Tuesday, October 6, 2009, 09:26
Huomenta, mitä upein aamu. Ruska loistaa kauneimmillaan ja aurinko myös. Ei merkkiäkään sateesta tahi tuulesta. Aamulenkille. Emilia tuli aamuratsastukselle ja näin näemmä pääsemme yhteiselle lenkille. Onni tulee pienistä asioista ja antaa valtaisan hyvänolontunteen. Vaalitaan pientä...sadaan aikaan suurta. Onnea kaikille töille ja hankkeille, opiskelulle ja arjen elämisen eri vaiheille. Rakkaudesta ihmisiin ja kotiseutuun.Kuntakanavan päivän poimintoja:
Lama koettelee kovimmin työttömiksi joutuvia.Syrjäytymisen riskiski on suuri. Edellislaman jälkeen meillä on suuri joukko lapsia, jotka eivät ole koskaan nähneet vanhempiensa menevän töihin,ja tämä tulee yhteiskunnalle todella kalliiksi. Ei ole itsestään selvää, että Suomen talous lähtee taantuman jälkeen nopeaan nousuun. Parhaiten selviävät ne, jotka ovat ketteriä ja pystyvät tekemään muutokset nopeasti.
Esimerkiksi vanhuspalvelujen tuottavuutta ei mitata pelkästään hoitopaikan kustannuksilla, vaan nyt myös siten, miten vanhusten kuntoisuus ja toimintakyky kehittyvät erilaisissa hoitomuodoissa.
( 1120 views )
| permalink
|
Monday, October 5, 2009, 08:56
Valtuuston kokous alkaa klo 18. Sitä ennen kaupungintaloinfoa.Tuulta ja myrskyä luvattu koko viikoksi.
Sopimusperusteinen jätteenkuljetusjärjestelmä sai kannatusta 51 valtuutetulta. Ensin käytiin keskustelu palautuksesta. Ja sitä edelsi puheenvuorotulva puolesta ja vastaan.
Valtuuston kokouksien videoinnistakin äänestettiin.15 halusi videointia 60 ei halunnut. Perusteluna nuorison innostaminen politiikkaan. En näe tarvetta videoinnille.
Riran toimintaa olisi pitänyt pyörittää koko kesä ja syksy vuoden loppuun asti. MUTTA se on jo ohi, se keskustelu. Eikä jatkoa tiloille näy.
Sunday, October 4, 2009, 11:50
Anne-Liisa Palmu-Joronen
Anne-Liisa Palmu-Joronen toimi vuosina 1988-2005 Nokia Mobile Phones- liiketoimintaryhmässä juristina, lakiasiainjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Tällä hetkellä hän on yksityisyrittäjä.
Häneltä ilmestyy maaliskuussa 2009 kirja ”Nokia vuodet”. Tässä kirjassaan Palmu-Joronen kertoo työstään Nokian matkapuhelinyksikössä ja siitä, millaista oli työskennellä räjähdysmäisesti kasvaneen yhtiön johtoryhmässä, keskellä valtavia muutoksia, paineita ja kovaa työtä. Kirjassa Palmu-Joronen pohtii myös Nokia-vuosien kokemusten kautta nykyistä johtajuutta ja ammentaa uutta johtamismallia, jossa kaiken peittävälle tehokkuudelle etsitään vaihtoehtoja.
Tämän kirjan haluan lukea seuraavaksi. Haastan ystävät tekemään saman tempauksen, niin päästään keskustelun alkuun.
Saturday, October 3, 2009, 10:08
Liisankatu 21 B00170 Helsinki
(09) 135 331
www.cancer.fi
tukevat
syöpäpotilaita ja
heidän läheisiään
Syöpäjärjestöt vähentävät syöpäsairauksista aiheutuvaa uhkaa ja haittoja yhteiskunnassa ja tukevat syöpäpotilaita ja heidän läheisiään hoidon ja kuntoutumisen aikana.
ARVOT
INHIMILLISYYS
Syöpäjärjestöt kunnioittavat ihmisarvoa, pitävät tärkeänä yksilöllisyyttä ja avoimuutta ihmisen kohtaamisessa, korostavat yhteisöllisyyttä ja ymmärrettävyyttä sekä ihmisten tasa-arvoisuutta toiminnassaan.
TOTUUDELLISUUS
Toiminta perustuu järjestön luotettavuuteen, uskottavuuteen, tieteellisyyteen
ja ymmärrettävyyteen.
RIIPPUMATTOMUUS
Järjestö tarvitsee riippumattomuutta voidakseen toimia omien tavoitteidensa suunnassa vaikuttavasti, tuloksellisesti ja tehokkaasti, mutta yhteistyössä muiden kanssa.
YHTEISVASTUULLISUUS
Syöpäjärjestöjen yhteisvastuullisuus antaa perustan yhdistyksien tarkoituksen
toteuttamiselle sekä sisältää vastuun järjestötaloudesta huolehtimisesta.
Friday, October 2, 2009, 11:19
Kylät elämään maaseudulla ja taajamissaSuurentuneissa kunnissa tarvitaan uudenlaisia keinoja maaseutualueiden äänen kuulumiseksi.
Huoli palvelujen ja päätöksenteon keskittymisestä entistä kauemmas ja entistä suurempiin keskuksiin on aiheellinen. Jähmeät toimiala- ja reviirijaot eivät ole kuntalaisen kannalta perusteltuja, ne ovat jäänteitä historiasta. On mietittävä rakenteet, jotka tukevat tuottavuutta ja asiakkaan parasta. Palvelut tulee järjestää mahdollisimman puhtaalta pöydältä, irrallaan kunnallishallinnon perinteistä. Kaikkea on rohjettava kyseenalaistaa, nostaa siis kissojakin pöydälle. Ei voida kulkea vain entistä latua. Mutta kyseenalaistamisessa on riskinsä. On houkutus, että toimitaan lyhytnäköisesti ja liikaa virtaviivaistaen.
Kuulemistilaisuudet ja yhdistysedustuksellisuus on tarpeellista jotta asukasvaikuttamisesta ja lähidemokratiasta oikeasti voidaan puhua. Suomi on Euroopan unionin harvaan asutuin ja maaseutumaisin maa. Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että niin valtio, maakunnat, kunnat ja kylät, kaikki yhdessä, osallistuvat maaseutupolitiikan toteuttamiseen. Maaseudun kehittäminen koskee kaikkia Suomen maaseutualueita.
Kuntaliiton hallitus on hyväksynyt Kuntaliiton maaseutustrategian, jossa on määritelty Kuntaliiton näkökulmasta maaseutualueiden tärkeimmät vahvuudet ja haasteet sekä etsitty ne painopistealueet, joita kehittämällä maaseudun elinvoimaisuus voidaan turvata. Strategia antaa välineineitä siihen, miten valtio ja kunnat voivat omassa toiminnassaan paremmin huomioida maaseudun ja millä keinoilla maaseudun elinvoimaisuutta voidaan edistää, maaseutupolitiikan keskustelun herättämisessä ja arvostuksen nostamisessa sekä kansainvälisen yhteistyön käynnistämisessä.
Voimistuvat kylät – hankkeen tavoite
kylien ja kuntien yhteistyö
Kylien merkitys ja voima tulee huomata kunnissa ja valtionhallinnossa.
Uusissa suurkunnissa ei ole sellaista seurantaa, että kylän tarpeet kanavoituisivat
kunnallishallintoon. Maaseudulla on meidän kaikkien tarvitsemaa puuta, puhdasta vettä, malmeja, peltoa, luonnontuotteita, bioenergian lähteitä; aineellisia resursseja, jotka voidaan kestävällä tavalla hyödyntää. Maaseudulla asuu osaavia, luovia, innovatiivisia ihmisiä. Yhteistyötä tarvitaan uuden kaupunkikokonaisuuden sisällä. Alueellinen työmatkaliikenne jo kertoo siitä. Maaseutu tuo myös rahaa keskuksiin. Kaikki maksavat veroja palveluista.
Yhdyskuntarakenteen hallinta on erityisen tärkeää suurilla, kasvavilla kaupunkiseuduilla, mutta sillä voidaan tukea myös maaseudun taajama – ja kyläverkoston elinvoiman säilymistä. Kuntayhteistyö on ollut puutteellista. Maankäytön, asumisen ja liikenteen ja palveluiden käytön yhteensovittaminen asettaa omat haasteensa. Kunnat kilpailevat naapureittensa kanssa asukkaista. Maapolitiikka ontuu, tarvitaan edellytykset hyvälle, suunnitelmalliselle visioidulle kaavoitukselle. Kuntalaisten avoin kuuleminen kokonaisuutta suunniteltaessa on perusta. Yhdistyksillä on asukkaita yhdistävä rooli. Yhdistykset edustavat jäseniään parhaalla mahdollisella tavalla.
Strategiat ja toteutettavat päätökset eivät kulje linjassa. Hajarakentamisen ohjaus on vaikeaa ja vaikutukset kumuloituvat kustannuksina. Ongelmana kaikessa lienee päätöksenteon lyhytjänteisyys ja hitaus. Asukkaat, päättäjät ja virkamiehet vaihtuvat ja jopa intressit muuttuvat. Yhteistä linjausta tarvitaan
Kaavaa laadittaessa huomioitavia seikkoja ovat tarkoituksenmukainen alue- ja yhdyskuntarakenne, ekologinen kestävyys, ympäristön ja talouden kannalta järkevät liikenteen ja teknisen huollon järjestelyt, vesi- ja maa-ainesvarojen kestävä käyttö, maakunnan elinkeinoelämä ja sen toimintaedellytykset, maisema, luonnonarvot ja kulttuuriperinnön vaaliminen sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyys.
Nykyisen yhdyskuntarakenteen hyväksikäyttö, asumisen tarpeet ja palveluiden saatavuus on järkevää keskittää toimivien liikenneyhteyksien ääreen. Taajamat ovat jo olemassa.
Kuntalaiset ja päätöksenteko eivät saa jäädä irralleen. Kasvuseuduilla omakotitaloista merkittävä osa rakennetaan asemakaava-alueen ulkopuolelle. Hajarakentaminen on aina seudullinen kysymys.
Ihmiset itse tekevät valintoja. Valintoihin vaikuttavat palvelut, luonto ja liikenneyhteydet.
Haluan avata keskustelun asiasta joka tarvitsee tilansa.
Lähetetty tänään myös Salon Seudun Sanomiin ja Perniönseudun lehteen.
<< <Edellinen | 234 | 235 | 236 | 237 | 238 | 239 | 240 | 241 | 242 | 243 | Seuraava> >>
Linkit




