29.6.2011 
Wednesday, June 29, 2011, 10:54
Organisointia. Pihan kukkien hoitoa ja kurpitsantaimien virkistämistä.
Hyvä mieli eilisestä kesäseminaarista ja Sauli Niinistön presidenttikisaan ilmoittautumisesta. Tätä olen odottanut.

Hellettä, tästä nautitaan tänään. Vetten äärelle.
( 1596 views )   |  permalink   |  

28.6.2011 
Tuesday, June 28, 2011, 10:09
Ystäviä tapaamaan päivällä Aulimaijan mökille.

Illalla Kolopirtille asialinjalla ja keskustelutuulella.
Onneksi ollaan vetten äärellä.

Teklan kokous jätevesiosuuskuntien avustamisesta. Odotuksin.

Hellettä luvassa.
( 1593 views )   |  permalink   |  

27.6.2011 
Monday, June 27, 2011, 09:47
Kuopus on saatettu rippileirille. Bussi lähti klo 5. Ja minä siirryin jatkamaan kaupunginhallituksen illan listaa. Eilen kävin läpi jo kaupungin vesienhoitosuunnitelman. Tänään jatketaan Heko-asioilla ja Henkilöstön tasa-arvosuunnitelmalla. yms. Ylimääräinen kokous on mittava, kuitenkin, ja laaja sisällöllisesti, vaikka sitä ei alun pitäen ollut suunniteltukaan pidettäväksi. Vielä jaksaa paianaa... yhdentoista päivän tiukka työrupeama takana. Ja kokouksen jälkeen on loma.

Vesi ja viemäriverkostojen laajentaminen toiminta-alueen ulkopuolelle
http://salo.tjhosting.com/kokous/2011843-6.HTM

Vesihuollon kehittämissuunnitelma 2011-2030
http://salo.tjhosting.com/kokous/2011843-7-27970.PDF

Palveluverkon kehittämiseen liittyvät linjaukset
http://salo.tjhosting.com/kokous/2011843-20-29130.PDF

Henkilöstöpoliittinen tasa-arvosuunnitelma
http://salo.tjhosting.com/kokous/2011843-27-29133.PDF
( 1476 views )   |  permalink   |  

25.6.2011 
Saturday, June 25, 2011, 22:43
Hieno Juhannus. Töissä vilinää ja vilskettä. Kaikkien työpanosta tarvittiin.
Mökillä odotettiin iltaan, aurinkoa ruokaa ja saunaa. Mieluisa juhla. Sopivassa suhteessa kaikkea. Myös kokko oli valmiina.

( 1510 views )   |  permalink   |  

23.6.2011 
Thursday, June 23, 2011, 20:06
Turvallista Juhannusta kaikille!



( 1508 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 115 | 116 | 117 | 118 | 119 | 120 | 121 | 122 | 123 | 124 | Seuraava> >>