9.8.2012 
Thursday, August 9, 2012, 22:33
No niin. Nyt alkaa taas syksyn kokoustahti painaa päälle oman työn rinnalla. Olen pyörittänyt - oikeasti kahta työtä. Mutta on tärkeää olla antamassa mielipiteensä.

Lomalla tiedostin mitä vapaa merkitsi. Loma oli kesäkuussa ja silloin pyöritettiin kaupungin vaikeita asioita. Heinäkuussä tein töitä olan takaa. Nyt syksyn koviin haasteisiin. Vaikeiden asioiden yhtälöön ja vaaleihin. Olen käytettävissä ja asetun ehdolle. Elämässä näkee tekemällä.


Suomalaisista arvoista

Suomalaisista arvoista tärkein liittyy työn eetokseen, suomalaiseen työmoraaliin. Kunnioitan sellaista suomalaista, joka hoitaa työnsä ja rakentaa tätä maata omalla panoksellaan pitämättä itsestään suurempaa meteliä, niin ansiotyössä kuin oman yrityksen ruorissa.

Kunnioitan keskustelevaa päätöksentekokulttuuria. Ilman sijaa-antavaa keskustelua päätöksenteko on harvainvaltaa ja epäaitoa vallan väärinkäyttöä. Demokraattisessa päätöksenteossa ei pidä luisua heikkoon johtajuuteen. Kiireen taakse ei pidä piiloutua. Vastuuta on kannetta myös siitä tavasta millä ratkaisut syntyvät. Kaikki näkökulmat on käytävä läpi.

Kuntalaista varten, kuunnellen, ajamatta omia etuja - tulee päätöksenteon toteutua.

Vaikeina aikoina, rajallisin taloudellisin resurssein toimittaessa, tämän avoimen päätöksentekokulttuurin aika juuri on.

Kaikilla tulee olla käytössä samat tiedot, vaikuttavuuden arvioinnit, riittävän varhaisessa vaiheessa tuotettuna. Tiedon tarve on rajaton. Alati pitää ja saa päivittää tietojaan. Mikä on minulle erittäin mieluisaa.

Turvallinen yhteiskunta on maltillinen silloin kun se kokee oikeudenmukaisuutta päätöksenteossa. Kuntalaiset haluavat tulla kuulluiksi ja yhteisöllisyys kukoistaa kaikille tarpeellisten asioiden hoiduttua hyvin.

Kilpailu niukkenevista varoista yhdistysten ja yhteisöjen osalta synnyttää eripuraa. Tasapuolinen kohtelu on tärkeää. Se joka valtaa käyttää ei saa olla ohjaamassa sitä omille intressialueilleen. Tästä on kannettava huolta. Meidän kaikkien.


( 1219 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 83 | 84 | 85 | 86 | 87 | 88 | 89 | 90 | 91 | 92 | Seuraava> >>