoomusnaisten logolla Mukeja ja Ruiskukkakorvakoruja. Lumipallokynttilöitä joista on pidetty kovasti. Kaikki paikallista naisyrittäjien käsityötä!
Henkilövalinnoista on syntynyt kuohuntaa. Ilmapiirin on tasaannuttava. Kuntalaisten asioidenhoito on ydintehtäväämme.
Maltillinen, yhteistyöhaluinen linjani jatkuu. Teen töitä kaikkien kanssa, ketään kampittamatta. Ajat ja talous haastavat, mutta omat tunteet on asioidenhoidossa hallittava ja yksilölähtöinen vallantavoittelu minimoitava. Nyt ovat etusijalla Salon kaupungin tulevaisuuteen suunnatut linjat ja päätökset.
( 1374 views )
| permalink
|
Saturday, January 16, 2016, 15:46
Salon Kokoomusnaiset ryKevättervehdys puheenjohtaja Elinalta
Mennyt vuosi 2015 oli puheenjohtajalle erityisen mieleenpainuva!
Työtä riitti, organisoimista tarvittiin aikatauluissa.
Kokoomuksen Naistenliitto piti edustajakokouksensa Porissa syksyllä. Tulin valituksi varapuheenjohtajaksi. Sofia Vikman puheenjohtaja Tampereelta, Marjo Pakka Jyväskylästä
ja Elina Varsinais-Suomesta ja Salosta. Hieno kokemus. Nyt katsotaan mitä tuleman pitää. 27.1.2016 me puheenjohtajat kokoonnumme suunnittelemaan tulevaa.
Naisjärjestöjen Keskusliitossa puheenjohtaja vaihtui. Sirkka-Liisa Anttilan 9 vuotta täyttyivät. Tiukassa vaalissa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin runsain äänin Eva Biaudet. Anne Berner ja Sofia Vikman olivat myös ehdolla.
Maakuntastrategian ytimen muodostaa neljä kärkiteemaa:
vastuullisuus, yhteistyötaidot, saavutettavuus ja resurssiviisaus.
Näiden kautta hahmottuvat maakunnan kehittämisen painopisteet ja toimenpiteet.
Näillä sanoin terveiset myös Maakuntavaltuustosta.
Henkilökohtaisella tasolla haluan kertoa että sain kaksi lastenlasta.
Helmikuussa pojan ja joulukuussa tytön. Onnellinen mummi.
t. Elina
**************************************************************************
Kokoomus täyttää 100 vuotta kolmen vuoden kuluttua.
Puolue on jo aloittanut valmistautumisen satavuotisjuhliinsa, jotka pidetään perustamispäivän kunniaksi 9.12.2018. Juhlavaltuuskunnan puheenjohtajana toimii puolueen varapuheenjohtaja, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja valtuuskunnan kunniapuheenjohtajana toimii ministeri Ilkka Suominen. Satavuotisjuhlia varten on avattu nettisivu, missä muun muassa käydään läpi puolueen historiaa sekä puhutaan tulevasta (www.kokoomus100.fi).
Salon Kokoomusnaiset täyttää 100 vuotta 2019.
Valmistautuminen arvoiseensa juhlaan on alkanut - jokaista tarvitaan.
Pitkä historia, elinvoimainen yhdistystoiminta. Hallituksemme pokkasi kunniakirjan Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n järjestötoiminta-kilpailusta 2014. Kolmas Salon Kokoomusnaisille Loimaalla 28.11.2015 Heikki Arikalta ja Juha Rantasaarelta.
Sisaryhdistyksemme Salosta oli myös menestyksekäs.
Naiset hoitavat hommia hyvin!
**************************************************************************
**************************************************************************
Ajankohtaista - Naisjärjestöjen toiminnan jatkuminen on turvattava
Valtioneuvoston talousarvioesitys vuodelle 2016 esittää nais- ja neuvontajärjestöjen valtionapuun 14 prosentin leikkausta. Lisäksi eduskunnalta vuosittain saatu lisärahoitus on aiemmin leikattu pois valtiovarainministeriön budjettiesityksestä. Taloudellisesti poikkeuksellisena aikana naisjärjestöjen osaamista ja ääntä tarvitaan yhteiskunnassa,
sillä vaarana on, että leikkaukset johtavat tasa-arvotilanteen taantumiseen.
**************************************************************************
Naisjärjestöjen Keskusliiton syyskokous 18.11.2015 JULKILAUSUMA
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja itsehallinnon uudistuksen sukupuolivaikutukset on arvioitava
Kunnilla on keskeinen rooli kuntalaisten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten
tasa-arvon toteutumisessa. Kunnanhallitusten ja lautakuntien jäsenten sukupuolijakauma
on tasa-arvoistunut kiintiösäännön myötä. Tasa-arvo ei kuitenkaan yllä kuntien korkeimpaan päätöksentekoon. Vaalikaudella 2008-2012 kunnanvaltuustojen puheenjohtajista alle 30 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista hieman yli 20 prosenttia oli naisia.
Kunnat ovat tällä hetkellä suuri naisvaltaisten alojen työnantaja. Tilastokeskuksen mukaan palkkaerot kunnissa toimivien naisten ja miesten välillä kasvavat koko työuran ajan ja eläkeikään tullessa palkkojen ero on keskimäärin 850 euroa miesten hyväksi.
***************************************************************************
Hanke-ehdotus Suomi100-ohjelmalle: 100 tasa-arvotekoa
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta Tane ja Naisjärjestöjen Keskusliitto esittävät Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaan 100 tasa-arvotekoa -hanketta, jossa
tehdään uusia ja konkreettisia tekoja tasa-arvon edistämiseksi.
Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlitaan vuonna 2017 monin tavoin. Tasa-arvo kuuluu suomalaisten itseymmärrykseen ja perusarvoihin ja se sisältyy myös suomikuvaan maailmalla. Olemme ylpeitä naisten oikeuksien varhaisesta kehittymisestä, yleisestä ja yhtäläisestä ääni-oikeudesta jo lähes 110 vuotta sitten. Maailman ensimmäiset vaaleilla valitut naiskansanedustajat olivat suomalaisia. Sukupuolten välisestä tasa-arvosta on tullut myös
Suomen käyntikortti ja vientituote. On tärkeää, että tasa-arvo ja naiset ovat näkyvästi esillä myös juhlavuoden hankkeissa.
Juhlavuonna lujitetaan suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta muistamalla yhteistä menneisyyttämme ja kulttuuriamme. Yhteen kansaan mahtuu kuitenkin myös paljon moninaisuutta: meillä on eri sukupuolia, äidinkieliä, uskontoja, seksuaalisia suuntautumisia, etnisiä taustoja ja niin edelleen. Moninaisuus ei ole ristiriidassa yhtenäisyyden kanssa, vaan päinvastoin tukee sitä. Meissä on aina ollut moninaisuutta ja tulevaisuudessa se näkyy vielä enemmän. 100 tasa-arvotekoa on sekä tunnustus tuolle moninaisuudelle että prosessi, jossa luodaan tilaa ja mahdollisuuksia olla moninaisia yhdessä. Ottamalla kaikki kansalaiset mukaan yhteiskunnan täysivaltaisiksi ja tasa-arvoisiksi jäseniksi luomme hyvinvoivaa ja kestävää Suomea myös seuraavaa sataa vuotta varten.
Paikallisen yhteistyön parantamiseksi otetaan Salossa käyttöön uusi työvaliokunta
Valiokunta käsittelee kaupungin vuosikellon mukaisia asioita sekä muita ajankohtaisia asioita keskittyen Kokoomuksen kannalta strategisesti tärkeisiin päätöksiin. Se valmistelee asioita, muodostaa pohjaa kokoomuslaiselle kannanmuodostukselle, informoi ryhmää ja kunnallisjärjestöä sekä valmistelee asioita, joista neuvotellaan muiden ryhmien kanssa. Valiokunta käsittelee kokouksessaan valikoidusti tulevien kokousten (KH ja lautakunnat) asioita tarpeellisiksi katsomiltaan osin ja niiden raporttien pohjalta, joita lautakuntien puheenjohtajat ovat toimittaneet työvaliokunnalle.
Työvaliokunta ei ole päättävä elin, vaan päätökset tehdään kunnallisjärjestön hallituksessa
ja valtuustoryhmässä.
Kokoonpano
– kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
– valtuustoryhmän puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
– kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon kuuluvat kokoomuslaiset
Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja sihteerinä kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.
**************************************************************************
Strategiaa tulevalle 2016–2020 kaudelle
Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestö ry:n strategiaan on kirjoitettu Salon Kokoomuksen yhteinen tahtotila ja tulevaisuuden tavoitteet. Visio, tulevaisuuden tavoite- ja tahtotila, saavutetaan kuuden strategisen tavoitteen avulla.
1. Kunnallisjärjestön toiminnan perusta eli missio on määritelty yhdistyksen säännöissä.
Kunnallisjärjestö edustaa puoluetta Salon kunnallispoliittisessa toiminnassa, toimii yhteistyössä piirin ja kokoomuslaisten kunnanvaltuutettujen muodostaman valtuustoryhmän kanssa sekä jäsentensä yhdyssiteenä. Pyrkimystensä toteuttamiseksi se
- huolehtii kunnallispoliittisesta toiminnasta
- valmistelee ja hoitaa vaalitoimintaa
- harjoittaa tiedotustyötä ja julkaisutoimintaa
- suorittaa jäsenhankintaa sekä
- järjestää kokouksia, koulutus- ja neuvottelutilaisuuksia ja juhlia
2. Arvot ohjaavat toimintaa.
Arvot kuvaavat sitä tapaa, miten toimimme päivittäin pyrkiessämme visiota kohden.
Kokoomus on aito kansanliike, jonka tavoitteena on luoda mahdollisuuksien tasa-arvon Suomi. Haluamme säilyttää hyvinvoinnin ja toivon paremmasta myös vaikeina aikoina.
Salon Kokoomuksen keskeisimmät arvot ovat
• Vastuu
• Välittäminen
• Vapaus
• Sivistys
3. Strategiset tavoitteet
Strategia on yhtä kuin päätökset, valinnat ja toimenpiteet, joilla pyritään päämäärään. Tavoitteet ovat virstanpylväitä, jotka odotamme saavuttavamme ja joihin sitoudumme.
Salon Kokoomuksella on kuusi strategista tavoitetta, jotka saavuttamalla myös visio toteutuu.
a) Osaamisen hyödyntäminen
Kartoitetaan luottamushenkilöiden ja jäsenten osaamisalueet.
b) Monikanavainen tiedottaminen
Valtuustoryhmä ja kunnallisjärjestö tiedottavat yhdessä. Tiedottamisen selkeyttämiseksi kunnallisjärjestö nimeää tiedottajan, jolla on tiedotusvastuu.
c) Kiinnostava jäsenyys
Jäsenyyden kiinnostavuutta mitataan sen määrän kehityksellä.
Kunnallisjärjestö järjestää vuosittain vähintään yhden yhteisen tapahtuman
kuten juhlat, tanssit tai talkoot.
d) Selkeä päämäärä
Kokoomuksen Salon kunnallisjärjestön ja Salon Kokoomuksen päämäärä on
olla Salon ykköspuolue kaikin tavoin.
e) Toimiva yhteistyö
Salon Kokoomuksessa haetaan yhteinen kanta reilusti keskustellen, toisten näkemykset huomioiden ja muita kunnioittaen.
f) Toiminnan ilo
Kriittinen menestystekijä on löytää uudelleen ilo tehdä yhdessä työtä yhteisten asioiden eteen. Toiminnan iloa mitataan tapahtumien, osallistujien ja talkoolaisten määrällä. Lisäksi aloitetaan ”vuoden Salon Kokoomuslaisen” valinta.
4. Visio eli organisaation tulevaisuuden tahtotilan kuvaus
Salon Kokoomus on yhtenäinen, yhteistyökykyinen ja avoin yhteisö,
joka tekee päätöksiä vastuullisesti ja oikeudenmukaisesti Salon parhaaksi.
**************************************************************************
SSO-vaalit
Suur-Seudun Osuuskaupan edustajavaalit järjestetään kevään kuluessa.
Yhdistyksellä on perinteisesti ollut useita ehdokkaita ja hyvällä menestyksellä.
Vaalivastaavamme Marju Vidberg tiedottaa ja kokoaa ehdokassuostumukset.
Ehdokaslistat on jätettävä viimeistään 4.2.
Kunnallisjärjestön työryhmät ja toimikunnat
Paikallisen kuntavaaliohjelman tekoa varten perustetaan työryhmät toimialoittain
• sivistys (varhaiskasvatus, koulutus, kulttuuri, liikunta)
• talous
• kaupunkikehitys
• sote
Ilmoitathan viipymättä Marjulle, jos olet kiinnostunut em. ehdokkuuksista.
Toimintakalenteri – kevät 2016
tammikuu
21.1. Kokoomuksen Varsinais-Suomen piiri haluaa toivottaa uudet jäsenet ja kaikki
klo 17-20 toiminnastamme kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan porukkaan.
Uusien ilta järjestetään klo 17-20 Varsinais-Suomen Kokoomuksen
piiritoimiston alakerrassa, Uudenmaankatu 19 A, Turku.
Vinkkaathan toiminnastamme kiinnostuneelle ystävälle tai tuttavallesi!
Ilmoittautumiset malla.rannikko-laine@kokoomus.fi tai 040 7213429.
23.-24.1. Salon Kokoomusnaiset ovat mukana Salon Messuilla. Lähde mukaan!
Myydään omia teematuotteita ja järjestetään mahdollisesti pika-arpajaiset.
helmikuu
5.2. Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten Helmitanssiaiset Börsin Jugendsalissa Turussa.
klo 19-24 Illan aikana nautitaan kolmen ruokalajin saaristolaismenu, tanssitaan
RKO-orkesterin tahdissa, kuullaan juhlapuheita ja pidetään arvonta.
Hyväntekeväisyyskohteena on Turun lasten ja nuorten klinikka. Lippuja 55 €
malla.rannikko-laine@kokoomus.fi tai 040 7213429. Myös arpoja saa
ennakkomyynnillä 10 €/kpl (voit osallistua arvontaan, vaikka et pääse paikalle).
Tervetuloa juhlimaan ja nauttimaan illasta! Ota perheenjäsen tai ystäväsi mukaan!
11.2. Uusien jäsenten verkostoitumisilta \ Turku.
maaliskuu
8.3. Kansainvälinen Naisten Päivä.
Tarkentuu. Yhteistä ohjelmaa salolaisten naisyhdistysten kanssa.
30.3. Sääntömääräinen kevätkokous
Ylhäisten sisustustehtaalla (Ylhäistentie, Salo).
Sääntöjen määräämät kevätkokousasiat, myymäläesittely ja pientä iltapalaa.
huhtikuu
(avoin) Retki Perniöön, kuvanveistäjä Armas Hutrin taiteilijakotiin Pyynpivoon.
Emäntänä toimii taiteilijan tytär Kaija Rosma. Tutustutaan samalla saippuan
valmistukseen ja tehdään talkoilla saippuaa myyntiin kesätapahtumia varten.
toukokuu
12.5. Retki Mathildedaliin. Matkataan yhteiskyydillä Teijon kyläravintolaan ja tutustutaan
paikallisen kyläpanimon toimintaan ja tuotteisiin.
Retken hinta on kyyteineen 30 euroa ja mukaan mahtuu 20 nopeinta ilmoittautujaa.
kesäkuu
10.-12.6. Puoluekokous Lappeenrannassa.
(avoin) Kunnallisjärjestön perinteinen kesäseminaari.
Friday, January 8, 2016, 17:29
2016 vuosi on jo hyvässä vauhdissa.Kaikkea hyvää Sinulle. Olen aloittanut tämän vuoden kahden pikkuisen mummina. Tyttövauva syntyi 22.12.2015 Emilialle ja Mikolle Tyks:ssä. Kaikki sujui hyvin.
Roni on jo 10 kuukautta. Even ja Juhan poika.
Salon Kokoomusnaiset järjestäytyi eilen illalla PerniösSä. Yhdessä laadimme ohjelmaa kevääseen. Kiva ilta.
Kokousaikataulut hakevat paikkansa. Ja työn sekä luottamustoimen organisointi alkaa jälleen. Tänä keväänä Koen Uutta. Keväällä osallistun Maanpuolustuskurssille kuukauden ajan. Hyvin kiintoisaa.
Paukkupakkasilla pitää lämmittää taloa ja hoitaa eläimiä. Nytkin tuli kohisee puuhellalla sekä takassa. Ja kohta mennään saunaan. Ihanaa polttaa kynttilöitä. Nauttia pakkasten luomasta "Ei ole pakko lähteä mihinkään meiningistä"
Jalkahoidossa kävin kun halkeamat haittasivat kävelyä, kannatti. Lupasin mennä nopeammin seuraavalla kerralla. Ja kampaajalle herään aamulla. Itseään ei pidä unohtaa, vaikka talvihorros houkuttaakin.
Nautitaan arjesta. Perheestä, kannustetaan kanssaihmisiä jaksamaan. Yhdessä on helpompaa.
Sunday, December 27, 2015, 07:11
Salon Kokoomusnaiset ry toivottaa kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2016Yhdistyksen puheenjohtajana kaudella 2016 jatkaa vastikään Kokoomuksen Naisten Liiton 2. varapuheenjohtajaksi valittu Elina Suonio-Peltosalo. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Marjatta Hyttinen, Lea Kaltiomaa, Riitta Lindqvist, Marjukka Nurmi, Kaija Rosma, Ulla Topi sekä Marju Vidberg.
Onnea ja menestystä Kokoomusnaisten puheenjohtajisto 2016-2017
Kansanedustaja Sofia Vikman, Marja Pakka, Elina Suonio-Peltosalo
Tapahtumakalenteri
29.12. Kunnallisjärjestön sääntömääräinen syyskokous
5.2.2016 Helmitanssiaiset - Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten hyväntekeväisyystapahtuma
Salon Kokoomusnaisten vuoden 2016 ensimmäinen kokous Elinan luona 7.1. klo 17.30. Tervetuloa hallitus.
Sunday, December 27, 2015, 06:44
Naisjärjestöjen Keskusliiton keskeisiä viimeaikaisia tapahtumia ja vinkkiä tulevista
Kiitoksen hetki!
Tunnelma oli lämmin, haikea ja riehakaskin, kun pitkäaikaisen puheenjohtajamme Sirkka-Liisa Anttilan läksiäisjuhlaa vietettiin Suomen NNKY:n ja Hotelli Helkan tiloissa 16.12. Hänelle myönnettiin juhlassa Naisjärjestöjen Keskusliiton korkein tunnustus, Aleksandra-palkinto, merkittävästä työstä naisten aseman ja tasa-arvon edistämiseksi. Lue koko tiedote (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=dc1c56b694&e=d6b7c9a3f3) . "Rohkea, tarmokas, vaikuttava, päättäväinen, luotettava, kannustava" - näillä adjektiiveilla kuvasimme me työntekijät puheenjohtajaamme.
”Olet tehnyt näinä 9 vuotena uskomattoman upean työn Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajana ja naisten oikeuksien edistäjänä. Kuluneet vuotesi järjestömme johdossa ovat muovanneet järjestöstämme aktiivisen toimijan ja vieneet sitä kohti nykypäivää. Olet korostanut vahvaa yhteiskunnallista vaikuttamista ja viestin viemistä, toimivaa ja tiivistä yhteistyötä jäsenjärjestöjen kanssa, naisten yhteistyötä yli puoluerajojen ja naisten osallistumista päätöksentekoon - naisen vapautta valita mitä polkua haluaa kulkea”, sanoi varapj. Elina Suonio-Peltosalo puheessaan.
"Tiedän, että olet esimerkilläsi jättänyt suuren jäljen moneen sieluun ja sydämeen. Kiitos pitkästä ja vaikuttavasta työstäsi. Tästä on hyvä jatkaa", sanoi vuoden 2016 alussa NJKL:n puheenjohtajana aloittava kansanedustaja Eva Biaudet.
Mukana juhlimassa oli lähes 100 NJKL:n jäsenjärjestöjen ja sidosryhmien edustajaa. Kiitos teille kaikille mukana olleille. Ja erityisesti sydämellinen kiitos Sirkka-Liisalle kuluneiden vuosien erinomaisesta yhteistyöstä ja kaikesta panoksestasi! Kuuntele Sirkka-Liisan haastattelut hänen matkastaan yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi! Video 1 (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=110518817b&e=d6b7c9a3f3) Video 2 (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=9d3cefab24&e=d6b7c9a3f3)
Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uudet jäsenjärjestöt: Monika-Naiset liitto ry:n ja WIFT ry:n (Women in Film and Television Finland ry) Naisjärjestöjen Keskusliiton jäseniksi. Nyt jäsenjärjestöjä on yhteensä 59, joissa jäseniä on yhteensä yli 400 000!
Kiitos kaikille jäsenjärjestöillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneen vuoden hyvästä yhteistyöstä! Tästä on hyvä lähteä tulevaan. Rauhallista joulun aikaa toivottaen,
Terhi Heinilä, pääsihteeri
Naisjärjestöjen Keskusliitto
Kuvat: Sonja Raunio
NJKL:n syyskokous 2015
Naisjärjestöjen Keskusliiton syyskokous järjestettiin Helsingissä Ylen Isossa Pajassa 18.11.2015. Kokouksessa valittiin liiton puheenjohtaja toimikaudelle 2016 - 2018 sekä neljä hallituksen jäsentä erovuoroisten tilalle toimikaudelle 2016 - 2018.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Eva Biaudet, ehdottajajärjestöinä Finlands svenska Marthaförbund r.f. ja Marttaliitto ry. Lue tiedote täältä. (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=81379da90f&e=d6b7c9a3f3)
Uusiksi hallituksen jäseniksi kaudelle 2016 - 2018 valittiin Katariina Heikkinen (Naisten Linja Suomessa ry), Anna-Mari Kivimäki (Suomen Naisyhdistys ry), Terttu Utriainen (Zonta International Piiri 20 ry) ja Pia Öhman (Suomen NNKY-Liitto ry).
Lämpimät kiitokset kautensa päättäville hallituksen jäsenille, varapj. Anita Pauligille (Finlands svenska Marthaförbund rf) sekä Minna Hirvoselle (Suomen Naisyhdistys)! Kiitos myös kaikille ehdolle asettuneille!
Kuvat: Päivi Nikkilä
Naiset mediassa -keskustelu Ylen Isossa pajassa
Syyskokouksen yhteydessä järjestettiin Naiset mediassa –keskustelutilaisuus. Tilaisuuden avasi Ylen viestintäjohtaja Reija Hyvärinen yhdessä NJKL:n puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttilan kanssa.
2010-luvun uusista kansalaistaidoista kertoi Ylen sisältöpäällikkö Minna Peltomäki ja panelisteina toimivat Riikka Venäläinen, Ylen uutisten ja ajankohtaisten Yhteiskunta-toimitusryhmän päällikkö ja Merja Ylä-Anttila, vastaava päätoimittaja, MTV Uutiset. Ison Pajan auditorio oli ääriään myöten täynnä innostuneita kuulijoita ja keskustelu kävi vilkkaana. Tilaisuuden tallenteen voi katsoa täältä (http://naisjarjestot.us9.list-manage2.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=876a94eab1&e=d6b7c9a3f3 )
JOKANAISEN HUONEENTAULU
NJKL:n vuosikokousseminaarin Naiset mediassa tulokset
* Tule rohkeasti mukaan verkostoihin ja mediaan! Jos sinua pyydetään kommentoimaan, olet riittävän pätevä sen tekemään.
* Hanki nykyistä mediaympäristöä vastaavat kansalaistaidot! Käytä sosiaalista mediaa ja ole näkyvillä.
* Lopeta yletön itsekritiikki! Tue toisia päteviä naisia.
* Älä kieltäydy puhujakutsuista! Suosittele myös muita naisia puhujiksi.
* Katso enemmän naisten urheilua! Naisten urheilu nousee miesten urheilun tasolle vasta kun katsojamäärät nousevat.
* Luodaan yhdessä eri alan osaajista naispankki. Media tarvitsee apua uusien asiantuntijoiden löytämiseen ja naisasiantuntijoiden määrän kasvattamiseen. Aloitetaan itsestämme!
* Panosta henkilökohtaiseen kehittymiseen!
* Lupaa olla pakenematta valtaa!
Ajankohtaista
Naisjärjestöjen toiminnan jatkuminen on turvattava
Naisjärjestöt yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry
Monika-Naiset liitto ry
Valtioneuvoston talousarvioesitys vuodelle 2016 esittää nais- ja neuvontajärjestöjen valtionapuun 14 prosentin leikkausta. Lisäksi eduskunnalta vuosittain saatu lisärahoitus on aiemmin leikattu pois valtiovarainministeriön budjettiesityksestä. Taloudellisesti poikkeuksellisena aikana naisjärjestöjen osaamista ja ääntä tarvitaan yhteiskunnassa, sillä vaarana on, että leikkaukset johtavat tasa-arvotilanteen taantumiseen. Lue koko kannanottotäältä. (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=6c5b79276d&e=d6b7c9a3f3)
Sosiaali- ja terveydenhuollon ja itsehallinnon uudistuksen sukupuolivaikutukset on arvioitava
Naisjärjestöjen Keskusliiton syyskokous 18.11.2015 JULKILAUSUMA
Kunnilla on keskeinen rooli kuntalaisten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon toteutumisessa. Kunnanhallitusten ja lautakuntien jäsenten sukupuolijakauma on tasa-arvoistunut kiintiösäännön myötä. Tasa-arvo ei kuitenkaan yllä kuntien korkeimpaan päätöksentekoon. Vaalikaudella 2008 - 2012 kunnanvaltuustojen puheenjohtajista alle 30 prosenttia ja hallitusten puheenjohtajista hieman yli 20 prosenttia oli naisia. Kunnat ovat tällä hetkellä suuri naisvaltaisten alojen työnantaja. Tilastokeskuksen mukaan palkkaerot kunnissa toimivien naisten ja miesten välillä kasvavat koko työuran ajan ja eläkeikään tullessa palkkojen ero on keskimäärin 850 euroa miesten hyväksi. Lue koko julkilausuma täältä. (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=65f7c6db13&e=d6b7c9a3f3)
Syysharjoittelijan terveiset
Syksyn kestävä korkeakouluharjoitteluni NJKL:ssä on päättynyt. Takana on neljän kuukauden pituinen jakso, jonka aikana olen perehtynyt järjestö- ja tasa-arvotyön arkeen. Syksy on mennyt todella nopeasti.
Harjoittelun aikana olen oppinut paljon, mm. tekemään uutiskirjettä, päässyt osallistumaan mielenkiintoisiin tilaisuuksiin ja itse järjestämään erilaisia tapahtumia. Järjestötyön hallinnollinen puoli on myös tullut tutuksi.
Harjoittelujakson aikana olen saanut tavata ja tutustua lukuisiin inspiroiviin ja vahvoihin naisiin, jotka tekevät merkittävää työtä naisten aseman ja oikeuksien eteen. Olen kiitollinen Naisjärjestöjen Keskusliitolle mahdollisuudesta työskennellä arvokkaiden päämäärien eteen. Nyt suuntaan kohti uusia haasteita.
Rauhallista joulunaikaa ja näkemisiin! Leena Könkkölä, syysharjoittelija
Naisten Ääni -hanke
NJKL on toiminut vuonna 2015 Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella Naisten Ääni -hankkeessa. Naisten Ääni -hanke jatkuu Suomalaisen Naisliiton johdolla myös vuonna 2016. Uusia tekstejä voi toimittaa edelleen nettisivujen kautta osoitteessa www.naistenaani.fi. Muistakaa kutsua kaikki aktiivinne mukaan! Hanketta voi seurata myös Facebookissa osoitteessa www.facebook.com/naistenaani.
Kodin taloustiedettä Helsingin yliopistossa opiskelleen Eeva-Liisa Siltalan (s. 1925) uran keskiöön nousi kouluruokailu, jonka kehittämisessä Siltala oli mukana vuosikymmeniä. Esimerkkinä työn tuloksista oli ns. pulpettisokerin poistuminen kouluista. Monissa kouluissa oppilailla oli pulpetissaan kotoa tuotua sokeria, jota lisättiin melkein ruokaan kuin ruokaan ja imeskeltiin karamellin tavoin tunnillakin. Lue koko teksti (http://naisjarjestot.us9.list-manage2.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=e6107562e9&e=d6b7c9a3f3) t (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=2a4385fb07&e=d6b7c9a3f3) äältä (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=cda8ce6ea1&e=d6b7c9a3f3) .
ZONTA SAYS NO — Ei lapsiavioliitoille
Zonta International Piiri 20 ry:n julkilausuma 10.12.2015
YK:n yleiskokous suositti marraskuussa 2014, että sen jäsenmaat kieltävät lapsiavioliitot, joiksi luetaan alle 18-vuotiaiden nuorten ja lasten solmimat avioliitot. YK:n ihmisoikeusneuvosto on antanut jäsenmailleen suosituksen lapsiavioliittojen lopettamisesta vuoteen 2030 mennessä. YK myös toivoo, että jäsenmaat varmistaisivat kaikin keinoin, että avioliitot solmitaan vapaaehtoisesti. Päätöslauselma on suunnattu erityisesti kehitysmaille, joissa osassa jopa kolmannes tytöistä avioituu ja saa lapsia alaikäisenä. Lapsiavioliitot eivät kuitenkaan ole harvinaisia Suomessa ja Virossakaan. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa avioitui vuosina 1995 – 2014 yhteensä 1 138 lasta, joista 869 oli tyttöjä. Enemmistö erityisluvista on myönnetty 17-vuotiaille. Silti joukossa on ollut 27 tyttöä, jotka ovat olleet vain 14–15 -vuotiaita avioliiton solmiessaan. Lue koko julkilausuma täältä. (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=24972a3503&e=d6b7c9a3f3)
Tuija Brax Akateemisten Naisten johtoon
Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 14.11.2015 oik.tiet. kandidaatti Tuija Brax. Hän toimi neljännesvuosisadan politiikassa ennen kuin siirtyi viime keväänä Suomen Sydänliiton pääsihteeriksi.
Kuva: Tiina Eloranta
Tuija Brax käyttää paljon vapaa-aikaansa kansalaisjärjestötyöhön ja hänellä on luottamustoimia etenkin ihmisoikeustyön parissa.
– Tasa-arvotyössä päällimmäisenä on muistettava muuttaa yhteiskuntaa rakenteiltaan sellaiseksi, että se automaattisesti ohjaa reiluun ja oikeudenmukaiseen yritteliäisyyteen, työntekoon ja perhe-elämään sen rinnalla, linjaa Suomen Akateemisten Naisten Liiton uusi puheenjohtaja.
Tuija Brax ottaa kolmivuotisen pestinsä vastaan vuoden 2016 alusta. Puheenjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun järjestön nykyisen puheenjohtajan, professori Helena Rannan kausi päättyy.
Lisätietoja: Tuija Brax, OTK, p. 050 511 3115, Helena Ranta, prof., p. 040 070 6018
Tapahtumia
Naisten ääniä 110 vuotta
Suomalaisen Naisliiton ja sen Helsingin yhdistyksen seminaari 6.2.2015 Ravintola Kaisaniemessä (Kaisaniementie 6, Helsinki).
11.00 Ilmoittautuminen, lounas
12.00 Avaussanat
Anneli Mäkinen, Suomalaisen Naisliiton koulutustoimikunnan jäsen
Historian naiset poliittisina ja taloudellisina päättäjinä
Professori Irma Sulkunen, Tampereen yliopisto
Nykynaisten näkyvyys politiikassa ja taloudessa
Taiteileva tutkija Saara Särmä
Hellan ja päätteen välissä
Kirjailija Kirsti Manninen
Tähän on päästy – entä tulevaisuus Suomessa ja maailmalla?
Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila
Päätössanat: pj. Leena Ruusuvuori, Suomalainen Naisliitto
Seminaarin juonto Nuppu Rouhiainen, koulutustoimikunnan pj.
Osallistumismaksu 30 euroa. Ilmoittaudu 30.1. mennessä naisliitto@kolumbus.fi tai puh. 0440 699 27.
Nainen ja valta -luentosarja
Helsingin suomenkielinen työväenopisto juhlistaa 18.1.2016 alkavalla Nainen ja valta -luentosarjalla Miina Sillanpään 150- ja naisten äänioikeuden 110-vuotisjuhlaa. Luennot järjestetään maanantaisin klo 17-18.30 Opistotalon Viipurinsalissa (Helsinginkatu 26). Luennot ovat ilmaisia eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.
http://naisjarjestot.us9.list-manage.co ... d6b7c9a3f3 tai http://naisjarjestot.us9.list-manage1.c ... d6b7c9a3f3
Luentosarjan avaa 18.1.2016 apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Ensimmäisen luennon pitää dosentti Marja Jalava aiheenaan Suomi ennen demokratiaa – minkälaiseen yhteiskuntaan eduskuntauudistus tuli?
25.1. vuorossa on luento Nainen ja ääni – miten naiset saivat poliittiset oikeudet 1906? Tämän luennon pitää tasa-arvokonsultti Sinikka Mustakallio, joka on toinen luentosarjan suunnittelijoista.
FT Irma Sulkusella on 1.2. aiheena Miina Sillanpään merkitys naisten aseman parantamisessa. Uusista kansalaisoikeuksista, tasa-arvosta ja sukupuolen moninaisuudesta puhuu Heseta ry:n suunnittelija Aaro Horsma 8.2., jota kommentoi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen.
Sarjan päättää
15.2. presidentti Tarja Halonen otsikkonaan Naiset vallan kahvassa – kokemus puhuu. Kommenttipuheenvuoro Ritva Viljanen.
Katso luentosarjan esite täältä. (http://naisjarjestot.us9.list-manage2.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=651e2bf185&e=d6b7c9a3f3)
Tasa-arvopäivien 2016 suunnittelu käynnistyy
Vuoden 2016 Tasa-arvopäivien suunnittelu käynnistyy heti alkuvuodesta ja työhön toivotetaan tervetulleeksi kaikki sukupuolten tasa-arvosta kiinnostuneet tahot. Tasa-arvopäivien tarkoituksena on koota yhteen tasa-arvokentän toimijoita ja parantaa tiedonkulkua, vaihtaa kokemuksia käytännön työstä, keskustella tasa-arvon edistämisen tavoitteista sekä kehittää käytännöllisiä toimintatapoja ja omaa osaamista.
Ensimmäiset valtakunnalliset tasa-arvoasioiden neuvottelupäivät järjestettiin viime lokakuussa Helsingissä Tasa-arvotiedon keskus Minnan (THL), sosiaali- ja terveysministeriön ja Valtakunnallisen tasa-arvoverkoston yhteistyönä. Ilmoittaudu mukaan suunnitteluun: tasa-arvotieto(a)thl.fi.
Lue lisää
Tasa-arvopäivien 2016 suunnittelu käynnistyy (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=c9fa14f0e1&e=d6b7c9a3f3)
Tasa-arvopäivien 2015 materiaalit (http://naisjarjestot.us9.list-manage1.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=668c5004f3&e=d6b7c9a3f3)
Valtakunnallisen tasa-arvoverkoston työtila Innokylässä (http://naisjarjestot.us9.list-manage2.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=f6add50be0&e=d6b7c9a3f3)
Tasa-arvopäivien suunnittelu Innokylässä (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=8330e3f759&e=d6b7c9a3f3)
Lisätietoja: Reetta Siukola ja Mia Teräsaho etunimi.sukunimi@thl.fi (mailto:etunimi.sukunimi@thl.fi)
TANE aloitti toimintansa tärkeillä päätöksillä
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (TANE) puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Raassina, toivotti tervetulleeksi ison joukon TANE:n uusia ja vanhoja jäseniä kapulanvaihtokokouksessa 3. joulukuuta 2015. Lue koko tiedote täältä (http://naisjarjestot.us9.list-manage1.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=e41e47ab69&e=d6b7c9a3f3)
Kirsti Partaselle Piikkarit-palkinto
Naisjärjestöjen Keskusliitto onnittelee! Pitkän linjan urheiluvaikuttaja Kirsti Partaselle myönnettiin Säätytalolla 7.12.2015 Piikkarit-palkinto, jonka jakoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. 4000 euron palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena liikunnan ja urheilun sukupuolten välisen tasa-arvon ja moniarvoisuuden edistämisestä. Lue OKM tiedote (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=523cf37349&e=d6b7c9a3f3)
Kalenteri
27-28.01.2016 "Miten voit Pohjola? - Kestävyyttä hyvinvoinnista, kulttuurista ja tasa-arvosta" - konferenssi "Hur mår du Norden? - Hållbarhet genom välfärd, kultur och jämställdhet" konferens (http://naisjarjestot.us9.list-manage.com/track/click?u=893041777890e80e0d02ee830&id=29eee9deda&e=d6b7c9a3f3)
06.02.2016 NAISTEN ÄÄNIÄ 110 VUOTTA Suomalaisen Naisliiton ja sen Helsingin yhdistyksen perinteinen ajankohtaisseminaari.
============================================================
<< <Edellinen | 38 | 39 | 40 | 41 | 42 | 43 | 44 | 45 | 46 | 47 | Seuraava> >>
Linkit




