Monday, October 4, 2010, 10:04
Säästöistä keskustellaan, veroprosentista, myytävistä kiintestöistä, taksoista ja maksuista. Päätöksiä pitää saada aikaan. Sellaisia päätöksiä, joiden kanssa pystytään elämään. Kurottava säästösumma on mieletön. Toimintoja ei saa ajaa alas. Suunnitelmallisuutta, vastuuta ja logiikkaa tarvitaan. Tänään kokouksessa näiden asioiden äärellä. Tavoitteena on edistää sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä perusturvan ja huolenpidon toteutumista. Tasapainoitettu talous turvaa palvelut.Salon kaupunki aloittaa neuvottelut henkilöstömenojen leikkaamisesta. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Antti Rantakokon esityksen ensi vuoden talousarvion tasapainottamisesta.
Tasapainotusohjelman mukaan henkilöstömenoja vähennetään tähän vuoteen verrattuna kymmenen miljoonaa euroa. Tästä kuusi miljoonaa euroa kostuu kahden viikon palkkaa vastaavasta summasta. Hyväksyttyyn ohjelmaan sisältyy myös veroprosentin korotus puolella prosenttiyksiköllä 18,5:een.
Ohjelma hyväksyttiin hallituksessa äänin 7–6. Kaupunginjohtajan linjalla olivat kokoomus ja keskusta.
Sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto esittivät maanantaina hallituksen kokouksessa vaihtoehtoista pakettia, jossa palkkoihin ei olisi koskettu, vaan esimerkiksi kunnallisvero olisi nostettu jo ensi vuonna 19 prosenttiin. Vasemmisto sai tuekseen vihreät.
Kaupunginjohtajan esityksessä ollaan mukana. Henkilöstöjohtaja esitteli toimintamallin ja erilaiset näkökulmat joilla neuvottelupöytään lähdetään 6.10. Vuorovaikutteisella lähestymistavalla. Henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuoja on jo etuus. Neuvotelujen mukaan jatkossa edeten.
( 1212 views )
| permalink
|
<< <Edellinen | 167 | 168 | 169 | 170 | 171 | 172 | 173 | 174 | 175 | 176 | Seuraava> >>
Linkit




