Puheenvuoro hyvinvointivaltion tulevaisuudesta

Tarkastelkaamme terveydenhuoltomme tulevaisuutta. Väki vanhenee ja nykyistä pienempi työikäisten joukko huolehtii vanhuksista. Suhde tulee olemaan Euroopan huonoimpia parinkymmenen vuoden kuluttua. Tarvitaan nuorta väkeä hoitotyöhön ja moneen palveluammattiin. Tulevat vanhukset ovat nykyistä terveempiä ja hoidon tarve siirtyy kauas pitkän elämän loppujaksolle. Huolta pitää kantaa nuorison terveydestä, syrjäytymisestä, tupakoinnista, painonnoususta, alkoholin kulutuksen kasvusta ja psyyken sairauksien yleistymisestä.

Keskeisiä ongelmia ovat sairastavuuden suuret alueelliset ja sosioekonomiset erot: työtä, toimeentuloa ja alueellisia elinehtoja, sairastavuutta, elämän laatua ja elämän pituutta tulee tarkastella asiantuntemuksella, kokemukseen ja alueellisiin olosuhteisiin tarkoin perehtyen. Työehdoista neuvoteltaessa olisi viisasta siirtää paino henkisen hyvinvoinnin rakentamiseen.

Kansalaiset ovat koulutettuja, tietoisia sairauksistaan, tutkimus- ja hoitomenetelmistä.
Terveydenhuollon kustannukset suurenevat nopeammin kuin kansantalous kasvaa. Väestön vanheneminen, kalliin teknologian eteneminen, ihmisten vaatimusten kasvu ja elämän lääketieteellistyminen ovat tämän huolen aineksia. Lääketiede teknistyy ja taloudelliset näkökohdat saavat ylivallan lääkintätaidon humanistisista arvoista.

Terveydenhuollon pulmat eivät ratkea niin kuin usein esitetään, vain rahoitusta lisäämällä. Tarpeet suurenevat sitä mukaa kun palvelut paranevat. Eivätkä kaikki tarpeet nouse vain ihmisestä itsestään. Kysymys on arvoista, terveydenhuollon tavoitteista ja sisällöstä.
Terveydenhuollon tavoitteena on edistää terveyttä ja estää sairauksien syntyä, parantaa ja hoitaa sekä tukea niitä ihmisiä, joita ei voida parantaa. Tavoitteena on myös vähentää sairauden aiheuttamia kipuja ja kärsimyksiä ja vähentää kuolevan ihmisen tuskaa. Oireiden hoito ei ole toissijaista vaan ensiarvoista.
Palvelujen järjestämismahdollisuudet vaihtelevat paikasta toiseen ja erot saattavat tulevaisuudessa kärjistyä. Terveydenhuollon keskeinen ongelma tulee olemaan, miten riittävät palvelut voidaan perustuslain mukaisesti turvata asuinpaikasta, iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Vaikka järjestelyvastuu kuuluukin kunnille, syntyy eettisesti sietämätön tilanne, ellei kunnissa ole maksajia. Ongelma on ratkaistava valtiovallan, kuntien ja kansalaisten kesken. Terveydenhuollon toimivuutta joudutaan seuraamaan uudella tavalla ja ohjausvastuuta tarkentamaan.
Sairaalat ovat pistäytymispaikkoja lyhyitä hoitojaksoja varten. Alueellinen infrastruktuuri rakennetaan uudella tavalla keskittämällä vaativaa osaamista. Terveyskeskuksessa on oltava vahvistetut resurssit perusterveydenhuollon järjestämiseksi. Potilastiedostot ovat elektronisia, ne on kytketty käypähoito-ohjeisiin ja ne sisältävät monenlaisia hälytysmerkkejä lääkkeiden yhteisvaikutuksista ja muista vaaratilanteista. Teknologia on täynnä mahdollisuuksia. Kenen ehdoilla sitä toteutetaan?
Kehittyvän lääketieteen avulla lähes kaikki on mahdollista. Yhdet asettavat raja-aitoja taloudellisin perustein, toiset moraalisin, kolmannet pitävät sosiaalisen tasa-arvon toteutumista ensisijaisena. Välittäminen, kärsimysten ja kipujen lievittäminen ja parantumattomasti sairaiden hoito ei saa jäädä huipputeknologian jalkoihin. Priorisointikeskustelu tulee jatkumaan. Keskustelua käytäessä ei saa syyllistää parhaansa tekevää ihmisjoukkoa hoidon porrastuksen eri tasoilla.