Tuesday, April 11, 2017, 11:04
Hyvä kokoomuslainen,kuntavaalit on nyt käyty ja nousimme jälleen maan suurimmaksi puolueeksi. Kannatusmittausten kärkisijat antoivat meille luvan odottaa nousujohteista tulosta, mutta tilanne kärkitaistossa oli vielä viimeisiin kampanjapäiviin saakka tavattoman tiukka.
Uskon, että ykköspaikan toi meille se, että yhdessä pystyimme vakuuttamaan äänestäjät kampanjoinnin loppuvaiheilla. Kannatuksemme nousi viime syksystä lähtien määrätietoisesti, mutta ykköspaikka ratkaistiin viimeisen 48 tunnin aikana.
Kokoomus keräsi koko maassa 20,7 prosentin kannatusosuuden ja ero toiseksi suurimpaan puolueeseen oli lopulta varsin selvä. Olimme selvällä erolla suurin puolue Helsingissä, mutta yhtä lailla keräsimme huikean yli 40 prosentin kannatuksen esimerkiksi vain hieman reilun 2000 asukkaan Kuhmoisissa. Olemme vahva kaupungeissa, mutta samaan aikaan uskottavasti myös koko maan kansanliike. Tähän ei moni puolue pysty.
Kokoomus on tehnyt pitkäjänteisesti politiikkaa paitsi kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa, niin myös maan hallituksessa. Välillä raskaastakin hallitusvastuusta riippumatta saimme kansalta vahvan valtakirjan. Ratkaisukeskeiselle asialinjallemme on kysyntää. Tulos tehtiin koko maassa. Äänet tulivat kautta maan.
Vaikka tekisi mieli kiittää lukuisia toimijoita erikseen, tämä on joukkue ja minulle jatkossakin on tärkeintä, että Kokoomus pärjää ja sen ajamat asiat hoidetaan. Se on suomalaisten etu.
Hyvät kokoomuslaiset, tapamme toimia ja tehdä politiikkaa on vastuullinen, välittävä ja uudistava. Se puri näissä vaaleissa. Maaliintulojärjestys ratkaisee - Kokoomus on suurin puolue, 100-vuotiaan suomen historiassa kolmannen kerran, ja vieläpä peräkkäin, kuntavaaleissa. Vielä kerran, iso kiitos tehdystä työstä!
Petteri Orpo
puheenjohtaja
Ja Valtakunnan tilanteen vastapainoksi Salon nykytilanne. Kuulun siis edelleen Kokoomuksen valtuutettuihin ja pääsin jatkokaudelle 273:lla äänellä. Kiitos tuesta.
Painotukset menevät näin: SDP on noussut Salon suurimmaksi ryhmäksi tulevan valtuustokauden ajaksi. Demarit saavat Salon valtuustosta 13 paikkaa.
Kokoomus on toiseksi suurin ryhmä 12 paikalla ja keskusta kolmas 11 paikalla.
Perussuomalaiset saavat valtuustoon kuusi paikkaa, vihreät viisi, ja vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit kaksi paikkaa kumpikin.
Vaalien voittajia Salossa ovat vihreät, SDP ja kristilliset. Vihreät saavat kaksi lisäpaikkaa, SDP yhden ja kristilliset yhden verrattuna viime kuntavaalien tulokseen.
Häviäjiä ovat kokoomus, perussuomalaiset ja keskusta. Kokoomus menettää kaksi paikkaa sekä keskusta ja perussuomalaiset yhden kumpikin.
Vasemmistoliitto pitää kaksi paikkaansa.
( 1345 views )
| permalink
|
Monday, April 10, 2017, 08:06
Kiitos luottamuksesta äänestäjät, tukijat, kannustajat, perhe ja yhteistyökumppanit.Huikeat 273 ääntä kunnallisvaaleissa 2017. Valtuutettuna hyvillä paikoilla vuodesta 2004 alkaen.
Näkemystä ja kokemusta on kertynyt.
Olin niin kevään aikana lopettamassa koko luottamustoimen harrastamisen.
Lukuisat kannustavat yhteydenotot ratkaisivat. Asioihin ja yhteistyöhön, yhteikunnallisteen vaikuttamiseen minulla on paloa. Oman työn kautta näen arjen haasteet ja vaikeudet.
Mitään yhteiskunnallista asiaa ei pitäisi päättää ilman kokemuksellista näkökulmaa asioiden todelliseen tilaan. Minulle politiikan teko ei ole itsestään selvyys, vaan ensisijaisesti vastuullinen päätöksenteko johon haluan antaa oman jälkeni. Vastuu työssä ja elämässä on moninaista. Ei eletä itselle vaan kokonaisuudelle.
Perheen tuella olen päätynyt jatkamaan, he myös tietävät kuinka paljon tämä kaikki on minulta ottanut meidän yhteisestä ajastamme. Mutta myös antanut näkemyksiä ja kokemuksia.
Erityisesti haluan sanoa, että jokaisen on otettava vastuuta päätöksentekijöinä omasta tavastaan toimia, puhua ja rakentaa.
Asiat mallilleen keskustellen ja yhdessä linjaten.
Kiitos kaikille tuesta ja luottamuksesta.
Pidetään yhteyttä ja tehdään Salosta paras paikka asua, elää ja vaikuttaa. Työtä kaikille.
Olosuhteemme ovat parhaat mahdolliset.
Love you!
Friday, April 7, 2017, 22:03
Syöpäkoulutuksesta Helsingistä palattu. Valtakunnallinen kokoontuminen tärkeän ammatillisen asian ääreen. Niin tärkeää.Paluumaltkalla junasta suoraan puhumaan Virpojaislystit juhlaan Perniön Kunnantalolle. Aiheena Ilosta kärsimykseen kivusta terveyteen
Loistava kansantanssiyhtye Halikosta Revanssi esiintyi. Harmonikkataiteilijat, upeat.
Vuoden perniöläinen julkistettiin. Kansallispuku-kirjasen julkistaminen. Juhlavuoden virpominen.
Jo Karjalan kuunnailla lehtii puu laulettiin yhdessä ja lopuksi Varsinais-Suomalaisten laulu. Kauko Kuparinen esiintyi myös.
Ihan toiminnallinen perjantai-ilta ennen saunaa. Kahvit ja kaikki.
Kiitos hyvistä järjestelyistä-
Lilja Kinnunen-Riipinen ja kumppanit Pro Perniö ja Ja Perniön Karjalaiset.
Illan Syöpä-ohjelma käsitteli sairautta avoimesti nuoren ihmisen näkökulmasta, äidin näkökulmasta. Tärkeää. NIIN tärkeää. Kiitos ohjelmasta.
Friday, April 7, 2017, 22:01
Lähetetty Salon Seudun sanomiin alkuviikostaAjankohtainen kirjoitukseni
Turvallisuuden perusta valetaan kunnissa
Yhteisöllisyys on osa kokonaisturvallisuutta
Maailmassa on levottomuutta: sotatoimia, pakolaisvirtoja, luonnonkatastrofeja, talouskriisejä, kyberrikollisuutta, kansakuntien rusentumista, taustalla liian usein valtataistelua.
EU-kehitystä varjostaa Kreikan talousahdinko, Britannian ”brexit” ja Italian hallituskriisi. Unkarissa ja Puolassa oikeusvaltion taka-askeleet tuottavat pulmia. Surullista on kuulla iskuista, pidätyksistä ja sananvapauden rajoituksista Turkissa. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa populismi nosti päätään.
Tärkeän Demokratian kestävyys on lujilla. Pinnan alla muhii. Tietotulva, tosiseikkojen vääristely, ohipuhumisen kulttuuri. Sosiaalinen media saa ihmiset liikkeelle. Mutta uudistusten tekemiseen tarvitaan päätöksiä ja vastuullisia instituutioita.
Avainasemassa on luottamuksen rakentaminen. Aito yhteisöllisyys on osa kokonaisturvallisuutta. Turvallisuus yhteiskunnan rakennuspilarina on kiistämätön. Myönteisen yhteenkuuluvuuden ja toisista välittämisen kulttuuri – on oltava kova jotta voi puolustaa arvojaan. Terrorismin varjo on havaittu. Sen torjuminen on laaja kansainvälinen tehtävä. Sosiaalinen eriarvoistuminen arjessa on ennakoitava ja ehkäistävä. Tasa-arvolle ja yhdenvertaisuudelle on sijansa . Arjen turvallisuus ja poikkeusoloihin varautumisen perusta rakennetaan paikallisesti kunnissa.
Hyvin hoidettu talous luo turvallisuutta. Kuntalainen on keskiössä, hänellä ja perheellään on työtä ja riittävä toimeentulo, on keskeinen tavoite. Kunnan toimintastrategia ja siihen sitoutuminen luo pohjaa pitkäjänteiselle työlle. Käytettävissä oleva reaalitieto, luotettavuus sekä sen hyödyntäminen auttaa tavoitteen saavuttamisessa. Toiminnan ennakoitavuus, toteutuksen oikea-aikaisuus ratkaisee. Rakennusvalvonta, pelastustoimi, liikenneturvallisuus, asuinalueiden sosiaalinen ja taloudellinen eriytyminen ja järjestys vaikuttavat päivittäiseen turvallisuuteen. Poikkeusoloihin varautumisessa avustaminen kuuluu kuntien tehtäviin. Kriisitilanteissa tarvitaan yhteiskunnan saumatonta, hallittua yhteistoimintaa.
Realistiselle pohjalle rakennettu kokonaisuus luo arkiturvallisuutta. Kaupunki jossa ei tarvitse pelätä ilkivaltaa, väkivaltaa on houkutteleva kohde palveluille ja matkailulle. Kaupunkisuunnittelu, valaistus, valvontakamerat, vartiointi ovat käytännön keinoja vaikuttaa kaupunkiympäristön turvallisuuteen. Turvallisuuskoulutusta ja tilannetietoa tulee ja pitää tarjota. Sosiaaliset ongelmat, syrjäytyminen, huono-osaisuus, kasautuessaan jollekin alueelle, ovat suurimpia turvallisuusriskejä. Ratkaisuja tulee hakea kaavoituksesta asunto-, liikenne- ja sosiaalipolitiikkaan. Yhteistyön pitää sujua poliisin, puolustusvoimien ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Kunnan hallinnon tulee osallistua valmiusharjoituksiin, jatkuvasti tunnistaa, arvioida ja ennaltaehkäistä asukkaisiin kohdistuvia turvallisuusuhkia.
On tärkeää että päättäjät ymmärtävät turvallisuusuhkien kokonaiskuvan, sillä turvallisuuden perusta valetaan kunnissa.
Elina Suonio-Peltosalo
Naisjärjestöjen Keskusliiton vpj
Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin suorittanut 2017
valtuutettu ja
kuntavaaliehdokas KOK
Wednesday, April 5, 2017, 08:19
Huomioi kanssaihmiset.
Yhteisöllisyys on kantava voimavara.
Kaikki mulle heti periaatteella ei pitkälle pötkitä.
Itsekkyys inhottaa.
------------------------------------------------------------------
Kohta lähden töihin, mutta muutama lause ennen autoon hyppäämistä. Kun kerran ajatus aktivoitui.
HAMMASHOIDOSTA!!
Uutisointiin nuorten hammashoidon ongelmista on reagoitava. Pelkät
säästöt ovat lyhytjänteisiä päätöksiä jos seuraamuksista ei
huolehdita. Tehohoito on kallis tapa hoitaa jos arjen hammashuolto
omatoimisesti ja hammastarkastuksissa jää tekemättä. Nuoret ovat
tulevaisuus. Terveys on keskeinen arvo. Omatoimisuus tärkeää. Ja
yhteiskuntavastuu myös.
Miettikääpä ikäihmistä jolla tulehtunut hammas suussa. Sekavuutta ja
arjen ongelmia on varmasti edessä. Kokonaisterveys voi romahtaa. Hammashoito
on arvokasta. Moni säästää tässä.
Salon säästöissä Perniön hammashoitola lopetettiin, vaikka
aluekeskuksesta puhutaan. Johtava virkamies lupaili järjestelyjä, ei ole
näkynyt. Eikä SOTE-lautakuntakaan ole asiaan tarttunut. Kyllä pitäisi.
Terveysasemalla on tilaa. Olkoon hammaslääkäri sitten julkinen tai
yksityinen.
Asialle on tehtävä jotakin. Usein kuulee että Suomusjärvellä ja
Kuusjoella on tilaa.
Elina, esh ehdokas 194
<< <Edellinen | 24 | 25 | 26 | 27 | 28 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | Seuraava> >>
Linkit




