Tuesday, May 18, 2010, 10:17
-S. Breathnach
Voin vakuuttaa, että minulla on niitä monia. Ja homma toimii. Sänkyyn ei voi aamuisin jäädä, vaikka mieli tekisikin. Hevosharrastus on varmasti aktivoiva jo klo 6 jälkeen alkaa tallista kuulua kolinaa. Ja aina yhtä iloinen on aamukaurojen vastaanotto. Eikä kuulu valitusta. Suosittelen turhautuneille.
Harrastus pitää ihmisen luonnonläheisenä. Ilman metsiä ja maastoja en tulisi toimeen. Liikunta on sellaista. Tupakoimattomuudella on itselleni ollut terveydellisten etujen lisänä rahallinen merkitys.
Nuuka ihminen ei rahaansa laita turhuuteen.
Päivä on jälleen etenemässä hyvää vauhtia. Torstain seminaarimateriaalia on hyvällä halulla luettu. Erinomaista valmistelua. Kiitos siitä. Tänään on tasa-arvokoulutusta johtoryhmän kanssa AMK:lla. Katja Uosukainen kertoo asiasta. Illalla on Kiskontien Aluetoimikunnankokous.
( 1382 views )
| permalink
|
Monday, May 17, 2010, 10:17
Tänään ohjelmassa Salon Kaupuginvaltuuston kokous Salon Lukiolla.---
Uusi Suomi
Suomen tuloerojen kasvusta on puhuttu jo pitkään. Taloussanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan talouslama on syventänyt kansalaisten kahtiajakoa entisestään.
Kelan tutkimusprofessori Olli Kangas sanoo, että nyt hyötyvät ne, joilla jo on. Sen sijaan niiltä, joilla ei ole, viedään.
– Työmarkkinoiden sisällä olevilla menee nyt tosiasiassa hurjan hyvin. Sen sijaan työmarkkinoiden ulkopuolella olevien tilanne näyttää toisenlaiselta, Kangas sanoo Taloussanomille.
Tutkija Jouko Karjalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta puolestaan huomauttaa, että tuloerojen kasvu on tietoista politiikkaa.
Samaa on sanonut myös sosiaalipolitiikan professori Juhani Laurinkari aiemmin tänä vuonna.
90-luvun puolivälissä tuloeroja mittaava kerroin oli 20. Nyt se on 28 prosenttia. Karjalaisen mukaan tuloerot ovat nyt yhtä suuret kuin 1970-luvulla.
– Jos vaikeuksissa olevien asemaa halutaan parantaa, sosiaaliturvaetuuksia pitäisi nostaa, sanoo Karjalainen.
Suomen taantuman häviäjiä ovat monen asiantuntijan mielestä olleet työttömiksi jääneet nuoret. Asiantuntijat ovat arvioineet Ylen haastattelussa, että nykyhallituksen politiikka on suosinut hyvätuloisia, koska verotus on keventynyt.
Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala on jyrähtänyt aiheesta kovasanaisesti. Tuomalan mielestä olisi aika korjata suomalaisen verojärjestelmän räikein epäkohta: verotaakka on sitä pienempi, mitä suurempi on pääomatulojen osuus kokonaistuloista.
Kasvavatko tuloerot mielestäsi liikaa Suomessa? Kysely on menossa tänään. Katso linkki.

Kasvavatko tuloerot mielestäsi liikaa Suomessa? Ota kantaa US-kyselyssä.
http://www.uusisuomi.fi/raha/92517-suom ... a%E2%80%9D
Sunday, May 16, 2010, 09:36
----
.jpg)
Turun Sanomissa hyvä artikkeli Saattohoidosta. Pitkälle edennyt syöpä on monen ihmisen kohdalla asia joka pysäyttää. Kotona pärjääminen, omaisten huoli, henkinen ahdistus ja huoli vaikeasta tilanteesta. Pelko kivuista ja riittämättömyydestä.
Turn kaupungilla on saattohoidon ostosopimus Mehiläisen lisäksi Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa. Terveyslautakunnan päätöksellä syöpäyhdistyksen omistamassa Karinakodissa on saattohoitopaikkoja 18 ja Mehiläisen vuodeosastolla 17.
Saattohoidolla tarkoitetaan turvallista ja jatkuvaa hoitoa jota annetaan kuolevalle ihmiselle hänen viimeisinä viikkoinaan tai kuukausinaan. Tärkeä osa on mahdollisimman hyvä kivunlievitys. Hoito suunnitellaan yksilöllisesti. Potilaan on oikeus osallistua hoitoratkaisuihin. Myös omaisista pyritän pitämään hyvää huolta.
Saattohoidon tarjoajat arvostelevat kuntia siitä, etteivät ne rahapulaan vedoten myönä tarpeeksi maksusitoomuksia ja laitokset toimivat vajaateholla. Vuosi sitten Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja Kari Ojala murehti potilaspulan uhkaavan lopettaa koko saattohoidon Karinakodista. Kaupungin ostosopimus pelasti pahimmasta pulasta.
Luopuminen on tuskallista. Kuolema on Suomessa edellen tabu. Terminaalivaiheessa potilas halutaankin erikoistason sairaalahoitoon. Tulee valituksia jos tämä ei onnistu.
Terveydenhuollon kustannukset kasvavat koko ajan, joten kaikki kilpailutetaan.Priorisointi tulee väkisin vastaan. Lääkkeet ja hoidot ovat kalliita. Ja kalliimpia hoitoja kehitellään.
Palliatiiviselle lääketieteelle on sijaa. Kyse on oireita helpottavasta toiminnasta. Parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista hoitoa silloin, kun päämäärä ei ole elämän pidentäminen hintaan mihin hyvänsä.
Kivunhoitoon tarvitaan osaamista. miten voidaan hoitaa asiakkaita mahdollisimman hyvin ja viimeisinä päivinä vielä antaa toivoa ja ymmärrystä. mitä asioita olisi vielä puhuttava, mitä nähtävä ja koettava.
Askel saattohoitoon saattaa olla monelle liian pitkä.
Saturday, May 15, 2010, 21:54
Hellettä ja kypsiä ajatuksia.Vuokko Hovatan hyväntekeväisyys-konsertti oli päivän piristys.
Nautin todella. Upeita balladeja ja kauniita sanoituksia. Näistä pidän. Konsertin tuotto lyhentämättömänä SPR-HAITI katastrofirahastoon.
Friday, May 14, 2010, 08:52
Ihana aurinkoinen päivä jälleen.Metsähommia ja saunomista. Kesän tuloa ei voi mikään estää.
<< <Edellinen | 192 | 193 | 194 | 195 | 196 | 197 | 198 | 199 | 200 | 201 | Seuraava> >>
Linkit