Thursday, October 18, 2012, 07:45
Tyhjä kassa huutaa säästöpäätöksiä
Budjettiesityksen mukaan kuntavero nousee 19,75 prosenttiin. Edessä
on raju vyönkiristys. Kultalusikkaa ei enää suussa näy. Mutta
osaavatko yltäkylläisyyteen tottuneet luopua jostakin opitusta. Vai
tarjotaanko säästökohteita taas reunoille? Nokian romahdus vei
Salolta jalat alta. Massiivinen lainanotto ei tuo uutta, vaan turvaa
peruspalvelut. Asukasta kohden laskettu velka nousee ensi vuonna
2200 euroon. Investointeihin on varattu 13,7 miljoonaa. Minusta
investoinnit on syytä pistää jäihin ja katsoa lakisääteisten
palvelujen perään. Rantakokko pistää henkilöstön maksamaan. 7
miljoonaa euroa haetaan sieltä. Käynnissä olevista lomautuksista on
ensin saatava laskelmat, mitä niillä oikeasti on saavutettu. On
minun ajatukseni, tässä tilanteessa.
Lähivuosien päätöksenteossa tarvitaan rohkeutta, innovatiivisuutta
ja vastuullisuutta.
( 1305 views )
| permalink
|
Wednesday, October 17, 2012, 08:54
Kokemuksesta Salon kaupunginhalituksessa korostan
kehittämistarpeita: on varattava riittävästi aikaa tärkeiden
asioiden käsitelyyn. Priorisointia on pystyttävä tekemään. Niin
ajallisesti kuin sisällöllisesti paremmin kuin tähän asti.
Päätökset jotka kohdistuvat ihmisiin, palveluihin tulee tehdä
erityisen vastuullisesti. Vastuullista päätöksentekoa peräänkuulutan
tulevalle valtuustokaudelle entistä enemmän. Keskustelua ON käytävä
laajemmin. Puheenjohtajiston yhteiset palaverit eivät riitä.
Rakkaudesta Salonseutuun ja sen ihmisiin. Erikoissairaanhoidossa
työssäni olen kuullut ihmisten peloista ja kokemuksista, huolista.
Turvallisuuden tunnetta arjessa ei saa päästää hukkumaan. Kaupungin
toimintojen ja päätöksien tulee olla linjassa - kuntalaista varten
on kaupunki. Kaupunki huolehtii peruspalveluista. Päättäjät ovat
vastuussa päätöksistään. Virkamiehet valmistelevat ja toteuttavat
ne.
Henkilöstö on edelleenkin lihakset jotka toteuttavat arjen palvelut,
Motivaation hukkaamieseen ei ole varaa. Tiedämme hyvin, että mm
julkisella puolella eläköityminen tuottaa palveluissa vielä
työvoimapulaa. Korostan edelleenkin vastuullista päätöksentekoa.
Yksityispuolen palveluja tulee kehitää seudullamme kotipalvelun ja -
hoidon sektorilla. Omaishoitajien väsyminen, ansasittujen vapaiden
pitäminen on tärkeä, jotta jatkuvuus varmistetaan.
vaikutusmahdollisuudet ja
päättäjien on todella kiinnitettävä huomiota demokratian
toteutumiseen. Aluetoimikunnat ovat toimineet hyvin ja entisten
kuntien ääni on kuulunut.
Perjantaina 19.10.2012 klo 11 Ajankohtainen Kakkonen Perniön torilla. Kuntalaiset kertovat tuntojaan ja päättäjiä paikalla. Haluan itse Aluetoimikuntien jatkavan, kehitettävää toiminnassa on, mutta byrokraattisen päätöksentekokoneiston on kuunneltava kuntalaista. Tässä on ollut haluttomuutta. Osalla virkamiehistä ja osalla luottamushenkilöistä.
Wednesday, October 17, 2012, 08:50
UUDISTUVAAN Salon valtuustoon
Haasteet voitetaan rohkealla, vastuullisella päätöksenteolla
On taattava turvallinen arki joka syntyy avoimesta ja
demokraattisesta päätöksenteosta
Perheen, nuorten– ja vanhusten hyvinvoinnista pitää huolehtia
Syrjäytyminen syö yhteiskunnan pääomaa, joten ennaltaehkäisevää
työtä ei myöskään saa unohtaa
Talkoot kadonneen vanhemmuuden puolesta, perheiden erilaiset
tukimuodot avuksi - kodin ja koulun yhteistyötä ei saa unohtaa
Perhe ei voi elää yli varojensa, ei myöskään kaupunki - tiukkaa
taloutta on pidettävä yllä
Yrittäjyyteen kannustaminen ja yrittäjyyden tukeminen luo lisää
työpaikkoja Salon talousalueelle
Monday, October 15, 2012, 20:44
Työpäivä takana. Mielekäs puhelu käyty tosielämästä. Omaishoitajan näkökulmasta katsottuna. Mitä teet kun ei ole mahdollisuutta hengähtää omaisnsa hoidosta. Kunnan tulee tarjota mahdollisuus ikäihmisen virkistykseen ja omaisen lepohetkeen. Virkamiehet, miten hoidatte kohta uupuvat omaiset? Kohta kaatuu tämäkin pakka jos ei asioita nähdä oikeassa valossa.Töissä jälleen kerran mietin tietotekniikan rajoittuneisuutta. Suomen pitäisi olla edelläkävija, vaan niin ei ole, tietojärjestelmät eivät vieläkään kommunikoi. TK ja erikoissairaanhoito kaksi eri maailmaa. Asiakkaan etu olisi se, että tieto olisi heti saatavilla. Turvalliseen, vastuulliseen hoitamiseen kuuluu tiedon saanti ja sen oikea-aikainen käyttö.
Sunday, October 14, 2012, 10:33
Hirviä ja peuroja metsästetään nyt metsissäämme. Lenkillä havaitsin kahden seurueen olevan kiväärit kädessä. Siis värikkäitä vaatteita päälle. ------------------------------------------------
Valtakunnallinen Kipuviikko alkaa 15.10. Vuotuinen teema tekee KIPUA NÄKYVÄKSI.
18.10.2010 on seitsämännen kerran tarkoitus toteuttaa HYKS Kipuklinikan johdolla Kivuton sairaala-projekti. Tällöin kaikilta vuodeosaston potilailta arvioidaan kipua. Vuodeosastoilla kaikilta potilailta klo 9 -15. Arvioinnissa käytetään numeerista arviota 0-10. Tiedot kerätään valmiille lomakkeelle osastoittain. Tiedot HUS yhteyshenkilölle 17.10.klo 12 mennessä. Fax nro 09-47175641
anna-maija.koivusalo@hus.fi kokoaa eri sairaaloiden tulokset. Kipuviesti lehdessä on julkaistu tuloksia vuotuisista tapahtumista.
Tehdään kipu näkyväksi! Kivunhoito tärkeäksi.
Lisätietoja soile.haakana@hus.fi
www.suomenkivuntutkimusyhdistys.fi
Itse olen jäsen ja motivoitunut kipuhoitaja. Tämä on tärkeä osa hoitotyötä. Tehdään se hyvin.
<< <Edellinen | 70 | 71 | 72 | 73 | 74 | 75 | 76 | 77 | 78 | 79 | Seuraava> >>
Linkit




