Sunday, March 12, 2017, 10:16
Erinomaista, ihanaa, kansainvälistä Naistenpäivää kaikille
( 999 views )
| permalink
|
Tuesday, March 7, 2017, 22:49
Tänään olin vaativan työpäivän jälkeen kuuntelemassa Varsinais-Suomen SOTE-tiedotustilaisuutta. Parpo paikalla. Keskustelua vähemmän, tilanne tietoutta enemmän. Konkretiaa toivoin, enemmän ylätason kokonaisuutta. Henkilöstöä ja kuntalaisia enemmän mukaan kehittämiseen.-------------------------------------------------------------------
Kaduilla – Kotona – Netissä – TURVASSA!
Tiedote 7.3.2017
Kansainvälisen naistenpäivän aattona ulkoasiainministeriö, Naisjärjestöjen Keskusliitto, Naisten Linja ja eduskunnan naisverkosto muistuttavat ruusujen jakamisen sijaan, että Suomella on kyseenalainen kunnia olla Euroopan Unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille. 7.3.2017 järjestettävä seminaari Kaduilla – Kotona – Netissä – TURVASSA! nostaa esille ja jakaa tietoa naisiin kohdistuvasta väkivallasta sekä hahmottelee konkreettisia keinoja ja edellytyksiä, joiden avulla väkivallasta on mahdollista päästä irti.
”Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa voidaan perustellusti pitää yhtenä Suomen vakavimmista ihmisoikeusloukkauksista. Lähes joka toinen suomalaisnainen on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa 15 vuotta täytettyään ja noin kolmannes on kokenut väkivaltaa puolisonsa tai entisen puolisonsa taholta. Suomi on saanut eri sopimusvalvontaelimiltä ja muilta toimijoilta lukuisia huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja riittämättömistä toimenpiteistä väkivallan poiskitkemiseksi Suomessa”, huomauttaa lainsäädäntöneuvos Marjatta Hiekka ulkoasiainministeriöstä.
”Naisiin kohdistuva väkivalta liudennetaan usein lähisuhde- tai perheväkivallaksi, mikä vaikuttaa naisiin kohdistuvaan väkivaltaan suhtautumiseen, ymmärtämiseen, tiedottamiseen ja siihen liittyvän osaamiseen. Tämä on erityisen huolestuttavaa ottaen huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyys Suomessa. Tietoa ja osaamista naisiin kohdistuvan väkivallan eri muodoista on lisättävä huomattavasti nykytasosta, jotta naisten ihmisoikeudet toteutuvat”, korostaa Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.
Naisiin kohdistuva väkivalta on viime vuosina saanut uusia muotoja ja välineitä. Elämme elämäämme kodin ja kadun lisäksi nykyisin myös verkossa. Kaduilla – Kotona – Netissä – TURVASSA! -seminaari nostaa esille internetin ja teknologian aiheuttamat haasteet naisiin kohdistuvalle väkivallalle, mutta myös niiden tarjoamat mahdollisuudet naisten oikeudelle elää väkivallatonta elämää.
"Naisten Linjan työssä näkyy vahvasti teknologian ja sosiaalisen median vaikutus naisiin kohdistuvassa väkivallassa Suomessa. Kännykkää ja muita laitteita jäljitetään ja esimerkiksi sosiaalisen median tilejä monitoroidaan. Someen myös saatetaan painostaa antamaan tietynlainen kuva parisuhteesta ja parisuhteen ulkopuolisia kontakteja valvotaan tarkasti. Nettiä käytetään myös koston ja häpäisyn välineenä, esimerkiksi julkaisemalla yksityiskäyttöön tarkoitettuja alastonkuvia eron jälkeen”, sanoo Naisten Linjan toiminnanjohtaja Elina Nikulainen. ”On kuitenkin tärkeää muistaa, että netti ja teknologia eivät ole pelkästään haitallisia vaan ovat avanneet myös paljon mahdollisuuksia tiedonhakuun ja matalan kynnyksen tukeen paikkakunnasta riippumatta", toteaa Nikulainen.
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen oikeudellisesti sitova sopimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Sopimuksen tarkoituksena on ennalta ehkäistä ja poistaa, suojella väkivallan uhreja sekä saattaa väkivallan tekijät edesvastuuseen naisiin kohdistuvasta väkivallasta, ja sitä sovelletaan kaikkiin väkivallan muotoihin.
”Suomi on ratifioinut Istanbulin sopimuksen ja siten sitoutunut tarjoamaan väkivaltaa kokeneille helposti saatavilla olevia tukipalveluita. Esimerkiksi turvakodit ovat välttämätön ja usein naisen hengen pelastava tuen muoto. Suomessa on kuitenkin sekä kansainvälisiin suosituksiin että väkivallan uhrien tarpeisiin nähden liian vähän turvakotipaikkoja. Lisäksi turvakotien alueellinen jakautuminen on epätasaista ja useiden erityisryhmiin kuuluvien naisten tarpeet jäävät turvakotipalveluissa täyttämättä. Tämä on suuri ihmisoikeusongelma, johon meidän tulee päättäjinä sote-uudistuksen yhteydessä aktiivisesti puuttua”, muistuttaa eduskunnan naisverkoston puheenjohtaja Sari Raassina.
Ulkoasiainministeriön, Naisjärjestöjen Keskusliiton, Naisten Linjan ja eduskunnan naisverkoston seminaari Kaduilla – Kotona – Netissä – TURVASSA! järjestettiinn tiistaina 7.3.2017 eduskunnan pikkuparlamentissa.
Monday, March 6, 2017, 19:26
Tiivis työviikko käynnissä. Torstaina aikainen lähtö Brysseliin. Hyvässä porukassa. Irti arjesta. Tulevaisuusuuntautuneesti tapaamaan Sirpa Pietikäistä, Henna Virkkusta ja Petri Sarvamaata. Naisia ympäri Suomea mukana, Lapista asti. Innolla odotan. Kuulumisten vaihtoa ja yhteistä seikkailua.
Saturday, March 4, 2017, 14:55

Perheen aikaa, lastenlasta vaalien. Äidille aikaa ratsastaa. Mummille mieluisaa puuhaa. Sukupolvien ketjua. Tehdään yhdessä.
Thursday, March 2, 2017, 22:54
Tästä on kyse Kokoomuksen Perheet ja työelämä -julkaisussaKokoomus julkaisi tällä viikolla Perheet ja työelämä ?asiakirjan, joka kokoaa yhteen Kokoomuksen keskeiset perhettä ja työelämää koskevat linjaukset. Asiakirjatyö sai alkunsa Kokoomusnaisten puoluekokousaloitteesta ja asiakirjan valmistelua johti Kokoomusnaisten puheenjohtaja Sofia Vikman. Lämmin kiitos kaikille asiakirjatyöhön osallistuneille!
Asiakirja koostuu kolmesta osasta: Kokoomuksen perhevapaamallista, varhaiskasvatukseen liittyvästä osiosta sekä perheiden sujuvaan arkeen liittyvistä ehdotuksista.
Kokoomuksen Perheet ja työelämä -asiakirja perustuu Kokoomukseen arvoihin, kuten mahdollisuuksien tasa-arvoon, kannustavuuteen ja välittämiseen. Arvoihin, jotka yhdistävät suurta joukkoa suomalaisia.
Yhteiskunnan tukijärjestelmien on edistettävä mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista ja vältettävä kannustinloukkujen muodostumista sekä turvattava lapsille yhdenvertaiset lähtökohdat elämään.
Suomessa synnytysikäiset naiset osallistuvat työelämään selvästi vähemmän kuin naiset muissa Pohjoismaissa. Tällä on suora yhteys naisten heikompaan urakehitykseen, ansiotasoon sekä lopulta työeläkkeisiin. Naisten työmarkkina-asema on huonompi siksi, että perhevapaiden kustannukset kasaantuvat naisia palkkaaville työnantajille.
PERHEVAPAAT
Perhevapaajärjestelmä on uudistettava viipymättä täällä vaalikaudella.
Kokoomuksen malli lisää perheiden valinnanvapautta ja kannustaa töihin. Malli myös edelleen mahdollistaa lapsen hoitamisen kotona, kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Kokoomuksen perhevapaamalli huomioi erilaisten perheiden tilanteet ja joustaa niissä yksilöllisesti.
Perhevapaauudistuksessa ei ole kyse yksittäisten tukien sorvaamisesta tai leikkaamisesta vaan kokonaan uudesta kokonaisuudesta.
Suomella ei ole varaa muita Pohjoismaita alhaisempaan pienten lasten äitien työllisyysasteeseen. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa vanhempainvapaita on kehitetty voimakkaasti tasa-arvoisen vanhemmuuden suuntaan. Uudistus on järkevä niin naisten, lasten kuin kansantaloudenkin kannalta.
Kokoomuksen ehdotuksessa perhevapaat koostuvat:
- 5 viikon äidille maksettavasta odotusrahasta,
- vuoden mittaisesta ansiosidonnaisesta vanhempainvapaasta, josta molemmille vanhemmille on kiintiöity 3kk sekä
- 6 kuukauden mittaisesta joustavasta hoitorahasta (800 e/kk), jonka vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla.
Täysimääräisenä tuet riittävät siihen asti, kunnes lapsi on 1,5 vuotias ja puolitettuina 3 vuotiaaksi asti. Puolitettunakin alin etuus on 400 e/kk, mikä pärjää nykyiselle kotihoidon tuelle tason ja keston osalta.
Ensimmäinen kuukausi ansiosidonnaista maksetaan korotettuna molemmille vanhemmille. Nykymallissa korotuksen saa vain äiti. Kokoomus haluaa lisätä perhevapaiden joustavuutta ja valinnanvapautta. Nykyisessä mallissa on liiankin tiukat raamit sille, milloin vapaita saa käyttää ja missä järjestyksessä. Kokoomuksen esityksessä etuuksien käyttämisen järjestystä ei ole säännelty. Esimerkiksi isä voi pitää ansiosidonnaista vanhempainvapaata vasta sen jälkeen, kun äiti on käyttänyt jo hoitorahaakin.
Uudessa mallissa vapaasti jaettavan osuuden voi käyttää esimerkiksi isovanhempi tai uusioperheen aikuinen jäsen. Perhevapaita voi käyttää kokopäiväisenä tai puolikkaana, esim. osa-aikaisen työn ohessa. Kaikki tämä lisää perheiden valinnanvapautta ja perhevapaa on paremmin yhdistettävissä vaihtuviin työtilanteisiin ja erilaisten perheiden tarpeisiin. Nykymallissa työllistyminen osa- tai väliaikaisesti ei ole kannattavaa.
Toivon hallitukselta ripeitä tekoja jo kevään kehysriihessä perhevapaiden uudistamiseksi. Ainoa syy jarruttaa perhevapaauudistusta on ideologinen halu pitää naiset kotona. Olisi hienoa, jos voisimme satavuotiaan Suomen kunniaksi saada yhdessä aikaan tämän merkittävän uudistuksen. Kokoomuksesta perhevapaiden uudistaminen ei jää kiinni.
VARHAISKAVATUS
Kokoomuksen pitkän aikavälin tavoitteena on maksuton, laadukas, pedagoginen osapäiväinen varhaiskasvatus, johon osallistuu koko ikäluokka. Jokaisella on oltava taustasta riippumatta mahdollisuus oppia, kouluttautua ja löytää omat vahvuutensa. Varhaiskasvatus on elinikäisen oppimisen polun ensimmäinen askel ja OECD:n mukaan kaikkein vaikuttavinta koulutusta.
Ongelmana Suomessa on, että ne lapset, jotka hyötyisivät varhaiskasvatuksesta eniten, osallistuvat siihen vähiten. Varhaiskasvatuksen maksuttomuuteen edetään askel kerrallaan. Ensimmäinen askel otettiin eilen 1.3., jolloin pienituloisten 2?3 hengen perheiden maksut laskivat.
PERHEIDEN SUJUVA ARKI
Perhevapaiden ja varhaiskasvatuksen lisäksi perheen ja työn sujuvaan yhdistämiseen vaikutetaan esimerkiksi lastenhoitoavun palkkaamista helpottamalla ja työpaikkojen perheystävällisestä asenteesta huolehtimalla. Asiakirjan kolmannessa kappaleessa esitetään keinoja perheen ja työelämän sujuvampaan yhdistämiseen.
Perheet ja työelämä -asiakirjaan voit tutustua täällä: https://issuu.com/kokoomus/docs/perheet_ja_tyoelama_issuu
<< <Edellinen | 31 | 32 | 33 | 34 | 35 | 36 | 37 | 38 | 39 | 40 | Seuraava> >>
Linkit




