18.2.2010 
Thursday, February 18, 2010, 08:04
Kukaan ei harrasta vuorikiipeilyä tieteellisistä syistä.
Tiedettä käytetään retkikuntien rahoituksessa, mutta
tosiasia on, että sinä kiipeät, koska se on niin
hemmetin hauskaa.

-Sir Edmund Hillary


Tänään Abit lähtevät lukiolta ja juhlivat. Risteily odottaa.



Edullista, ekoa vai luksusta


Turun Sanomat 18.2 2010

Kuluttajien ruokavalinnoissa erottuu selvästi kolme suuntausta: toisaalta edullisten, kaupan omien merkkien suosiminen, toisaalta premium-tuotteiden myynnin kasvu.
Kolmas trendi on kiinnostus lähellä ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan.

Niistä, jotka ovat tottumuksiaan muuttaneet, liki 80 prosenttia aikoo säilyttää tämän ostoskäyttäytymisen jatkossakin, Trust sanoo.

Suomen tilanne ei ole ihan yhtä huono, sanoo toimitusjohtaja Anne Kallinen TNS Suomen Gallup Elintarviketiedosta.

Yleiset linjat ovat kyllä samat, mutta esimerkiksi lihan kulutus on lähes Suomessa ennallaan. Jonkin verran tosin on siirrytty halvempiin tuotteisiin ja makkaraan.

Ruokaherkuttelu on kasvussa, ihmiset pitävät ruuasta nauttimista tärkeänä, arvioi Atrian asiakasmarkkinointipäällikkö Sami Hiltunen. Uskoa premiumiin täytyy tietysti ollakin, sillä Atria otti haltuun Ridderheims Deli -herkuttelutuotteiden myynnin, markkinoinnin ja jakelun Suomessa tämän vuoden alusta.

Oman premium-tuotesarjansa on lanseerannut myös esimerkiksi Pirkka. Pirkan parhaat -sarjaan kuuluu ruokaherkkuja aina säilykkeistä juustoihin, pakasteisiin ja oliiviöljyihin.

Riippumatta siitä, millaisia summia ruokaan satsataan, tärkeä trendi ovat ympäristöystävälliset, eettiset tuotteet.

Tutkimusten mukaan eniten kiinnostaa lähiruoka, seuraavaksi eniten ruoka, jota tuotettaessa on otettu huomioon tuotantoeläinten hyvinvointi. Reilu kauppakin koetaan tärkeäksi.

Kuluttajille ei voi yrittää myydä muuta kuin sitä, mitä tuote todella sisältää.

Toisaalta asia ei ole ihan niin yksikertainen. Kallinen sanoo, etteivät esimerkiksi viime vuoden kalatiskikohu ja sikakohu lopulta ole vaikuttaneet kulutukseen millään tavalla. Vaikka asioista on puhuttu isosti ja äänekkäästi, suurin osa kansasta toimii juuri kuten tähänkin asti.

Mielestäni ruoan pitää olla laadukasta. Kotimaista ja mielellään lähelä tuotettua. Silti katson hintalappua. Ekoajattelussa katson etten roskaa luontoa ja säilöntäainelisät jätän ostamatta.
Kuitenkin välillä satsaan laatuun ruuassa ja jätän jotain turhaa tavaraa hankkimatta.
( 1210 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 210 | 211 | 212 | 213 | 214 | 215 | 216 | 217 | 218 | 219 | Seuraava> >>