Tuesday, October 26, 2010, 09:03
on todennäköisesti aina ollut liian vanha oppimaan.
-Minnie Haskins
Oppiminen on mahdollisuus elinikäiseen kasvuun ja kehitykseen. Minua innostaa uudet asiat ja laajat näkökulmat tarkastella ihmiselämää, yhteiskuntaa ja kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Vaikuttaminen yhteiskunnassa on suuri intressi. Jokaisella meistä on se mahdollisuus. Vaikuttaa itseensä, perheeseen omiin yhteisöihinsä ja kokonaiseen yhteiskuntaan. Aktiivisuudesta saa joskus kuraa silmilleen, mutta omat kokemukseni ovat olleet, aina positiivisia. Siksi haluan innostaa muitakin osallistumaan yhteisten asioiden hoitamiseen. Tehdään yhdessä parempaa huomista. Yhdessä tekemisen meininki on hieno juttu. Yhteisö kannustaa, eikö sen näin pidä mennäkkin !
Infektioiden hoito tulee kunnille kalliiksi
– Suomen vanhahkot keskussairaalat, usean hengen potilashuoneet ja yhteiset wc-tilat ovat sairaalainfektioiden suuri riski, toinen on hoitohenkilöstön ylläpitämä hygienian taso, tiivistää osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttila. Hän on vetänyt toimituskuntaa, joka on laatinut uuden kirjan infektioiden torjunnasta. Hoitoon liittyvät infektiot ovat edelleen merkittävä potilasturvallisuusriski ja niiden hoito tulee kalliiksi. Infektiot ovat osasyynä jopa 1500 ihmisen kuolemaan vuosittain.
http://www.kunta.tv/web/guest/video?fileId=35300
( 1276 views )
| permalink
|
Monday, October 25, 2010, 09:46
Kyllä suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus ja toisen ihmisen kunnioittaminen sellaisena kuin hän on, kuuluvat tärkeimpiin minun maailmassani.
jalo taito, että jätät asioita tekemättä. Elämän viisaus
muodostuu epäolennaisuuksien eliminoimisesta.
-Lin Jutang
Johtaminen ratkaisee luottamuksen
http://www.kunnat.net/k_perussivu.asp?p ... 331;165268
Sunday, October 24, 2010, 08:59
Kirkko keskellä kylää on meitä kaikkia varten, niin pieniä kuin suuriakin. Erilaisuudelle tulee olla sijaa. Uskon, toivon ja rakastan. Elämänkaaressa 157Jos ei kirkossa hyväksytä erilaisuutta, missä sitten? Suvaitsevaisuus ja toisen ihmisen ajatusten arvostaminen on tärkeää. Ahdasmielinen ajattelu ei vie ketään eteenpäin.
Kahden viime viikon erobuumista huolimatta lähes 80 prosenttia suomalaisista kuuluu yhä evankelisluterilaiseen kirkkoon. Silti vain vähän yli kolmannes kertoi vuonna 2007 Kirkon tutkimuskeskukselle uskovansa kristinuskon opettamaan Jumalaan.
Sosiaaliasiamiehen lausunto Salosta
SALON TULEVAISUUS
Uuden suuren kaupungin palvelujen kehittäminen on tietenkin jatkuvassa muutoksen tilassa ja lisäksi huonontunut talous on tuonut oman mausteensa kehittämiskeskusteluihin. Tavallisen kuntalaisen
korviin palvelujen kehittäminen usein kuulostaa niiden huonontamiselta, vaikka tämä ei kehittävän virkamiehen tarkoitus olekaan.
Vanhustenhuolto näyttää olevan eniten muutoksen kourissa ja vanhainkoteja suunnitellaan lakkautettaviksi
kokonaan tai sitten muutettaviksi tehostetun palveluasumisen yksiköiksi. Kuntalainen kokee nämä toimenpiteet ennen kaikkea kustannusten säästöiksi ja ennakko-oletuksena on, että
vanhus maksaa hoidostaan enemmän tehostetun palveluasumisen yksikössä kuin vanhainkodissa.
Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole, vaan asumisen kokonaiskustannus riippuu esimerkiksi
vanhuksen lääkemenoista, jotka voivat joittenkin kohdalla olla hyvinkin kohtuulliset.
Yhteiskuntahan kustantaa vanhainkodissa olevan asiakkaan lääkkeet ja vaikkapa Särkisalo-kodissa
asuva vanhus maksaa itse lääkkeensä. Tätä asetelmaa ei ole julkisessa keskustelussa sen kummemmin
problematisoitu vaan järjestelmää on pidetty sellaisenaan oikeudenmukaisena. Useilla
vanhainkodeissa asuvilla vanhuksilla on kuitenkin rahallista omaisuutta enemmänkin, jolloin ei ole
kohtuutonta kustantaa omaa elämistään myös lääkkeitten osalta. Näin on laitosten muuttaminen
palveluasumisyksiköiksi perusteltua - toki muutoksen tulisi pitää sisällään muutakin kuin nimikyltin
vaihdon ja kustannusrakenteen muutoksen.
Toinen julkisuutta saanut muutoskeskustelu on aluetoimistojen kohtalo. Tällä hetkellä aluetoimistoissa
ja sivuvastaanottopisteissä esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaat ovat saanet sen palvelun
kuin ovat tarvinneetkin. Näitten palvelujen lopettamisessa tulisi käyttää erittäin tarkkaa harkintaa.
Useimmat toimeentulotukea tarvitsevat ihmiset eivät pysty asioimaan netin kautta ja monet heistä
tarvitsevat myös sosiaalityöntekijän henkilökohtaisen kontaktin.
Salon laajuus ja se, että julkinen liikenne ei ole sellaista kuin esimerkiksi Helsingissä, edellyttävät
sitä, että nykyisten aluetoimistojen ja sivuvastaanottopisteiden säilyttäminen on enemmänkin kuin
kohtuullista kansalaisten palvelujen tavoitettavuuden kannalta.
Saturday, October 23, 2010, 13:47
Seurakuntavaalit lähestyvät. Olen mukana numerolla 157.Kauppakeskus Plazassa olimme framilla.
syvään juurtunut tapa edistää
toistensa hyvinvointia.
-Eustace Budgell
Tätä artikkelia ei saa jättää lukematta. Siinä puhutaan Suomen velkataakasta. Asiaa, oikeaa asiaa. Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainion kolumni.
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/168803.html
Saturday, October 23, 2010, 13:46
Syyslomaa viettäen. Kivaa sellaista.ulkoiset edellytykset ja olosuhteet,
vaan ajatukset, jotka pyörivät mielessäsi.
-N.V. Peale
<< <Edellinen | 162 | 163 | 164 | 165 | 166 | 167 | 168 | 169 | 170 | 171 | Seuraava> >>
Linkit




