Wednesday, March 24, 2010, 21:15
Kunta valtio foorumin terveisetValtion on tunnettava vastuunsa kuntapalveluiden toimivuudesta
Valtion on välttämätöntä pidättäytyä kuntien tehtävien lisäämisestä. Jos tehtäviä lisätään, on valtion rahoitettava ne täysimääräisesti.Kuntien toiminnan tuottavuuden nostamiselle on annettava mahdollisuudet valtion kuntien toimintaan ohjaavaa normistoa joustavoittamalla.
Kuntien tuloja on lisättävä joko lisäämällä valtionosuuksia tai laajentamalla veropohjaa, käytännössä toteuttamalla molempia. Jäteveron tuotto on siirrettävä kunnille jo ensi vuoden alusta. Kuntien korotettu yhteisöveron jako-osuus on säilytettävä vuoden 2011 jälkeenkin, jolloin se nykypäätöstn perusteella poistuu.
Kiinteistöverojärjestelmää on kehitettävä korottamalla kiinteidtöveron ylärajojaja irrottamalla vakituisten asuntojen tontit yleisestä kiinteistöverosta. Osa pääomaveron tuotosta on siirrettävä kunnille verouudistuksen yhteydessä.
Kuntapalvelujen rahoitusvajeen kattaminen pääasiallisesti kunnallisverotusta kiristämällä lisäisi merkittävästi kansalaisten eriarvoisuutta. Kunnallisvero vaikuttaa valtion tuloveroa voimakkaimmin pieni- ja keskituloisin. Kunnallisvero on progressiivinen vähennyksistä johtuen, mutta se ei kohdistu suurituloisiin niin voimakkaasti kuin valtion tulovero.
Kunnallisveron voimakas kiristys heikentäisi myös työllistymistä. Se heikentäisi myös kansantalouden kasvua. Vastaavan rahoitustarpeen kattaminen esim. ympäristöveroja tai eriltä osin arvonlisäveroa korottamalla ja valtionosuuksia vastaavasti lisäämällä olisi parempi niin työllisyydenkuin kestävän talouskasvun kannalta.
Viime vuosina valtion talousarvioiden tiukat menoraamit ovat tehneet erittäin vaikeaksi lisätä kuntien tulopohjaa valtionosuuksia riittävästi. Siksi Kuntaliitto on ryhtynyt vaatimaan kuntien veropohjan laajentamista. Veropohjan laajentamista tukee myös se, että 1990-luvun lopulta vuoden 203 alkupuolelle saakka tehdyt kunnallisverovähennysten korotukset ovat yhä kompensoimatta kunnille.
Timo Kietäväinen
Tulevaisuuden peilausta
vientiteollisuuden osuus pienenee ja palvelujen osuus kasvaa. Jos näin todella käy, joudumme ehkäpä pysyvästi sopeutumaan entistä hitaampaan talouskasvuun. Ja se tulee vaikuttamaan monen elämään.
( 1385 views )
| permalink
|
Tuesday, March 23, 2010, 07:51
Kehitystä ei ole toki pakko seurata.
Siitä voi olla myös edellä.
-Jarmo Somppi
Päivän aiheena eduskuntavaaliehdokkuus
Erikoissairaanhoitajana olen nähnyt paljon elämää työni kautta. Kouluttauduttuani kipuhoitajaksi tein myös yksityispuolella Mehiläisessä yksityisvastaanottotoimintaa oman julkisen puolen työni lisänä. Lähes kahdenkymmenenviiden kokemuksellisen työvuoden jälkeen tuntee elämänkaaren. Kipuhoitajana minulla on ollut mahdollisuus työssäni viedä eteenpäin asenne, tietotaito ja koulutuksellisia näkökulmia. Kehittyvissä työyhteisöissä on ollut halua osallistua. Yhteishenkeä on löytynyt niin lääkäreiden kuin hoitajienkin puolelta. Syöpäpolikliinista avovastaanottotoimintaa olen ollut mukana kehittämässä alusta alkaen. TYKS:n onkologi käy Salon Aluesairaalassa kerran viikossa.Tämä osa-alue on ollut todellinen helmi työelämäni sektorilla.
Elämäntarinassani peilautuu perhe vahvana ja tärkeänä. Itse olen kolmilapsisesta perheestä. Iäkäs isäni oli 50-vuotias sotiemme veteraani avioituessaan äitini kanssa. Äitini oli 8 vuotias karjalan evakko lähtiessään kotoaan Muolaasta perheensä kanssa sodan syttyessä Karjalan Kannakselta. Molemmat vanhempani ovat jo edesmenneet, mutta vaikuttaneet omaan arvomaailmaani todella paljon. Minulle tärkeää on ihmisen arvostaminen, oikeudenmukaisuus, välittäminen ja vastuun kantaminen. Äitini kuoli alle seitsämänkymmenvuotiaana syöpään joka ei ollut hoidettavissa silloisin keinoin. Isäni eli 97 vuotiaaksi omassa kodissaan tukemme ja kotiavun turvin. Omaa perhettä kasvattaessani olen elänyt samalla vanhemmista huolehtimisen ja luopumisen vaiheen. Työelämästä poissaoloa on ollut vain silloin kun lapset olivat pieniä ja hoitovapaan pitäminen oli minulle selviö.
Itselläni on sisar ja veli. Omat lapseni ovat 21, 18-vuotiaat tytöt ja 14- vuotias poika. Nuoriso on minulle tärkeä, heidän työllistymisensä ja koulutusmahdollisuutensa ensiarvoista yhteiskunnassamme. Vanhin tyttäreni opiskelee myös sairaanhoitajaksi.Olen hyvin tietoinen nuorison tilasta. Ja tulen tekemään töitä myös heidän puolestaan. Koulutuksen, yrittäjyyden ja vastuun kantamisen näkökulmasta. Nuoret ovat yhteiskuntamme tulevaisuus. Yhä useammat nuoret haluavat perheen ja tasa-arvomaailma huolehtii tehtäväjaosta perheen sisällä tasapuolisemmin. Vanhemmuuden kustannusten jaossa yhteiskunnassamme on vieläkin tekemistä.
Yhteiskunnalliset asiat olivat nuorena mielessä. Olin mukana Kokoomuksen toiminnassa 20-vuotiaana. Mutta työelämä vei mennessään ja perheen perustaminen. Seitsämän vuotta sitten minua pyysettiin mukaan kunnakkispolitiikkaan Perniössä. Asia kiinnosti niin että lähdin mukaan seurakuntavaaleihin ja kunnallisvaaleihin. Ne menivät hyvin ja olen olut mukana siitä asti kunnallisessa päätöksenteossa.
Nyt olen mukana Salon Valtuustossa ja Kaupunginhallituksessa.
Ihmisläheiset asiat ovat tärkeitä. Avoimuuden politiikkaa olen peräänkuuluttanut. Kuntalaisten kuuleminen on asia jota kerkeää tehdä aivan liian vähän. Aloitin vuorotteluvapaan helmikuussa 2010, jotta pystyn paremmin peilaamaan Salossa tehtyjen päätösten vaikutuksia kuntalaisen elämässä. Pitkä työrupeamani ansaitsee tauon laajemmalle ajttelulle. Vastuullinen päätöksenteko vaatii tilaa ajatuksille ja palautteen kuuntelemiselle. Elämme aikoja jolloin Sote-kentälle on tulossa muutoksia. Jo tietojen hankinta ja asiantuntijoiden kanssa keskustelu vaatii aikaa. Päätöksentekoon lähdetään kunnissa valitettavan pienin tiedoin, liian usein, minun mielestäni. Valta ja vastuu tulee käyttää hyvin,tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.
Yrittäminen kiinnostaa. Olen henkisesti yrittäjätyyppiä. Läheiselläni oli aiemman laskusuhdanteen aikana oma yritys jota olin takaamassa. Ulkolainen laina devalvaatioajalla kostautui hänelle ja siis myös minulle. Omaa hoiva-alan yritystä olen ollut useaan otteeseen perustamassa. Näinä vuosina kenttää seuranneena olen iloinen etten sitä ole vielä perustanut. Sopimusviidakon kanssa on kuntaliitosten aikana moni yrittäjä ajautunut vaikeuksiin.
Nyt yhteiskunnalliset asiat kutsuvat. Päätökseni olla käytettävissä eduskuntavaaliehdokkaaksi perustuvat laajaan kannattajajoukkoon. Yhteydenpitoon ja kannustukseen. On asioita joissa tarvitaan elämänkokemusta. Naisia tarvitaan mukaan päätöksentekoon. Aktiivisena ja asioista selvää ottavana olen sanut yli puoluerajojen tukea.
Kiitos kannustuksesta. Sita tarvitaan elämän eri tilanteissa. Kun se on vahvaa ja tuntuvaa haasteet vetävät vahvasti puoleensa.
Monday, March 22, 2010, 10:25
Lisää lunta. Maailman kirkkain aurinko ilahduttaa. Talvi jatkuu, vaikka kevät on pitkällä.Kaupunginhallituksen asialistaan ja kokoukseen valmistautumista.
Tiistain keskustellaan kevätkokouksessa päästäänkö sopuvaaliratkaisuun vai tuleeko jäsenäänestys eduskuntavaaliehdokkaista.
Säätytalon lasikatto.
Monday, March 22, 2010, 09:44
Hyviä tietopaketteja pitkin päivää laivalla mm:- Työelämän suuret kysymykset
- Mitä on tehokas ja vaikuttava ympäristöpolitiikka
- Laadukas lukio missä mennään
- Edistetään terveyttä
- Kuntapäättäjän tietopaketti Sote-mallista Paula Risikko
- Maaseutuvaltuuskunnan seminari
- saako lapsista ja perheistä puhua politiikkaa
Risteily oli reipas kokonaisuus hyvää asiaa ja vapaata keskustelua. Tykkäsin kovasti. Kokoomusnaisten huutokauppa oli myös kiva lisä viedä hyvää eteenpäin. Kirkon ulkomaanavun Naisten Pankin keräyksellä hankittiin apua Afrikan naisille. Jokainen kohtaminen matkalla oli antoisa ja mielenkiintoinen. Bussimatkallakin tutustuttiin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. ja näköalat avartuivat jällen.
Toivo
on tehty uskosta parempaan tulevaisuuteen ja kyvystä riemuita kaikesta siitä, mitä meillä jo on. Se on tehty halusta kuunnella ja ymmärtää. Rohkeus on sen moottori, rehellisyys on sen runko ja suvaitsevaisuus sen vakiovaruste. Se on lupa olla innostunut ja saada muutkin innostumaan. Toivo on enemmän kuin syy olla politiikassa, se on syy herätä uuteen päivään. Paitsi puhetta, toivo rakastaa tekoja. Sillä ilman niitä mikään ei muutu. Ja maailma, jossa mikään ei muutu, on lähempänä epätoivoa kuin toivoa.
Monday, March 22, 2010, 09:39
Lauantain ohjelmassa oli alustuksia
Aatehistoriaa Eero Waronen
Liberalismi: Jukka Tahvanainen
Sosiaalireformismi: Maija Perho
Eettinen individualismi: Max Mickelsson
Konservatismi: Janne Tamminen
kaikista syntyi vilkasta keskustelua ja ajatustenvaihtoa.
Laivalle...hyvää ohjelmaa ja ruokaa!
Toivon käyttöohje:
Älä häpeä olla innostunut
Kaiken kyynisyyden keskellä innostus on paras tapa saada muutkin innostumaan.
EI ole toivoa
ilman positiivisia viestejä. Anna ihmisille uskoa tulevaisuuteen. Ole rehellinen.
Älä peittele totuutta, silloinkaan kun se on epämiellyttävää. Etsi ratkaisuja.
Älä heitä lokaa Sano mielummin jotain positiivista niistä, jotka ovat kanssai eri mieltä.
Vastakkainasettelun aika on ohi Tulevaisuustalkoisiin tarvitaan ihmisiä joka puolelta. Älä etsi eroja. Ne eivät yhdistä ihmisiä. Niiden sijaan yhteiset päämäärt yhdistävät.
Puhu kieltä, jota on helppo ymmärtää. Monimutkainen kieli ei ole osoitus älykkyydestä. Se on typerä tapa peittää ajatuksen puute ja tehokas tapa piilottaa hyväkin sellainen. Kerro mielummin, miten päätökset vaikuttavat ihmisten arkeen.
Älä jumitu yksityiskohtiin Kytke nekin suuriin päämääriin. Silloin ne saavat merkityksen.
Jos sinua vastaan hyökätään, älä provosoidu Empatia on yllättävä ja tehokas puolustus.
Tunnusta, kun olet tehnyt virheen. Uskalla pyytää anteeksi.
Kuuntele. Omat ajatuksesi ovat sinulle tuttuja. vain kuuntelemalla tiedät, mitä myös muut ajattelevat.
Ole rohkea. Toimi. Toiminta on kauneinta puhetta.
<< <Edellinen | 203 | 204 | 205 | 206 | 207 | 208 | 209 | 210 | 211 | 212 | Seuraava> >>
Linkit




