16.9.2011 
Friday, September 16, 2011, 08:38
Kilpajuoksu on alkanut


Itse asiassa sitä on ollut havaittavissa jo yhdistymiseen valmistautuneissa kunnissa. Monelle alueelle kaupunki on nyt rakentanut arvokasta kunnallistekniikkaa, vesijohtoa ja viemäriä. Silta- ja tiekorjauksia on tehty ja tarpeeseen. Kaikella on hintansa. Toisissa kunnissa oli hoidettu vesi-ja viemärityöt jo oman vanhan kunnan aikana. Vertailu velattomuuden ja alijäämän suhteen on käytettyä valtaa. Liikuntakeskusten ja urheilukenttien välillä on ollut yllättäviä käänteitä. Kuka sai kentän kuka ei. Missä urheiluun panostaminen on kantanut hedelmää pienemmilläkin investoinneilla?

Kysyn kuka käyttää priorisointivaltaa? Puheenjohtajisto hakee linjoja säästöille. Keskustellaanko tarpeeksi miten ne toteutetaan? Erinomaisen tärkeää on keskustella riittävästi laajassa foorumissa, ennen kuin valta päätöksenteolle annetaan harvoille - puheenjohtajille.

Eilisiltainen Viitalaakson kuulemistapaaminen herättää ajatuksia ja mietteitä koko alueen tarkasteluun kontra yksittäisten alueiden asukkaiden oikeuksiin. Kiitän illan tapahtumasta ja ajatustenvaihtofoorumista. Näitä vaan tarvitaan ennen päätöksiä!!





Kunnissa varauduttava pitkään taantumaan



– Myös kunnissa pitäisi varautua taantuman pitkäänkin jatkumiseen, sanoo alivaltiosihteeri Jukka Pekkarinen. Jos asiat huonosti menee, kriisi saattaa jatkua vielä toiset neljä vuotta. Nyt hyväksytyn budjetin säästöt ja leikkaukset ovat vasta alkusoittoa julkisen velkakriisin hoidossa, hän sanoo.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=80084



Epävarmuus kasvaa rahamarkkinoilla



Jos eteläisen Euroopan velkakriisi laajenee koskettamaan keskieurooppalaisia pankkeja, se heijastuu välittömästi myös Suomeen. Toimitusjohtaja Pekka Averio sanoo, että Kuntarahoituksen asema riippuu siitä, kuinka kuntien ja koko Suomen talous pystytään pitämään kunnossa ja velkaantuminen kurissa.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=80076



Kuntien takaukset yltävät jo vuoteen 2050



– Kuntien luottojen takaukset yltävät jo vuoteen 2050, muistuttaa Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen. Kansainvälisesti vertaillen Suomen kuntatalous on vielä verrattain hyvässä kunnossa. – Kriisin tullessa tarvitaan kuitenkin kykyä tehdä päätöksiä, hän painottaa.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=80091



Tölli: on lähdetty soitellen sotaan



Entinen kuntaministeri Tapani Tölli jatkaa kovin sanoin uuden hallituksen kuntauudistuksen arvostelua, niin sen valmistelua, aikataulua kuin tekemisen tapaakin – ja erityisesti sen tavoitteita. Hänen mielestään ylhäältä päin saneltu uudistus ei toimi ellei mukaan saada sitoutunutta paikallishallintoa.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=80171



Ministeri Virkkunen Kuntamarkkinoilla



Budjettiriihessä keskiviikkona istunut kuntaministeri Henna Virkkunen tuli pitämään torstaina tietoiskua Kuntamarkkinoille ja joutui kuntajohtajien kovaan piiritykseen. Tässä ministerin puheenvuoro: http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=79339


( 1682 views )   |  permalink   |  

15.9.2011 
Thursday, September 15, 2011, 10:58
Harvat asiat maailmassa ovat yhtä voimallisia kuin
positiivinen sysäys. Hymy. Toivon ja optimismin sana.
”Kyllä sinä pystyt” juuri silloin kun asiat ovat vaikeita.

-Richard M. Devos


Terveiset Kuntamarkkinoilta

Kävimme pyydettyinä Irma Niemisen kanssa kertomassa Salon tasa-arvotilanteesta. Kerroimme yhdessä kuntaliitoksestamme, Tas-arvon pilottihankkeestamme,luottamushenkilö- ja virkamiesnäkökulmasta. Kokemus oli hyvä. Annoimme myös haastattelun Uutispäivä demariin.

Illalla Kiskontien aluetoimikunnassa käytiin kiinni paikallisiin tilanteisiin mm. koululaiskuljetusten muodossa. Joukkoliikenne haastaa. Toimivuuteen ei olla tyytyväisiä. Reuna-alueilla on vaikeuksia arjen asioidenhoidossa.

Tänä iltana on kutsu käynyt Viitanummen asukasyhdistyksen tilaisuuteen. Kun kutsutaan, mennään. Keskustelu on aina hyvästä.

Tutustukaa olaa hyvät. http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/ta ... arinen.pdf

Kuntaliiton vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteosa
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/ta ... _Salme.pdf
( 1391 views )   |  permalink   |  

13.9.2011 
Tuesday, September 13, 2011, 21:22
Kiitos Marianne Matalalle terveydenhoitajalle, terveystieteidenmaisterille aktiivisesta keskustelevasta ja tietoja lisäävästä ProMama koulutuksesta!

Elämä on sellainen,
jollaiseksi sen teemme;
on aina ollut,
tulee aina olemaan.





Kunta.tv lähettää suorana Kuntamarkkinoiden pääseminaarit, sinne siis huomisaamuna, mikäli juna/ bussi kulkee

Voit seurata www.kunta.tv:n kautta kaikki
Kuntatalon luentosalin seminaarit keskiviikkona ja torstaina. Avaa kunta.tv:n sivulta hakemisto ”suora”. Lisäksi Kunta.tv lähettää seminaarien välissä haastatteluja Kuntatalon käytäviltä. Seminaarien sarjan aloittaa perinteinen puoluejohdon paneeli, joka tällä kertaa budjettiriihen takia käydään osin varamiehityksellä.



Yhteinen tietojärjestelmä ostopalveluille



Seitsemän suurta kaupunkia on lähtenyt kehittelemään yhteisiä tietojärjestelmiä palvelusetelien ja ostopalveluiden käyttöön. – Tavoitteena on luoda yhtenäinen järjestelmä, joka toimisi samoilla periaatteilla koko maassa, sanoo hanketta vetävä Tampereen kaupungin tietohallintopäällikkö Minna Saario.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=78203



Riittääkö kunnille lainarahaa



– Kuntarahoitus pystyy – ainakin toistaiseksi – turvaamaan kuntien lainarahan saannin hyvän luottoluokituksensa ansiosta, arvioi rahoitusjohtaja Jukka Leppänen. Korkojen nousun pelko on hänen mukaansa siirtynyt uuden taantuman pelossa. Aihe on esillä Kuntamarkkinoilla.

http://www.kunta.tv/web/guest?fileId=78106



Kuntarahoitukselta voi liisata koulun tai katuvalot



Kuntarahoituksen leasing-rahoitus on runsaan vuoden ikäisenä päässyt jo hyvään vauhtiin. – Leasing on laajentunut kunnissa nopeasti aivan uusille alueille, kertoo leasingosaston johtaja Juha-Pekka Ketola. Aihe on esillä Kuntamarkkinoilla.



SOSA-tv on terveyden edistämisen nettikanava



Kanava käsittelee terveyttä laajasti, niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin asiana. Jutuissa pääsevät ääneen yhtä lailla kansalaiset, järjestöt kuin päättäjätkin.

Klikkaa SOSA-tv:n banneria Kunta.TV:n sivuilla, www.kunta.tv

Tuuli on yltynyt illalla, saa nähdä onko keli suopea huomenna. Ainakin menossa ollaan, Tasa-arvosta puhumaan!

( 1383 views )   |  permalink   |  

12.9.2011 
Monday, September 12, 2011, 21:43
Emme me ole maailmassa itseämme varten,
vaan olemme täällä toisiamme varten.
Jos olet aina paikalla muita varten,
tarpeen tullen joku on paikalla myös
sinua varten. -Jeff Warner


13.9.2011

Sairaalan koulutustila II:ssa naisten mahdollista oppia rintojen omatarkkailua. Rintasyövän pikkuisen muutoksen huomaaja on useimmiten nainen itse. Tule yhdessä oppimaan. Pro Maman kouluttaja Marianne Matala opastaa meitä klo 18 alkaen. Kahvia / mehua luvassa. Ota tytär tai äiti mukaan, ystävä tai naapuri seuraksi. Vapaa pääsy.
( 1261 views )   |  permalink   |  

10.9.2011 
Saturday, September 10, 2011, 10:47
Lotta-Marja Sinervon Väitöskirjassa on itua ja viisautta
Kamreeritalous ei tuo tasa-painoa
http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitoks ... l?id=65018
Väitöskirja on tarkastettu Tampereen yliopistolla 2.syyskuuta
Kuntien taloustoimistoissa tasapainoa saatetaan arvioida yksittäisten tunnuslukujen valossa jopa mekaanisesti. Ns. kamreeritalouden hengessä. Palvelusektoreilla substanssiosaajien katseet kääntyvät kuntalaisten palvelujen toimivuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.
Taloutta ei voi eristää palveluista. Supistuva yhtälö taloudesa ja palveluissa ei ole välttämättä katastrofi. Alijäämän kattamisvelvollisuuden myötä alijäämä korostuu yksittäisenä tunnuslukuna liikakin.
Puhutaan vuosikatteista, ylijäämästä ja alijäämästä lähes "hoitokohteina". Kuvitellaan, että viivan alus ratkaisee. Mittarit näyttävät painavan jopa palveluiden edelle.
Energiaa kannattaa suunnata kokonaisuuden tulkintaan. MITÄ käytettävillä resursseilla tulee saada aikaan.

Erittän hyvillä mielin luin Väitöskirjaa ja edellytän tämän mallin haltuunottoa täälläkin. Hyvä Lotta-Maria Sinervo!

Tiukat säästötoimet on toteutettava. Kokonaisuuden hallinnassa on otettava käyttöön palveluiden vaikuttavuus ihmisiin ja ja oikeudenmukaisuuden jakaminen. Haastetta on riittämiin!
( 1121 views )   |  permalink   |  


<< <Edellinen | 107 | 108 | 109 | 110 | 111 | 112 | 113 | 114 | 115 | 116 | Seuraava> >>