Maanantaina 13.10.2008 
Monday, October 13, 2008, 19:31
Aamusta ajelin TYKS:n syöpäpoliklinikoiden hoitajien koulutukseen Turkuun. Lääkehoidon osaamialuetta käytiin läpi. Hoitajavastaanottojen keskeisiä sisältöjä. Oirepoliklinikan toiminnasta 6 kk :n kokemuksia kertoi Väinämö Nikkanen. Päivässä oli paljon antia. Keskustelu onkologien ja hoitajien välillä oli runsasta ja tuntui hienolta tiimityöltä. Yhteisiä suuntaviivoja otettiin ja tärkeitä asioita puhuttiin. Olen iloinen, että pääsin mukaan. Tieto TYKS:n koulutuksesta tuli aivan viimetingassa ja näin kaksi koulutusta ajautui osin pällekkäin. Samanaikaisesti iltapäivällä käynnistyi Salossa kokoonkutsuttu Xeloda-sytostaattikoulutus. Hienosti olivat sairaalan ja terveyskeskuksen hoitajat ottaneet kutsun vastaan. Ensiavusta vain puuttui osallistujia. Materiaalia pitää viedä myös heille. Asiantuntemus on hoidon onnistumisen edellytys. Onkologi Miia Mokka puhui colorektaalisyövän sädehoidosta. Tiina Tommola puhui sytostaattihoidossa huomioitavista seikoista.
Tänään vietetään myös Kivuton päivä sairaalassa-teemapäivää.
Tapahtuma on vuosittainen ja se liittyy Eurooppalaiseen kipuviikkoon. Kivuntutkimusyhdistyksen nostama teema, tukikohta HUS:n kipupoliklinikalla. Olemme tehneet yhteistyötä aiemminkin.

Illalla rentoa lueskelua kynttilänvalossa. Lasten syyslomaviikko.
( 1217 views )   |  permalink   |  

Sunnuntaina 12.10.2008 
Sunday, October 12, 2008, 17:17
Metsälenkillä aurinkoisessa luonnossa, suppilovahveroita tähyillen.

Suomen Lottaperinneliiton Päiväjuhlassa Salon lukiolla. Veteraanilaulajat esittivät kaunista, koskettavaa kuorolaulua. Laivaston soittokunnan vaskikvintetti esitti Jääkärien marssin ja Isänmaalle. Rovasti Kauko Sainio lausui Veteraanikuoron esityksen lomassa koskettavia puheenvuoroja. Ministeri Marjatta Väänänen piti juhlapuheen historiasta, miten olemme tähän päivään tulleet. Jo edesmenneen veteraani-isäni muistoksi haluan palata hänen elämänsä merkittäviin vaiheisiin.
Upeita musiikki ja lausuntaesityksiä asian lomassa. Todella arvokas, korkeatasoinen juhla.

Suomalainen rukous:

Siunaa ja varjele meitä, korkein kädelläsi. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus, henki sun hengestäs.

Herramme, kirkasta meille kasvos laupiaat, niin että armosi alla toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat.

Tutkien sydämemme silmäs meihin luo. Ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis, silmäsi meihin luo. Alati synnyinmaalle siipies suoja suo.
Taneli Kuusisto ja Uuno Kailas

( 1182 views )   |  permalink   |  

Lauantaina 11.10.2008 
Saturday, October 11, 2008, 15:09
Aamusta Plazaan klo 10 - 12. Kuunelin ihmisiä ja kerroin tavoitteistani. Tsemppareita mukana. Tuokiosta jäi hyvä mieli. Asiastani oltiin kiinnostuneita.

Perniön Lukiolla vietettiin Virkistyspäivää. Laulettiin yhteislauluja ja oltiin yhdessä.

Hyvä ystävyys on haurasta ja vaatii yhtä tarkkaavaista huolenpitoa kuin hauraat ja arvokkaat esineet.
- Randolph Bourne -

( 1212 views )   |  permalink   |  

Perjantaina 10.10.2008 
Friday, October 10, 2008, 10:49
Antaa palaa- messutapahtumaan Salon VPK:n talolle klo 15.


Sain paljon tietoa alueen yhdistyksistä ja toimijoista. Kolmas sektori on todellisuutta ja tulevaisuuden voimavara jota pitää hyödyntää. Nautin tilaisuudesta. Hienoa että tällaista oli tarjolla.
Tulen tekemään töitä, jotta tulemme enemmän näkemään mahdollisuuksia yhteistyöhön ja saamme myös palvelusetelin käyttöön siten että se palvelee oikeasti ihmisiä.

Päivän sienireissu on jo tehty aamusta.

Eve haravoi pihan siistiksi. Illalla, huomenna on kiva ottaa kavereita kylään.

( 1185 views )   |  permalink   |  

Torstai 9.10.2008 
Thursday, October 9, 2008, 18:08
Vartsalan-reissulla Pirkkoa moikkaamassa. Kauniita omppuja kotiin tuotavaksi monta kassillista. Ja sade alkoi.

JA ETTEI TOTUUS UNOHDU, SALO ON ARKISTA ELÄMÄÄ HELPOTTAVIEN PALVELUIDEN KAUPUNKI:

Kaupungin asukkaiden on saatava oikeita sosiaali- ja terveyspalveluita oikeasta paikasta oikeaan aikaan.

Lapsiperheen on saatava elämäntilanteeseensa sopivat päivähoitopalvelut.

Myös ikääntyvillä kuntalaisilla on oltava tasapuoliset mahdollisuudet vaikuttamiseen, osallistumiseen ja harrastamiseen elinympäristössään valintojensa mukaan.

Jokaisella sairastuneella on oltava mahdollisuus laadukkaaseen hoitoon viiveittä elämäntilanteesta ja iästä riippumatta.

Kokoomuksen tavoitteena on:
- laajentaa palvelusetelin käyttöä
- ottaa käyttöön lasten päivähoidon kuntalisä
- sujuvoittaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä


( 1196 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 294 | 295 | 296 | 297 | 298 | 299 | 300 | 301 | 302 | 303 | Seuraava> >>