Sunday, March 14, 2010, 19:15
Keskustelu eduskuntavaaliehdokkuudesta käy kuumana. Jäsenäänestys taitaa olla tulossa. Kysymyksiä tulvii oman ehdokkuuteni osalta. Olen potinut asiaa. Ja myönnän, että kiinnostaa. Kuin myös kiinnostaa Tämä:
Kuntaliitto kannattaa sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeilua
Kuntaliitto suhtautuu myönteisesti esityksiin sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön kehittämisestä. Liitto painottaa kuitenkin paikallisen demokratian, omistajaohjauksen ja osaamisen merkitystä palvelujen järjestämisessä. Jo tänä vuonna käynnistettävä kokeilu sosiaali- ja terveyspalvelujen alueellisesta yhdistämisestä on oikeansuuntainen.
- Sosiaali- ja terveysaluemallin määräaikainen kokeilu on askel oikeaan suuntaan ja pitää yllä kuntien vahvaa asemaa palvelujen järjestäjänä ja tarjoajana, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma sanoo.
- Sote-aluemallikokeilu takaa kuntalaiselle mahdollisuuden hyvään hoitoon yli kuntarajojen. Se voi onnistuessaan joustavoittaa perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä.
Kokeilussa kunnasta tai kuntayhtymästä muodostetaan sote-alue, jolla sosiaalipalvelut, perusterveydenhuolto ja alueelliset erikoissairaanhoidon tarpeet integroidaan yhteen. Kokeilu on tarkoitus aloittaa vielä tämän vuoden aikana.
Kokeilun täytyy olla aidosti laaja
Kuntaliitossa painotetaan vahvaa peruskuntamallia ja toimivaa yhteistyötä kuntien välillä. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari Nenonen asettaa sote-aluemallikokeilulle selkeät reunaehdot.
- Pilotti on erinomainen mahdollisuus turvata perusterveydenhuollon resurssit, koska se tiivistää yhteistyötä erikoissairaanhoidon suuntaan ja turvaa erikoislääkäripalvelut myös perusterveydenhuoltoon, Nenonen sanoo.
Hän korostaa, että pilotin täytyy yhdistää sosiaali- ja terveystoimi toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen täytyy perustua yhtenäiseen työssäkäynti ja asiointialueeseen ja vahvaan peruskuntaan. Vahvassa peruskunnassa sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat muiden kunnallisten peruspalvelujen kanssa terveyttä ja hyvinvointia edistävän kokonaisuuden.
Kokeilu on luonteva osaa Uusi Kunta 2017 –hanketta.
- Sote-aluemallikokeilu ei saa missään tapauksessa olla kilpavarusteluprojekti suomalaisessa terveydenhuollossa eikä se saa vaarantaa erikoissairaanhoitoa, sen olemassaoloa ja kehittymistä, Nenonen korostaa.
Lisätietoja:
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, 050 3647 883
Tähän pilottiin siis olemme lähdössä mukaan kun saamme erikoissairaanhoidon edustajat varmistettua Salon Aluesairaalan osalta, Johtava lääkäri ja ylihoitaja.
( 1217 views )
| permalink
|
<< <Edellinen | 205 | 206 | 207 | 208 | 209 | 210 | 211 | 212 | 213 | 214 | Seuraava> >>
Linkit




