6.12.2011 
Tuesday, December 6, 2011, 11:24
Hyvää Itsenäisyyspäivää

Tänä vuonna on mene kirkkoon enkä juhliin, vaan täytän tehtäväni sairaanhoitajan työvuorossa. Itsenäisyys on minulle suuri asia ja arvo. Menneiden sukupolvien uhraus. Tehkäämme yhdessä oma osuutemme.

Siniristilippu tangossa muistuttaa Itsenäisyydestä ja Isanmaasta. Isäni myös puolusti Suomea talvisodassa. Ratsastavana taistelulähettinä Muolaassa, Leipäsuolla, Tassiolammella, Taaperniemessä ja Summassa. Näykissä, Honkaniemessä, Tammisuolla ja Viipurin luoteispuolella. Isä osallistui jatkosotaan konekiväärikomppaniassa. Myös Hangonlohkolla ja Aunuksessa, Syvärillä ja Vuoksen-Äyräpään-Vuosalmen torjuntataisteluissa. Rauhallinen mies, joka osasi ajatella positiivisesti elämänsä loppuun asti, vaikka eli Suomen historian vaikeimmat vaiheet.

Kunnioitan Itsenäisyyttä ja omalta osaltani rakennan Suomen tulevaisuutta. Tänään lähtemällä sairaalaan iltavuoroon. - Ei asema vaan osallistuminen ja tekeminen merkitsee minulle.

Isäni osasi ajatella positiivisesti elämänsä loppuun asti, vaikka eli Suomen historian vaikeimmat vaiheet. Ja siksi perusti perheenkin vielä kypsemmällä iällä.

Yhteishenki oli silloin voimissaan. Pystymmekkö nyt samaan? Sitä peräänkuulutan omassa ajassamme!!

Henki ja elämä annettiin itsenäisyyttä puolustamaan / nyt eletään tavaran ja rahan aikaa, pääomat etusijalla. On muitakin arvoja kuin raha. Se, minkä puolesta aikoinaan taistelivat, on myyty pieninä palasina kansainvälisille sijoitusyhtiöille, kaivosjäteille ja loput piilotettu Brysselin ja Strasbourgin väliä kulkevaan virkamiesjunaan, artiklakansioiden uumeniin. Ihmisten transmoderni elämä on vain oman hyvinvointiprojektin hoitamista. Itsestä, ei muista. Eikä näin voida toimia.

Oma päätösvalta on siirtynyt muualle ja se on totinen tosi.
Maanviljelijät mm. odottavat minkälaisten päätösten armoilla elävät. Rahaliitto vie meitä. Katsotaan minkälaisia päätöksiä syntyy EU:ssa 9.12.2011 mennessä. Talouden tarkkaa seurantaa varmasti, mitä muuta?
Palikat niin Euroopassa kuin Suomessa liittyvät tiiviisti toisiinsa. Heijastukset vavisuttavat. Tarvitsemme kokonaisuutta, yksin emme pärjää. Mutta millä hinnalla?
( 1236 views )   |  permalink   |  

2.12.2011 
Friday, December 2, 2011, 20:00
PRO SAULI

ÄSSÄT

125 g voita
275 g sokeria
3 kananmunaa
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
400 g vehnäjauhoja

Sokeri-kaneliseos
1 dl sokeria
2tl kanelia

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan kunnes seos on hieman vaalentunut ja kuohkea. Tämän jälkeen lisätään kananmunat yksitellen, vatkaten. Vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaneli sekoitetaan ensin keskenään ja lisätään voi-sokeri-munaseokseen. Annetaan taikinan vetäytyä jääkaapissa muutama tunti. Taikinasta muodostetaan sormen paksuisia tankoja (vajaa 15 cm), jotka kieritellään sokeri-kaneliseoksessa, muodostetaan ässiksi ja paistetaan 175 asteessa 10 minuuttia.

Annoksesta tulee noin 60 ässää ”käsialasta” riippuen. Jauhoina käytetty Anni-Helena kakkujauhoja. Jauhojen määrää on normaaliresepteistä kokeilujen kautta hiukan lisätty, jotta taikina on helpommin muotoiltavaa.

Ässät säilyvät hyvinä kuivassa paikassa viikkoja.



( 1316 views )   |  permalink   |  

1.12.3011 
Thursday, December 1, 2011, 07:08
Muutamat hädän hetket opettavat ihmiselle viisautta
enemmän kuin vuosikymmenien tasaiset olot.

-Maria Jotuni

( 1233 views )   |  permalink   |  

27.11.2011 
Sunday, November 27, 2011, 10:13
Salon jätepoliittinen ohjelmaluonnos tuleville vuosille 2012 - 2016 yhteistyökuntien kanssa luotuna. Kannattaa lukea. Hyvä ohjelma.

http://salo.tjhosting.com/kokous/2011945-5-33836.PDF

Salon Vesihuollon kehittämissuunnitelma vuosille 2011 - 2030. Hyvää luettavaa, vastauksia moniin kysymyksiin.

http://salo.tjhosting.com/kokous/2011945-4-27970.PDF

Hyvää työtä virkamiehiltä.
( 1613 views )   |  permalink   |  

26.11.2011 
Saturday, November 26, 2011, 22:04
26.11.2011 Kuntatalouden karmea kuva
Kuntaministeri Virkkusen kolumni Nykypäivässä


Miltä kuulostaa kuntaveroprosentti 30? Tai sadan miljardin lisävelka kunnille seuraavan kolmen valtuustokauden aikana. Ei hyvältä kuulosta.


Meneillään olevan kuntarakenneuudistuksen tausta-aineistoksi valmistellun talousanalyysin ennakkotiedot osoittavat, että talousvaikeudet laajenevat 2020 –luvulla koskettamaan koko kuntakenttää. Noin kolmannes nykykunnista olisi suurissa vaikeuksissa.


Kansantuotteen kasvun hitaus, työikäisen väen väheneminen, ikääntyvän väestön sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeen kasvu, muuttoliike. Kaikki nämä haastavat suomalaisen yhteiskunnan ja kuntakentän.


Nykyisellä toimintamallilla vaihtoehtoina olisivat joko suuret kuntaveron korotukset tai kuntien lainakannan raju kasvu. Vaikka kunnat onnistuisivat sopeuttamaan lähivuosina toimintaansa, ennakkolaskelmien mukaan kuntien keskimääräinen veroprosentti nousisi seuraavan kolmen valtuustokauden aikana yli 24 prosenttiin ja samaan aikaan lainakanta tuplaantuisi nykyisestä.


Jos kunnat turvautuisivat veronkorotusten sijasta pelkkään lainanottoon, nykyinen 5,9 miljardin nettovelka kymmenkertaistuisi vuoteen 2024 mennessä. Ellei samaan aikaan toimintamenoja onnistuttaisi puristamaan alemmas, velka nousisi sataan miljardiin.


Myös kuntien väliset erot ovat kasvussa. Tämä näkyy jo kuntien ensi vuoden veroprosenteissa, joissa alhaisimman ja korkeimman veroprosentin kuntien välillä on yli viiden prosenttiyksikön ero. Seuraavina vuosina ero on vain kasvussa, ollen ennusteen mukaan kolmen valtuustokauden jälkeen 15 prosenttiyksikköä kuntien ääripäiden välillä.


Ja nämä eivät ole mitään inhorealistisia laskelmia. Pikemminkin päinvastoin: taustaoletuksissa luotetaan siihen, että kunnat pystyvät puristamaan toimintakatteestaan muutaman prosentin säästöt kuluvan ja seuraavan vuoden aikana, prosentin verran vielä kahtena seuraavakin, ja vanhustenhoito kehittyisi niin vahvasti, että vanhusrakenteesta on laskelmassa huomioitu vain 20 prosenttia.


Silti kuntatalouden kuva näyttää varsin dramaattiselta jo vuonna 2024. Ja tuolloinhan emme ole Suomen väestön huoltosuhteen osalta vielä siinä kaikkein kovimmassa paikassa.


On selvää, että tällaisen kehityksen ei saa antaa toteutua. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi kuntarakenteiden uudistus on tehtävä nyt rivakasti. Suomessa rakenneuudistusta on siirretty ja siirretty. Nyt sitä ei enää voi siirtää.


Pelkkä rakenneuudistus ei riitä; samalla myös toimintamallit ja palveluprosessit on perusteellisesti uudistettava. Jo kuntatyöntekijöiden ikääntyminen pakottaa siihen: joka kolmas kuntasektorilta jää eläkkeelle kuluvan vuosikymmenen aikana.


Kuntauudistus tuo mahdollisuuden uudistaa palvelut ja toimintamallit. On selvää, ettei tätä työtä jättää yksin kuntapäättäjien harteille. Voimat on koottava ja valtion tuettava kuntia tässä isossa muutoksessa.

Henna Virkkunen

Hallinto- ja kuntaministeri

( 1492 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 101 | 102 | 103 | 104 | 105 | 106 | 107 | 108 | 109 | 110 | Seuraava> >>