21.2.2011 
Tuesday, February 22, 2011, 08:09
Kiireisen poliklinikkapäivän jälkeen ajelen kotiin aurinkoisessa pakkaskelissä. Iltani kuluu hevosten hoidossa, kissojen ja koiran kanssa. Ihanan rauhallista. Lepoa. Tätä minä tarvitsen. Illalla pojilta saan hyviä, iloisia kuulumisia. Matka on sujunut kivasti. Illalla sähköposteja lukiessa aika vierähtää vinhaa vauhtia. Iloitsen isän ja pojan yhteisestä lomasta. He tarvitsevat sen. Lepoviikko kaupunginhallituksen kokouksista on mieluinen. Asiamäärät ovat suuria ja valmistautumiseen menee aikaa. Keskustelussa ja paikallislehdessä Salon Seudun sanomissa on pyörinyt kokouksiin osallistuminen. Olen tämän valtuustokauden aikana ollut vain muutamista kokouksista poissa, ja niitä on viikottain. Minua kiinnostavat vilpittömästi yhteiset asiat, hankalinakin aikoina. Jokainen ajatus keskusteluissa on jaettava. Etukäteen tehdyt päätökset eivät ole hyviä. Lautakunnassa, hallituksessa ja erinäisissä foorumeissa rakentavan kesjustelun kautta löytyy helmiä. Yhteisiä päätöksiä tarvitaan. Yhteisöllisyyttä rakentamaan. Näin minä sen koen.

Elleivät ihmiset ole onnellisia
tehdessään sitä mitä tekevät,
he eivät tee sitä läheskään niin
hyvin kuin tekisivät jos olisivat
onnellisia sitä tehdessään.

( 1323 views )   |  permalink   |  

20.2.2011 
Sunday, February 20, 2011, 11:50
Pojat pakkaavat laukkuja ja minä valmistaudun töihinlähtöön.
Hyvää lomaa kaikille lomalaisille!
( 1310 views )   |  permalink   |  

19.2.2011 
Sunday, February 20, 2011, 11:49
Viikonlopun vapautta. Hiihtoloman alkua.
( 1379 views )   |  permalink   |  

18.2.2011 
Friday, February 18, 2011, 09:32
Tietoa lääkkeistä!
http://sic.fimea.fi/


( 1341 views )   |  permalink   |  

17.2.2011 
Thursday, February 17, 2011, 14:33
Mihin suinkin pystyt tai uneksit pystyväsi,
ryhdy siihen. Rohkeuteen sisältyy neroutta,
voimaa ja taikaa. Ryhdy siihen nyt HETI!


Hevoset piehtaroivat aamulla ulos päästyään iloa. Kaunista katseltavaa.

Hammaslääkäri hoiti tas murhehammasta, kuntoon tuli.

Ja nyt lenkille tyttären ja eläintarhan edustajien kanssa. Upea, raikas ja nautittava päivä. Kiitos talvesta. Lauhemmastakin kelistä olisin iloinen.
( 1404 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 139 | 140 | 141 | 142 | 143 | 144 | 145 | 146 | 147 | 148 | Seuraava> >>