Saturday, December 19, 2009, 17:45
Timo Kietäväinen
- Veroprosenttien korotuksista huolimatta kuntien taloudellinen tulos heikkenee ensi vuonna. Toimintamenoja on edelleen saatava hillittyä
17.12.2009
Toimintamenojen kasvua hidastettava!
Uusimpien arvioiden mukaan kuntien yhteenlasketut verotulot jäävät tänä vuonna viime vuoden tasolle ja tilinpäätöksen tulos kutakuinkin nollaan. Kuntakohtaiset erot ovat erittäin suuret. Ensi vuonna verotulot laskevat hieman tämän vuotisesta suurista kuntaverojen korotuksista huolimatta ja kuntien yhteenlaskettu tulos heikkenee olennaisesti liian nopean menojen kasvun takia.
Hyvin keskeisessä roolissa ensi vuoden ja lähivuosien kuntatalouden kehityksen kannalta on kuntien toimintamenojen kasvun hillintä. Viime vuonna toimintamenot kasvoivat peräti 8 prosenttia ja tänä vuonna noin 5 prosenttia. Kasvu tulisi saada mieluummin alle 3 prosentin, jotta kuntataloudessa olisi mahdollista tavoitella tasapainoa.
Millainen työmarkkinaratkaisu ensi vuoden alkupuolella saadaan aikaan, on ratkaisevaa kustannusten kehityksen hillinnässä. Selvää on, että neuvotteluista tulee vaikeat ja ratkaisut siirtyvät ensi vuoden puolelle, vaikka yritystä nopeampaan koordinoituun liittokohtaiseen ratkaisuun on ollut olemassa.
Tänä vuonna kunnat ovat Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tietojen mukaan kyenneet saamaan aikaan säästöjä henkilöstömenoissa peräti kahden prosentin verran. Paljon julkisuudessa olleiden lomautusten osuus säästöistä on pieni. Valtaosa koostuu henkilötyön vähentämisestä mm. määräaikaisten työsuhteiden uusimatta jättämisestä ja auki tulleiden vakanssien täyttämättä jättämisestä. Valitettavasti työntekijäjärjestöjen johdossa ei näytä vieläkään olevan ymmärrystä vapaaehtoisten säästötoimien hyväksymiselle.
Kuntaliitto esitti marraskuun puolivälissä kaksi vaihtoehtoista kehitysarviota ensi vuodelle. Toisessa kunta-alan palkkasumma kasvaa 3 prosenttia ja toimintamenot 4 prosenttia, jolloin päädyttäisiin 700 miljoonan euron alijäämään. Toisessa vaihtoehdossa palkkasumma kasvaa vain 1,5 prosenttia ja toimintamenot 3 prosenttia, mikä johtaa 400 miljoonan euron alijäämään. Ensimmäisen vaihtoehdon alijäämän kattamiseksi olisi tuloveroprosentteja pitänyt nostaa ensi vuodeksi keskimäärin lähes 1,3 prosenttiyksiköllä nyt päätettyjen 0,4 prosenttiyksikön sijaan, eli veronkorotuspaineita jäi kuntiin yhä suurten veronkorotusten jälkeenkin. Palkkasumman kasvu 1,5 prosentilla edellyttäisi hyvin voimakkaita henkilöstösäästötoimia, eikä ensimmäinenkään vaihtoehto onnistu ilman niitä. Lievästi parantuneet tämän vuoden verokehitysnäkymät eivät muuta tätä kuvaa olennaisesti.
Kuntapalvelujen toimivuuden turvaamiseksi tarvitsemme lisäksi kuntien toiminnan tuottavuuden kohottamista ja viisasta säästämistä. Myös eläkkeelle siirtymisen myöhentyminen on tärkeää. Se ei taas onnistu ilman työelämän uudistumista. Lisäksi tarvitaan kuntien tulopohjan vahvistamista valtionosuuksia lisäämällä ja veropohjaa laajentamalla sekä kuntien tehtävien mitoittamista oikein käytettävissä olevien voimavarojen mukaan.
Tuottavuutta edistettävä toimintoja sähköistämällä
Tuottavuutta on olennaisesti nostettava niin kuntien kuin valtion toiminnoissa. Se ei onnistu ilman tietotekniikan olennaisesti nykyistä tehokkaampaa hyödyntämistä.
Tuottavuutta on lisättävä kansalaislähtöisesti. Tähän mennessä julkisen sektorin tuottavuutta on kohennettu liiaksi julkisen hallinnon sisäisen mekaanisen tehokkuuden näkökulmasta. Asiakas on unohdettu. Tästä esimerkkinä on valtion asiakaspalvelupisteiden määrän väheneminen.
Yksittäisen viranomaisen tuottavuus on saattanut nousta, mutta kansalaisen näkökulmasta ja koko yhteiskunnan näkökulmasta tuottavuus on heikentynyt. Kansalainen on joutunut käyttämään entistä enemmän aikaa saadakseen tarvitsemansa palvelun.
Julkisia palveluja on kehitettävä joustavasti julkisen ja yksityisen rajan yli. Järjestämisvastuu ja päätösvalta palveluista täytyy edelleen säilyttää kunnilla. Tärkeää on myös tuottaa julkisia palveluja yli julkisten hallintorajojen uusilla tavoilla, esimerkkinä uuden tyyppinen yhteispalvelu. Kansalainen voi yhteispalvelupisteissä saada eri viranomaisten palveluja eri tavoilla. Käytössä ovat sähköiset palvelut, videoneuvottelujärjestelmä tai perinteinen asiakaspalvelu. Malli on kokeiluvaiheessa.
Videoneuvotteluyhteyksien teknologia on kehittynyt todella merkittävästi aivan viime aikoina. Nyt sen avulla voidaan tehdä myös lukuisia kokousmatkoja tarpeettomiksi tai vaikkapa harvinaisempienkin kielten tulkkaus sujuvaksi. Näin säästyy aikaa ja energiaa. Sähköisiä palveluja täytyy parantaa edelleen. Vanhakantaiset palveluprosessit kannattaa laittaa syrjään. Ratkaisevan tärkeää on edistää tietojärjestelmien yhteentoimivuutta. Tietojärjestelmien ja laitteiden yhteishankinnat lisäävät osaltaan yhteentoimivuutta. Sitran perusteilla oleva kuntien ICT-palvelukeskus tavoittelee myös samaa.
Joissakin poikkeustapauksissa tarvitaan myös lainsäädännön pakkoa, kuten on tehty pyrittäessä luomaan terveydenhuoltoon yhteinen julkisen ja yksityisen sektorin asiakastietojärjestelmä, eli eArkisto ja lääkemääräysten eResepti-järjestelmä. Niiden kehittämiskokemusten perusteella voi todeta, että laki ja siinä asetetut tavoitteet eivät todellakaan yksin riitä, ellei hankkeisiin ole asetettu realistisia tavoitteita, voimavaroja ja toimiva strateginen johto.
Tietojärjestelmien kehittäminen ja niiden kautta tuloksellisuuden nostaminen vaativat kunnissa strategisia linjauksia. Siksi on tärkeää, että niin kuntien luottamushenkilö- kuin virkamiesjohtokin ovat näistä asioista aidosti kiinnostuneita ja tekevät tarvittavia päätöksiä kehityksen vauhdittamiseksi.
Vuoden vaihteen lähestyessä kiitän kuluneen vuoden yhteistyöstä sekä toivotan Kuntaliiton ja omasta puolestani Joulurauhaa ja –iloa sekä onnea ja voimia uudelle haasteelliselle vuodelle!
Timo Kietäväinen
Kirjoittaja on Kuntaliiton varatoimitusjohtaja
Viimeinen silaus asiaa ennen pyhiä.
( 1286 views )
| permalink
|
Friday, December 18, 2009, 09:48
Nähdä maailma hiekkajyvässä.
Nähdä taivas niityn kukassa.
Pidellä ääretöntä kämmenessä.
Elää tuokiossa ajan ikuisuus.
-William Blake
Kohta loppuu kiire, lento
- alkaa Joulun aika rento.
Hiljaisuutta kuulostele,
nuku, syö ja nautiskele.
Kunnossa on silloin kuosi
kun taas alkaa uusi vuosi!
Tämän sain ystävältäni kansanedustaja Anne-Mari Virolaiselta joulutervehdyksen myötä. Kauniisti sanottu. Kiitos Anne-Mari.
Thursday, December 17, 2009, 08:33
Lapset ja nuoret tehneet tänä vuonna 16 itsemurhaa 16.12.2009 17:55
A A STT
Alle 18-vuotiaat ovat tehneet tänä vuonna 16 itsemurhaa. Helsingin poliisin mukaan itsemurhista neljä on tapahtunut pääkaupungissa.
Lisäksi poliisi on tutkinut saman verran juuri 18 vuotta täyttäneiden itsemurhia.
Lasten itsemurhat ovat tekotavaltaan rajuja, ja yleensä lapset ja nuoret tekevät ne ilman alkoholin tai muun päihteen vaikutusta.
Helsingin poliisin mukaan juuri koskaan vanhemmat eivät ole osanneet odottaa lapsen tai nuoren tekoa, vaikka olisivat aiemmin huomanneet lapsen masennuksen tai muuttuneen käytöksen.
Suurimmalla osalla itsemurhaan päätyneistä alaikäisistä on tavalliset kotiolot.
Lisäksi poliisi on tutkinut Helsingissä itsemurhayrityksiä, joiden takia lapsi tai nuori on vammautunut vakavasti. Poliisin tietoon eivät yleensä tule tapaukset, joissa nuori esimerkiksi viiltelee itseään, mutta ei vammaudu vakavasti tai kuole.
Vuosittain noin kaksikymmentä lasta tai nuorta Suomessa tekee itsemurhan.
Tällainen teksti suurten säästöjen aikaan painaa mieltä. Mihin käytämme hupenevat rahamme. Muistammeko antaa aikaa lapsillemme, silloin kun he ovat pieniä. Turvattomuus ja riittämättömyydentunne johtavat tuhoisiin seurauksiin.
Minua inhottaa tehokkuusajattelu sen takia, että perheen kantavat voimat, vanhemmat, antavat itsenä työpaikoille. Kotona lapset kuulevat älä häiritse ja en mä jaksa juttuja. Kerro siinä sitten huolesi. Jossain on menty harhaan ja pahasti. Olen täysin samaa mieltä teologi Antti Kylliäsen kanssa kun hän puhuu armosta.
Armo on sitä että meidät hyväksytään omana itsenämme. Onko armolle sijaa työelämässä. Siitä kertoo Kylliäisen kirja Armoa työhön. Raha pyörittää ja voiton maksimointi on työelämän perimmäinen arvo. Ihminen ei ole työn tekemisen mielekkyyden mitta,se näkyy pahoinvointina. Hyvinvointivaltion säilyttämisestä puhutaan, mutta jäljellä ovat vain raamit.
Työehdoista neuvoteltaessa olisi viisasta siirtää paino henkisen hyvinvoinnin rakentamiseen.
Illan päätteeksi ihailemani Mirja Pyykön haastattelu. Näkemyksiä joita arvostan.
Wednesday, December 16, 2009, 09:46
Lapset on viety kouluun. Koepäivä kumpaisellakin. Petivaatteet heitetty pakkaseen tuulettumaan. Ja kotia pitäisi alkaa huoltaa. Tänä jouluna palaudutaan rankasta työvuodesta. Ihan hiljaa hiljentyen. Ei vierailuja. Tärkeimmän: Joulusanoman ääreen.Muistakaa ihmiset, ei se tavara vaan ajatus.
Pakkasaamun raikkaus saa suomenhevosruunankin villikoitumaan. Iloitsee kuin nuori varsa. Pirteä. Tammukka on kuuliainen ja maltillinen. Kulkisi rinnalla maailman ääriin asti. Suloinen pariskunta nuo meidän pollet.
Kesäinen kuva , tällä ketaa.
Tuesday, December 15, 2009, 19:33
Työpäivän jälkeen kotiin ajaessa kantatie 52:lla raju nokkakolari. Siinä oltiin toimessa tovi. Poliisi, palokunta ja ambulansi tulivat nopeasti. Palokunnan irroittelua tarvittiin. Liikenne ruuhkautui.
<< <Edellinen | 222 | 223 | 224 | 225 | 226 | 227 | 228 | 229 | 230 | 231 | Seuraava> >>
Linkit




