Keskiviikko 28.1.2009 
Wednesday, January 28, 2009, 17:15
Aamuinen työvuoro. Osastofarmaseutin kanssa yksikön hoitajat panostivat yhdessä lääkeasioiden eteenpäinviemiseen. Paljon hyvää tietoa Kirsiltä. Muutokseen tarvitaan jokainen.

Tammisaareen uimaan. Rentouttavaa liikuntaa ja saunomista. Tyttären kanssa oli kivaa puhella arjen askareista.
( 1553 views )   |  permalink   |  

Tiistai 27.1.2009 
Tuesday, January 27, 2009, 18:28
Kertaan vielä keskeisimpiä maanantain hallituksen käsittelemiä asioita:

On varsin hyvä, että on viikolla arkivapaa. Silloin saa hoidettua virastoasioita. Työpäivän jälken on oltava pidempiä, tiedossa olevia virastopäiviä myös niille ihmisille jotka tekevät päivätyötä. Näistä aukioloajoista sekä tiedottamisesta keskusteltiin.

Kilpailutus kaupungin tiedotuslehdestä alkaa.

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus. Työttömyys kääntyi kasvuun 11/2008. Työttömyys kääntyi kasvuun rakentamisessa ja teollisuudessa. Asiasta palaveria ja seurantaa tiiviisti omalla alueella.

Kaupungin kassatilannetta kuvasi kaupunginjohtajana viimeistä kertaa toiminut Matti Rasila. Kassatilanne on samanlainen kuin hänen aloittaessaan kaupunginjohtajana. Selkeästi miinusmerkkinen.

Kaupunginhallitus nimesi aluetoimikuntiin edustajansa:
Helsingintielle Anu Suosalo
Turuntielle Päivi Pölönen
Perniöntielle Hannu Ranta
Kiskontielle Elina Suonio-Peltosalo
Somerontielle Marja Ruokonen

Salon kaupungin lausunto luonnokseen uudeksi joukkoliikennelaiksi. Maakuntahallituksen linjan mukainen päätös.

Neuvottelut Someron kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ratkaisemiseksi käynnistyvät. Neuvotteluryhmän nimeäminen.
( 1580 views )   |  permalink   |  

Maanantai 26.1.2009 
Monday, January 26, 2009, 20:18
Hei,
takana polipäivä, kiireinen sellainen ja hallituksen kokous.

Kiitos rakas ystävä ihastuttavista, sisältörikkaista ja hauskoista kuvista. Mahtava piriste. Asiassa oli oikea ydin, ei elämää parane ottaa liian vakavasti.

Tunnen vahvasti elämän merkityksen. Jokaisessa sen hetkessä on sydän ja sisältö. Ei aina tarvitse olla suuna ja päänä, kunhan huomioi oikeat asiat.

Kiitos sisällöllisistä sähköposteista tärkeät yhteistyökumppanit.

Kevättä mennään ja tehdään yhdessä oikeita asioita.


( 1491 views )   |  permalink   |  

Sunnuntai 25.1.2009 
Sunday, January 25, 2009, 16:49
Hyvällä tuulella...vielä työpäivänkin jälkeen.

Vetinen keli autoillessa harmittaa, kun kuraa ja suolaa saa pyyhkiä etulasista alvariinsa.

Illan aikana paneudun huomiseen hallituksen kokousmateriaaliin ja täsmällisimmin esitykseen Joukkoliikennelaiksi.

Vaikka tietäisin, että maailma tuhoutuu huomenna, niin tänään istuttaisin omenapuun.
Martti Luther


Jos et usko,
että hyvyyttä on,
et silloin sitä nää

( 1318 views )   |  permalink   |  

Lauantai 24.1.2009 
Saturday, January 24, 2009, 10:36
Viikonlopputöihin valmistautumista. Potkukelkkalenkille vielä ennen iltavuoroa. Niin harvoin on näin otollinen "keli".

Usein hyviä ajatuksia ovat ne, jotka saavat ihmiset hyvälle tuulelle.

( 1127 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 273 | 274 | 275 | 276 | 277 | 278 | 279 | 280 | 281 | 282 | Seuraava> >>