11.8.2009 
Tuesday, August 11, 2009, 19:52
Helteet heivaavat ja koulut alkavat. Työpäivän jälkeen vielä Even kanssa saunomaan mökille. Kaipasimme tätä yhteistä tuokiota.
Työssä pakertaneet nuoret ovat jättäneet lomailun vähiin. Ahkeruudesta palkitaan palkalla, mutta aikaa tarvitsee niin nuori kuin vanhakin, nauttiakseen elämän antimista.

Joutsenperhe äiti,isä ja kolme poikasta uiskentelivat läheisessä kaislikossa. Voi tuota perheidylliä. Koko kesän ovat yhdessä polskineet ruokaa keräillen. Uskollista sorttia nämä linnut!

Sysyyn suuntautuva kalenteri alkaa kiivaasti täyttyä. Tiukkaa toimintaa.

Aluetoimikuntien syysseminaari on tulossa 2.9.2009 klo 16.30- 20.30.
Tutkijaryhmä kuuntelee ja keskustelee aluetoimikuntatyöstä aluetoimikuntien kanssa.

Kantatie 52 Itäisen ohikulkutien rakentaminen halutaan käynnistää , vaikka tien rakentamiseen ei ole osoitettu määrärahja valtion budjetista. Hanke ei ole mukana valtioneuvoston eduskunnalle antaman liikennepoliittien selonteon vaalikauden 2007- 2011 liikenneinvestointien ohjelmassa. Itäinen ohikulkutiehanke on nostettu kaupungin strategiatyössä keskeiseksi hankkeeksi. salon kaupunki haluaa nopeuttaa itäisen ohikulkutien hanketa. Eri vaihtoehtoja on punnittu ja vertailtu.

0 Hanke toteutetaan valtion normaalinohjausjärjestelmämukaisesti.

1 Kaupunki rahoittaa hankkeen suunnittelun, jonka jälkeen hanke toteutetaan valtion tiehankkeena.

1.1. Kaupunki rahoittaa hallinnollisen tiesuunnitelman
1.2. Kaupunki rahoittaa ST-urakkaan tähtäävän tiesuunnitelman
1.3. Kaupunki rahoittaa täydellisen tie ja rakentamissuunnitelman

2. Kaupunki myy hankkeen rakentamispalvelun tiehallinnolle.
Pohdittu on myös vaihtoehtoja elinkaarimallina ja vaiheistettuna hankkeena. Läheisen itäisen ohikulkutien linjausta on asemakaavoitettu Metsä-Jaanun teollisuusalue. Erillinen selvitys on tehty siitä, mitä vaikutuksia itäisellä ohikulkutiellä on Metsä-Jaanun teollisuusalueen rakentamiskustannuksiin.
( 978 views )   |  permalink   |  

10.8.2009 
Monday, August 10, 2009, 21:46
Aamusta syöpätautienpoliklinikalla työvuorossa.

Ilta kaupunginhallituksen kokouksessa tiukkaa keskustelua itäisen ohikulkutien tulevaisuudesta. Kustannukset mietityttävät. Tie on tarpeellinen. Miljoonahankkeita on muitakin odottamassa. Miten toteutetaan? Aikalisä ensi maanantaihin.

Kaavoituskatsaus. Käytiin läpi Salonseudun tonttitarjonta. Mm. Perniön asemalla on kunnallistekniikka valmiina. Saurun koulu lähellä, Aseman päiväkoti vieressä. Luonnonläheisiä, suuria tontteja Maurin Makasiinin ja Aseman päiväkodin välistä ylös mäkeen ja eteenpäin. Kannattaa ajella katsomaan jos vaikka miellyttää.

Tasa-arvoasiaa naisten ja miesten välillä halutaan ajaa Salossa myös. Päätöksentekoon on tärkeää naisten osallistua. Meillä on näkemyksiä mm. perheen ja omaisten hoitamisesta oman työn ohella. Laaja-alaista ajattelua. Miehet näkevät asiat yksinkertaisemmin, edustavat päätöksissään rahaa ja taloutta sekä haluavat ensisijaisesti hallituspaikat. Miesten ja naisten yhteinen etu on ajaa tasa-arvoa yhteiskunnassamme ja Euroopassamme. Siitä hyötyvät kaikki.

Palvelusopimusten irtisanominen on myös kuumentanut tunteita. Halutaan samanlaiset sopimukset kaikkien osapuolten välille. Yksityiset hoitokodit ovat harmistuneita. Tavoitteena kuntalaisille antaa kuntalaislähtöistä palvelua kustannuksia karsien. Sosiaali-ja terveyslautakunta tulee ensi viikon kokouksesan toimialajohtajan kanssa keskustelemaan jatkosopimuksista. Juridiikka on olennaista ja kilpailulla tuodaan tehokkuutta palveluihin.

Mutta mutta...aamulla taas töihin klo 7:ään.


( 1215 views )   |  permalink   |  

9.8.2009 
Sunday, August 9, 2009, 11:37
Viikonloppuvapaa perheen parissa. Upea helle helli mökkikauden päätöspuolella. Koulu alkaa ja lomat ovat ohi kaikilta.
Hienoa, että kesää piisasti kauan ja kaunista sellaista.
Koulujen alkaessa onkin parempi, että ilmat vilenevät ja paluu arkeen helpottuu.

Viikonloppuna kyläläiset, lähinaapurit pelasivat kanssamme kotipihalla lentopalloa. Naiset vastaan miehet. Olipaa ihanaa, rentouttavaa ja mukavaa. Hienoa, että joukkue löytyy nopeasti, kun pelailuhalut yllättävät.Meitä oli valtaisa joukko. Kiitos kavereille.
Kiitos jälleen energiaa antavasta kesästä. Koko perheen puolesta. Suomen SUVI on parasta, rakasta aikaa.
Matkauintireissut ovat itselleni merkinneet paljon, koko keho on saanut voimia. Sielu on myös nauttinut ja levännyt.

Tällaiset jatkuvat vaalirahajupakat inhottavat. Olen halulla lähtenyt hoitamaan yhteisiä asioita. Maksanut itse kampanjani ja osallistunut Kokoomusryhmän yhteisiin mainoksiin. Ystävien tuella ja kannustuksella saavuttanut paikkani huomisen huolien hoidossa. Haluan sitä tehdä, hoitaa ihmisten asioita ja osallistua. Isot rahat kulkevat yläpuolellani. Yhteisten asioiden hoito pitää olla muuta kuin tukirahoja. Sairaanhoitajan palkalla oma 1000 euroa vaaleihin oli valtava panostus itseltä. Ja tämä viimeisen kerran.
Politiikan teko valtakunnan tasolla näyttää olevan suurta finanssileikkiä. Harmittaa. Se joka eniten maksaa haluaa eniten.
( 1285 views )   |  permalink   |  

4.8.2009 
Tuesday, August 4, 2009, 08:40
terveisiä kokouksesta:
Hallituksessa keskusteltiin Itäisestä ohikulkutiestä. Hankkeesta, eri vaihtoehdoista ja sen kiirehtimisestä. Tämä asia työstää seuraavaksi.
Palvelusopimukset on sosiaalija terveyspuolella sanottu irti. Uusilla sopimuksilla tullaan tasa-arvoiseen tilanteeseen koko seudun alueella. Tästä puhutaan vielä.
Henkilöstöpolitiikasta ja varhaisesta puuttumisesta muistutetaan johtavia viranhaltijoita. Meillä on loistava toimintamalli olemassa. Sitä tulee käyttää.

Tänään asioiden hoitoa, matkauintia ja yövuoroja tulossa kaksi. Siis hiljaiseloa pari päivää. Nautitaan kesästä.
Matildedaaliin keskiviikkona ystäviä tapaamaan illalla.

( 1260 views )   |  permalink   |  

2.8..2009 
Sunday, August 2, 2009, 19:45
Viikonloppuna vierähti monta asiaa. Laurin markkinat vietettiin jälleen Perniössä. Tapahtuman osallistuu moni täältä lähtöisin oleva kesälomallaan. Oli moninaisen riemukasta kohdata ihmisiä ja kuulla kuulumisia. Tunnelma oli hyvä vaikka keli olikin vaihteleva. Ostin ihanan äänekkään tuohitorven, käsintehdyn, tunnen tekijän.
Kiitos kaikille kävijöille ja osallistuneille. Itse viiletin Torin hulinasta seurakunnan herkullisen hernekeiton syötyäni sairaalan iltavuoroon. kotio illalla palattuani innostin harria vielä poikkeamaan Hallin lavalle; ja niin me käväisimme. Kiva , kiva juttu. Sunnuntaina ukkonen jyristeli ja päivä meni työpaikalla.
Iltasella mustikassa ja vadelmasa.

Maanantaina illalla kokouksen.
( 1265 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 244 | 245 | 246 | 247 | 248 | 249 | 250 | 251 | 252 | 253 | Seuraava> >>